Ruotsin muusta Euroopasta poikkeava koronastrategia on pitkälti valtionepidemiologi Anders Tegnellin luomus. Se perustuu suosituksiin ennemmin kuin rajoituksiin.
Tegnell on jaksanut puolustaa strategiaansa, vaikka Ruotsin kuolinluvut lähestyvät 8 000:n rajaa ja tartuntoja on todettu 340 000.
Lue lisää tästä jutusta:
Toinen aalto on nakertanut Ruotsin koronastrategin luotettavuutta – usko Anders Tegnellin linjaan hiipuu, ja hallitus käyttää nyt tiukkoja rajoituksia
Hänen arvionsa epidemian kehityksestä ovat kuitenkin usein osoittautuneet vääriksi. Vuoden alussa viruksesta tiedettiin vain vähän, joten virhearvioita tuli usein.
Kokosimme poimintoja vuoden varrelta.
Tammi- ja helmikuu
20.1.2020 COVID-19-tartuntoja on todettu Kiinan lisäksi Etelä-Koreassa, Japanissa ja Thaimaassa. Tartuntoja on vähän, noin 200. Tegnell uskoo, että tartuntoja voi tulla jonkin verran lisää mutta vain paikallisesti.
– Ei ole todennäköistä, että tauti leviäisi laajasti Ruotsissa, Tegnell sanoo Aftonbladetissa.
1.2.2020 Ruotsissa on todettu ensimmäinen COVID-19-tartunta. Maailman terveysjärjestö on pari päivää aiemmin julistanut kansainvälisen hätätilanteen viruksen vuoksi.
– Minä uskon, että tämä on vaarallisuudeltaan ja kestoltaan tavallisen influenssan kaltainen, arvioi Tegnell Aftonbladetissa.
8.2.2020 Ruotsalaiset valmistautuvat hiihtolomamatkoihin. Matkailualan mukaan lentoja Euroopan hiihtokeskuksiin on peruttu vain vähän.
– Ei ole mitään syytä huolestua koronaviruksesta tällaisilla matkoilla. Se ei ole levinnyt lainkaan esimerkiksi Alpeilla ja Etelä-Euroopassa, sanoo Tegnell Norrbottens Kurirenissa.
Italiassa on todettu vasta neljä tartuntaa, huomauttaa Emanuel Karlsten blogissaan. Niistä kolme ulkomaalaisilla.
26.2.2020 Koronavirus leviää nopeasti Italiassa ja Iranissa. Ruotsissa on testattu 200 epäiltyä tartuntaa. Testaus toimii hyvin.
– Olemme keskustelleet matkan jälkeisestä seulonnasta mutta todenneet, ettei se ole tarpeellista. On tärkeää, ettemme käytä sairaanhoidon resursseja turhaan, huomauttaa Tegnell Aftonbladetissa.
Maaliskuu
6.3.2020 Ruotsissa on havahduttu siihen, että maahan tulee paljon tartuntoja ulkomailta. COVID-19:ään on nyt sairastunut 94 ruotsalaista, ja tartuntamäärät ovat moninkertaistuneet muutamassa päivässä.
– On syytä uskoa, että saavutamme tartuntahuipun, että olemme saavuttaneet sen, arvioi Tegnell Dagens Nyheterissä.
8.3.2020 Koronaan sairastuneiden määrä on kaksinkertaistunut kolmessa päivässä. Sairastuneita on nyt 203. Tegnellin aiempi arvio, että huippu oli saavutettu, perustui siihen, että taudin itämisaika olisi viisi päivää.
– Olin vähän liian optimistinen. En ollut ajatellut tai ymmärtänyt, että kestää joitakin päiviä, ennen kuin tapaukset näkyvät järjestelmissämme, myöntää Tegnell Aftonbladetissa.
13.3.2020 Tanska päättää sulkea rajansa estääkseen viruksen leviämistä. Tegnellin mielestä päätös on täysin merkityksetön.
– On turha kuvitella, että kokonainen maa voisi välttää tämän. Se ei onnistu, sen tiedämme taudista.
Tegnell arvioi, että rajojen sulkemisella voidaan korkeintaan hidastaa taudin leviämistä joitakin päiviä tai viikkoja. Se on hänen mielestään turhaa.
– Sitä ei voi motivoida tieteellisesti, hän sanoo Aftonbladetissa.
16.3.2020 Britanniassa on todettu yli 1 300 tartuntaa ja 35 ihmistä on kuollut. Britannia ei kuitenkaan ole ottanut käyttöön tiukkoja koronarajoituksia, vaan laskee laumasuojan varaan. Maailman terveysjärjestö on arvostellut linjaa, mutta Tegnell pitää sitä hyvänä.
– Olen kuunnellut brittejä, ja he tekevät juuri kuten me teemme Ruotsissa. Nämä kaksi maata erottuvat, ainakin meidän mielestämme, siinä, että noudatamme vähän tieteellisempää linjaa. Tasapaino politiikan ja tieteen välillä on meillä vähän erilainen kuin monissa muissa maissa, hän sanoo Aftonbladetissa.
Huhtikuu
2.4.2020 Kansanterveysvirasto rekisteröi ensimmäisen kerran yli 500 koronatartuntaa päivässä Ruotsissa. Kuolleita on rekisteröity 70 vuorokaudessa. Omaisten vierailut vanhainkoteihin on kielletty edellisenä päivänä. Tautia on todettu 90 kunnan vanhainkodeissa.
Aftonbladetin toimittaja haastattelee Tegnelliä.
Onko taudin pesiytyminen vanhainkoteihin epäonnistuminen?
– Kyllä niin voi sanoa. Sairastuneiden ja kuolleiden määrät eivät ole uskomattoman suuria Ruotsissa, joten olemme onnistuneet osittain, mutta voisimme onnistua vielä paremmin.
21.4.2020 Ruotsissa on rekisteröity yhteensä lähes 15 000 koronatartuntaa ja 1 580 ihmistä on kuollut. Tegnellin mukaan tartunnat kuitenkin vähenevät, ja ne ovat olleet viikon ajan suunnilleen samalla päivittäistasolla.
Euroopassa koronarajoituksia aletaan jo höllentää. Tegnell arvioi Dagens Nyheterissä, että rajoituksia höllentävien maiden tartuntatasot vastaavat Ruotsin tasoa.
– Muu maailma alkaa seurata Ruotsin mallia. Se antaa meille ruista ranteeseen, kun jatkamme.
Toukokuu ja kesä
21.5.2020 Lähes 4 000 on kuollut koronaan Ruotsissa. Kesälomat lähenevät, ja Ruotsin naapurimaat ovat huolissaan siitä, että ruotsalaisturistit voisivat levittää tartuntaa.
– Kun kesä tulee, meillä voi olla jo niin suuri immuniteetti Ruotsissa, että ruotsalaiset turistit ovat turvallisempia kuin muut, Tegnell sanoi uutistoimisto TT:lle.
Lisäksi hän huomauttaa, että italialais-, ranskalais- tai brittituristit eivät tuoneet tartuntaa Ruotsiin tai muihin Pohjoismaihin. Ulkomailla matkustaneet ruotsalaiset toivat koronan mukaan Ruotsiin.
– Eli sen kokemuksen perusteella heidän [Pohjoismaiden] pitäisi estää omia asukkaitaan matkustamasta Ruotsiin.
21.7.2020 Kansanterveysvirasto esittelee kolme ennustetta koronaepidemian leviämisestä syyskuuhun 2021 mennessä. Ennusteet esitellään laajasti Ruotsin mediassa, muun muassa Dagens Medicinissä.
Ensimmäisen mallin mukaan koronatartuntojen määrä jatkaa vähenemistään. Toisen mukaan korona leviää epätasaisesti ja alueittain. Kolmannen mukaan virus leviäisi tasaisesti ilman selvää huippua.
– Uskomme eniten ryppäisiin siellä täällä, kuten nyt Jällivaarassa ja muualla maailmassa.
Syyskuu
13.9.2020 Koronaan liittyviä kuolemia on rekisteröity yli 5 800 epidemian aikana. Tartuntojen määrä on kuitenkin ollut kevääseen verrattuna matala Ruotsissa heinä-, elo- ja syyskuun aikana.
Tegnell puolustaa Ruotsin strategiaa Ranskan France 24:ssä. Siitä kertoo myös Dagens Industri.
– Samaa strategiaa soveltamalla meillä on tuskin ollut uusia tartuntoja vanhustenhoidossa kolmen viime kuukauden aikana. Myös kuolemia on ollut hyvin vähän, joten strategiamme ja kuolonuhrien määrän välillä ei todellakaan ole läheistä yhteyttä. En sano, etteikö niiden välillä olisi jonkinlainen yhteys, mutta yhteys ei ole selvä.
Tegnell myöntää, että jotakin on tehty väärin, kun 5 800 ihmistä on kuollut.
– Emme todellakaan odottaneet sitä, suunnitelleet sitä tai toivoneet sitä. Jotakin on ilman muuta tehty väärin, mutta se ei tarkoita, että strategia itsessään oli väärä.
Lokakuu
6.10.2020 Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu KTH on todennut korkeita koronavirusmääriä Tukholman jätevesissä. KTH:n mukaan virusmäärät lähenevät kevään tasoa.
– Ei, tätä ei voi kutsua toiseksi aalloksi. Se on liioiteltua. Se on merkki siitä, että virus lisääntyy. Toinen aalto merkitsee jotakin suurempaa, joka koskettaa koko maata, kuten Italiassa ja Espanjassa. Meillä on kasvua Tukholmassa. Pidämme sitä silmällä ja suhtaudumme siihen vakavasti, Tegnell sanoo Dagens Nyheterissä.
15.10.2020 Ruotsissa rekisteröidään yli 900 koronatartuntaa kolmantena päivänä peräkkäin. Tehohoidossa on 30 potilasta, ja määrä on nousussa.
Tartunnat kasvavat nopeasti Tanskassa, Hollannissa ja Ranskassa. Tegnell arvioi muun muassa Dagens Nyheterissä, että joissakin maissa kyseessä on koronan toinen aalto. Hän ei kuitenkaan usko siihen Ruotsissa.
– En tiedä, miten tärkeää tästä on päättää. Koko ajan on tehtävä tehokkaita toimia.
Neljä päivää myöhemmin Uppsalan lääni ottaa käyttöön alueellisia rajoituksissa koronan taltuttamiseksi. Viikkoa myöhemmin neljä muutakin aluetta asettaa alueellisia koronarajoituksia. Pian alueelliset rajoitukset ovat käytössä kaikissa 21 läänissä.
27.10.2020 Ruotsissa rekisteröidään yli 2 400 tartuntaa päivässä.
– Niin kauan kun tartunta leviää ryppäissä siellä täällä, ainakaan minä en kutsuisi sitä toiseksi aalloksi. Silloin pitäisi olla laajempaa leviämistä koko maassa, kommentoi Tegnell Dagens Nyheterissä.
Marraskuu
7.11.2020 Marraskuun alkupäivinä Ruotsissa rekisteröidään useana päivänä peräkkkäin yli 4 000 tartuntaa. Tartuntaa pyritään rajoittamaan alueellisilla rajoituksilla.
– Tämä tulee todennäköisesti koskemaan koko maata. On vähän huolestuttavaa, ettemme ehdi testata kaikkia, jotka haluavat käydä testissä, myöntää Tegnell Dagens Nyheterissä.
Tegnellin mielestä valtakunnallisille koronarajoituksille ei kuitenkaan ole tarvetta.
Jutun lähteenä on osittain käytetty nettisivua tegnellcitat.se ja Expressenin juttua Tegnells fel om viruset. Så blev verkligheten.