Ruoka-avun tarve on kasvanut huimasti korona-aikana. Lappeenrannan seurakunnan diakoniatyö on jakanut noin kolmen vuoden ruoka-apumäärän puolessa vuodessa.

Kasvanut ruoka-avun tarve johtuu lomautuksista, työttömyydestä ja yleisestä turvattomuuden tunteesta. Turvattomuus näkyy siten, että osa varautuu tulevaan ja hamstraa ruokaa.

Ruoka-avun asiakaskunta on koronapandemian myötä monimuotoistunut ja nuorentunut. Ruoka-apuun turvautuvat yhä useammin työikäiset, lapsiperheet ja opiskelijat.

Diakonian ja Eksoten yhteistä ruoka-apua tarjotaan Tikankulmassa Lappeenrannassa viitenä päivänä viikossa.