Pohjois-Satakunta on edelleen koronaviruksen leviämisvaiheessa, muu Satakunta kiihtymisvaiheessa.

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä suosittelee kunnille, että aiempia suosituksia ja rajoituksia jatketaan 10.1.2021 saakka.

Aluehallintovirasto on keskiviikkona antanut oman määräyksensä yleisötilaisuuksien henkilömäärän rajaamisesta 20 henkilöön. Tämä määräys on voimassa 23.1.2021 saakka.

Satakunnassa on nyt todettu yhteensä 353 Covid-19 –tapausta.

Koronakartan mukaan koko Satakunnan ilmaantuvuus on nyt 31,5 / 100 000 asukasta / 14 vrk. Ilmaantuvuusluvut ovat ajalta 2.-15.12. seuraavat:

Muilla Satakunnan paikkakunnilla tapausmäärät ovat pienet ja ilmaantuvuuslukujen laskeminen ei ole mielekästä, sillä pienikin perhe-epidemia nostaa ilmaantuvuuslukua liikaa. Yksittäisiä tapauksia on kuitenkin kahden viikon aikana ollut myös Kokemäellä, Eurajoella, Säkylässä, Huittisissa, Eurassa ja Ulvilassa.

Koronanäytteitä otetaan edelleen aktiivisesti. Viime viikolla näytteitä otettiin 3719, eli noin 500 näytettä päivässä. Positiivisia on ollut 0,8 prosenttia näytteistä.

Tartunnanjäljitys on Satakunnassa tehokasta

Tartunnanjäljitys Satakunnassa toimii tehokkaasti.

Viime viikon aikana uusia tartuntoja oli edellisiä viikkoja selvästi vähemmän, vain 37. Tartunnanlähde tai paikka on selvinnyt yli 90 prosentissa tapauksista. Viime viikolla tartunta oli Satakunnassa tavallisimmin peräisin perheenjäseneltä (12), työpaikalta (9), ystävältä tai lähipiiriin kuuluvalta henkilöltä (5). Yksi tartunta oli peräisin ulkomailta.

Kaikista joukkoaltistustilanteista on erikseen tiedotettu kuntien ja sairaanhoitopiirin yhteistyönä.

Satasairaalassa tilanne on rauhallinen

Satasairaalassa on tällä viikolla hoidettu yhtä COVID potilasta.

Tällä hetkellä ei sairaalahoidossa ole hoidossa koronapotilaita. Terveyskeskussairaaloissa on toipumassa yhteensä kolme potilasta.

Alueelliset rajoitukset ja suositukset sekä tehokas tartunnanjäljitys näyttävät Satakunnassa tepsivän. Tämä näkyy laskevana tapausmääränä koko Satakunnassa. Erityisesti Pohjois-Satakunnan vaikea tilanne on paranemassa ja myös Rauman seudulla ilmaantuvuus on laskussa. Satakunta on kuitenkin edelleen kiihtymisvaiheessa ja tilanne saattaa nopeasti myös huonontua.

On tärkeää jatkaa suositusten noudattamista eikä vähitellen paraneva tilanne saa johtaa varotoimien herpaantumiseen, Satasairaalasta muistutetaan. On kaikkien vastuulla, että juhlapyhiä voidaan viettää terveenä ja ilman pelkoa terveydenhuollon tai tartunnanjäljityksen ylikuormittumisesta.

Lähikontaktien määrän rajoittaminen, etäisyyksien pitäminen, käsihygienian toteuttaminen ja laaja maskin käyttö julkisissa tiloissa ovat edelleen avainasemassa. Suositellaan, että yksityistilaisuuksien henkilömäärä rajattaisiin kymmeneen henkeen ja matkustelua leviämisvaiheessa oleville alueille vältettäisiin. Erityisen tärkeää on muistaa huolelliset varotoimet, kun joulun aikana kohdataan riskiryhmiin kuuluvia tai iäkkäitä omaisia.

Lue täältä uusimmat koronauutiset Satakunnasta