Kaikkiaan kahdeksalla potilaalla ja kuudella työtekijällä on todettu koronavirustartunta Kouvolassa Pohjois-Kymen sairaalan vuodeosastolla.

Tartunnat ovat ilmenneet viime viikon loppupuolelta alkaen. Tartunnan saaneet potilaat ovat samalta osastolta, mutta hoitajissa on kahden osaston henkilökuntaa. Sairaalan koronatartunnoilla ei Kymsoten mukaan ole yksittäistä alkulähdettä, vaan altistuksia on tullut sekä potilailta että henkilökunnalta. Johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan tartuntojen alkulähteitä on ainakin neljä.

Koronatartuntojen lisäksi kahdella osastolla on altistuneita yhteensä 49 potilasta ja 25 työntekijää. Altistuneet ovat toistaiseksi karanteenissa, mutta ensimmäiset purkautuvat jo tänään torstaina tai huomenna.

Koronapotilaat hoidetaan omalla osastollaan

Pohjois-Kymen sairaalassa on viisi vuodeosastoa, joista kahden toimintaa on rajoitettu tilanteen vuoksi. Koronapotilaat ovat hoidossa näistä toisella. Vuodepaikkojen määrää on karsittu. Käytössä on 40–60 prosenttia normaalista.

– Toiminnan supistaminen vähentää henkilökunnan tarvetta. Vuodepaikkoja lisätään sitä mukaa, kun henkilökunta vapautuu karanteenista, selventää johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Kymsotelta.

Tilanne normalisoituu ensi viikolla.

Tällä hetkellä vuodeosastoille ei voida ottaa uusia potilaita hoitoon. Vuodeosastoille on tavallisesti tullut potilaita päivystyksestä tai keskussairaalasta saamaan jatkohoitoa.

– Korvaavina hoitopaikkoina on käytetty tehostetun hoivan paikkoja. Vaihtoehto on myös kotisairaanhoito, jos olosuhteet kotona ovat kunnossa, sanoo Mäntymaa.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa