Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) haluaa kirkastaa perustuslakivaliokunnan roolia.

– Entistä enemmän on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei perustuslakivaliokunnassa voi mennä sekaisin juridiikka ja politiikka, Vehviläinen sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina iltapäivällä.

Hän oli luonnollisesti pahoillaan valiokunnasta lähteneistä vuodoista.

– On selvä asia, että jos ollaan tekemässä mietintöä tällaisessa asiassa ja tietoa lähtee laajasti ulospäin, se vaikeuttaa valiokunnan omaa työtä ja sisäistä luottamusta, Vehviläinen sanoi.

Vaikka mediaakin on osoitettu syyttävällä sormella, Vehviläisellä oli asiaan selvä kanta.

– Minulla ei ole moitteen sijaa median osalta – media ja toimittajat tekevät omaa työtään.

Vehviläisen mukaan perustuslakivaliokunnan jäseniä on koulutettu paljon tehtäväänsä. Koronakevään aikana kaikkiin valiokuntiin lisättiin kuitenkin paljon varajäseniä, ja Vehviläinen arvelee, että siinä voi piillä osasyy perustuslakivaliokunnankin ongelmiin.

Valiokunta on kruununjalokivi

Vehviläinen neuvotteli torstaina iltapäivällä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajien, valiokuntaneuvosten ja eduskunnan kanslian henkilökunnan kanssa perustuslakivaliokunnan tilanteesta.

Neuvotteluissa päädyttiin muun muassa siihen, että perustuslakivaliokunnan täytyy itse arvioida, miten se voi kohentaa uskottavuuttaan ja arvovaltaansa. Siihen liittyy Vehviläisen mukaan lisäkoulutusta.

Lisäksi luvassa on puhemiehen "aamukouluja" puhemiehistön jäsenille ja tarvittaessa myös eduskuntaryhmien puheenjohtajille.

Vehviläinen alleviivasi moneen kertaan valiokunnan erityistä asemaa.

– Minulle ei ole puhemiehenä mikään tärkeämpää kuin se, että eduskunnan toiminta on järjestäytynyt, luottamusta herättävää ja uskottavaa. Perustuslakivaliokunta on kruununjalokivi ja merkityksellinen koko talon työlle. Sen takia on tärkeää, että jos tulee hässäkkää, voimme keskustella, miten tästä päästään eteenpäin ja palautetaan valiokunnan arvovalta.

Vehviläinen piti neuvotteluiden jälkeen torstaina tiedotustilaisuuden. Voit seurata puhemies Vehviläisen tiedotustilaisuutta jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Haavistoa ei aseteta syytteeseen

Eduskunnan perustuslakivaliokunta sai eilen keskiviikkona valmiiksi mietinnön ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) virkarikosasiasta koskien al-Holin leirin suomalaisten asioiden hoitoa.

Valiokunta arvioi ulkoministerin toimineen lainvastaisesti, mutta perustuslain vaatiman tavallista korkeamman syytekynnyksen vuoksi edellytykset syytteeseen asettamiseen eivät täyttyneet.

Vihreät jättivät mietintöön vastalauseen.

Käsittelyn viime vaiheessa valiokunnasta vuodettiin luottamuksellisia tietoja medialle. Lisäksi vihreiden sanottiin yrittäneen taivuttaa valiokuntaa päätettyä lievempään muotoiluun.

Perustuslakivaliokunta pyrkii tekemään päätökset ilman poliittisia kytkentöjä.

Lisää aiheesta:

Pääministeri Marin: Haavistolla on hallituspuolueiden puheenjohtajien tuki jatkaa ministerinä – perustuslakivaliokunta ei näe edellytyksiä syytteen nostamiselle al-Hol-asiassa

Analyysi: Perustuslakivaliokunnassa on kriisipalaverin paikka – perustuslain vartijaa uhkaavat politisoituminen ja vuodot