Valtaosalla koronavirustartunnan keväällä saaneista oli edelleen mittavia määriä vasta-aineita kuuden kuukauden jälkeen tartunnasta, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksesta. THL:n vasta-ainetutkimuksessa mitattiin virusta neutraloivia vasta-aineita.
Tähän mennessä tutkimukseen on osallistunut runsas tuhat täysi-ikäistä henkilöä, joilla PCR-testauksella varmennetusta koronavirustartunnasta on kulunut vähintään puoli vuotta. Tutkittavia on viiden eri sairaanhoitopiirin alueelta. Ensimmäiset verinäytteet otettiin marraskuun alussa. Tähän mennessä vasta-aineita on löydetty noin 90 prosentissa tutkituista vajaasta 900 näytteestä.
– Se, että vasta-aineet säilyvät pitkään näin suurella osalla tartunnan saaneista, on lupaava havainto, ja erityisesti neutraloivien vasta-aineiden löytyminen voi merkitä pidempikestoista suojaa uudelta tartunnalta, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin tiedotteessa.
Kaikilta 129 taudin takia sairaalahoitoon joutuneelta henkilöltä löytyi tutkimuksessa neutraloivia vasta-aineita. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että vakavan koronavirustaudin sairastaneilla vasta-aineita muodostuu enemmän, jolloin vasta-aineet myös säilyvät pidempään.
Havainnot lupaavat rokotteille hyvää
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kauanko vasta-aineet säilyvät tartunnan saaneilla, ja siten arvioida, kuinka pitkäkestoinen suoja uudelta tartunnalta on. Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka suuri vasta-ainemäärä riittää suojaamaan uudelta tartunnalta tai kuinka pitkään suoja säilyy, vaikka eläinkokeilla on pystytty osoittamaan neutraloivien vasta-aineiden suojaavan todennäköisesti uudelta oireelliselta tartunnalta.
Neutraloivat vasta-aineet kohdistuvat viruksen piikkiproteiiniin, johon myös kehitettävät rokotteet perustuvat.
– Havaintomme siitä, että neutraloivat vasta-aineet säilyvät suurimmalla osalla yli puolen vuoden ajan tartunnan jälkeen, lisää optimismia myös rokotteiden antamasta pitkäkestoisesta suojasta, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Arto Palmu tiedotteessa.
THL:n mukaan kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että uusilla mRNA-rokotteilla aikaansaadut neutraloivien vasta-aineiden määrät olivat korkeat sekä nuorilla aikuisilla että ikääntyneillä. Kliinisissä tutkimuksissa koronavirusrokotteet ovat tuottaneet vastaavan tai voimakkaamman vasta-ainevasteen kuin luonnoninfektio.
Voit keskustella aiheesta 19.12. kello 23:een asti.
Lue myös:
THL: 64 prosenttia suomalaisista ottaisi koronarokotteen, joka viides ei – erikoistutkija: "Suhteellisen hyvä luku"
Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Myös Modernan rokotteelle suositellaan hyväksyntää Yhdysvalloissa, Balkanilla epäillään rokotteita, Bidenin leirissä koronatartunta