Pellossa on todettu koronavirustartunta. Pellon kunnanjohtajan Eero Ylitalon mukaan tartunnan lähde on Ruotsissa.

– Tartunnan saanut henkilö on omaehtoisesti ollut kotikaranteenissa, joten ainoa altistunut henkilö on hänen puolisonsa. Tilanne on täällä täysin hallinnassa, Ylitalo kertoo sähköpostitse.

Hänen mukaansa kyse on toisesta Pellossa todetusta koronatartunnasta, ensimmäinen varmistui maaliskuussa.

Pellon tapauksen lisäksi Rovaniemellä on todettu yksi uusi tartunta. Tartunnan saanut oli valmiiksi karanteenissa, kerrotaan Lapin sairaanhoitopiiristä.

Länsi-Pohjassa uusia tartuntoja raportoitiin torstaina kaksi.

Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.