Viimeistään ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) tapaus olisi hyvä syy eduskunnan perustuslakivaliokunnan kriisipalaveriin. Valiokuntaa varjostavat kysymykset jäsenten toimintatavoista, joita voi epäillä poliittisperäisiksi.
Useampi kansanedustaja kyselee jo käytävillä, toimivatko kaikki valiokunnan jäsenet aina pelkästään juridisin perustein, vain oikeusnäkökulmasta. Jos perustuslakivaliokunnan päätöksiin hivuttautuu poliittista harkintaa tai edes laajalle levinneitä epäilyjä siitä, tulee valiokunnasta puhtaasti poliittinen ja sen arvostus perustuslain vartijana romuttuu.
1. Puolustivatko vihreät oikeutta vai omaa ministeriään?
Kun perustuslakivaliokunta käsitteli ulkoministeri Pekka Haaviston tapausta, valiokunnan vihreä jäsen, Outi Alanko-Kahiluoto lähetti MTV:n mukaan sähköpostia valiokunnan muille hallituspuolueiden jäsenille. Vihreät olisi halunnut lievemmän muotoilun Haaviston toimien arvioinnista valiokunnan ratkaisuun.
On tavanomaista, että valiokunnan jäsenet ehdottavat eri vaihtoehtoja ja hakevat tukea omalle näkökannalleen.
Alanko-Kahiluodon sähköpostissa peruste epäillä Haaviston tapauksen politisoitumista on se, että vihreän jäsenen viesti lähti alun perin vain hallituspuolueiden edustajille valiokunnassa. Rajattu jakelu herättää epäilyn, että pyrkimys oli vedota erityisesti hallituskumppaneihin eikä koko valiokuntaan oikeudellisin perustein.
Vihreiden mielestä kuultujen asiantuntijoiden enemmistön näkemys olisi pitänyt johtaa valiokunnassa lievempiin moitteisiin. Vihreät tulkitsevat, että nyt valiokunta päätyi luottamaan asiantuntijoiden vähemmistöön, joka arvioi Haavistoa tuomitsevammin.
Perustuslakivaliokunnan työ ei ole asiantuntijoiden näkemysten yhteenlaskua vaan harkintaa. Jotkut lausunnot ovat merkittävämpiä kuin toiset.
2. Kokoomuskaksikko oli sekä kantelijana että ratkaisijana?
Perustuslakivaliokunnan kokoomusjäsenistä Wille Rydman ja Heikki Vestman olivat sekä Haavistoa vastaan tehdyn muistutuksen allekirjoittajia että muistutuksen käsittelijöitä valiokunnassa. Heillä oli siis kaksoisrooli sekä kantelijana että ratkaisijana.
Tämän kaksoisroolin perusteella voi kysyä, onko tapa kestävä perustuslakivaliokunnassa. Asetelma antaa valiokunnan ulkopuolisille mahdollisuuden epäillä Rydmanin ja Vestmanin roolia. Pystyivätkö he toimimaan puolueettomasti vai pyrkivätkö he siihen, että Haavisto saa moitteet lainvastaisesta toiminnasta, mitä he allekirjoittamassaan muistutuksessa pyysivät tutkimaan.
Korostetaan tässä, että kokoomuskaksikon toiminnassa ei ollut mitään lainvastaista. Eduskunnan virkakunta oli vahvistanut, ettei Rydmanin ja Vestmanin osallistumiselle Haavisto-tapauksen käsittelyyn valiokunnassa ollut estettä.
3. Puolustivatko perussuomalaiset sananvapautta vai kansanedustajaansa?
Viime kesänä perustuslakivaliokunta esitti eduskunnalle, että perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään syytesuoja olisi poistettava.
Kyse oli Mäenpään puheesta vieraslajeista täysistunnossa. Mäenpää puhui ensin maahanmuutosta ja heti sen jälkeen vieraslajien torjunnasta tavalla, joka rinnasti turvapaikanhakijat vieraslajeihin.
Perustuslakivaliokunta äänesti ratkaisusta äänin 12–5.
Vastaan äänestivät kaikki valiokunnan perussuomalaiset edustajat Olli Immonen, Sakari Puisto ja Jukka Mäkynen sekä kokoomuksen Wille Rydman ja Heikki Vestman.
Jo ennen valiokunnan ratkaisua perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi, että perussuomalaiset eivät anna suostumusta syytesuojan poistoon. Pelkästään perussuomalaisten kansanedustajien määrä riittäisi äänestyksessä estämään syytesuojan purun.
Koko eduskunnan äänestyksessä perustuslakivaliokunnan näkemys sai enemmistön tuen, mutta ei tarvittavaa viiden kuudesosan enemmistöä. Juha Mäenpään syytesuojan poisto raukesi.
4. Vuodot heikentävät valiokunnan keskinäistä luottamusta
Kesken Haavisto-tapauksen käsittelyn perustuslakivaliokunnan salassa pidettävästä mietintöluonnoksesta ja valiokunnan jäsenten ehdotuksista vuoti tietoja tiedotusvälineille. Vuodot laittavat lujille valiokunnan jäsenten keskinäisen luottamuksen.
Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) haluaakin keskustella vuodoista valiokunnan puheenjohtajiston ja valiokunnan virkamiesjohdon kanssa.
Vuodot voi tulkita valiokunnan jäsenten keskinäiseksi poliittiseksi mutapainiksi. Poliittisen käsirysyn ja poliittisen sovittelun paikka on eduskunnan tavanomaisissa valiokunnissa, ei perustuslakitulkintoja ja oikeudellisia arvioita tekevässä perustuslakivaliokunnassa.
Voit keskustella perustuslakivaliokunnan asemasta torstaihin 10.12.2020 kello 23 asti. Napauta keskustele-painiketta.
Lue lisää:
Pääministeri Marin: Haavistolla on hallituspuolueiden puheenjohtajien tuki jatkaa ministerinä – perustuslakivaliokunta ei näe edellytyksiä syytteen nostamiselle al-Hol-asiassa
Analyysi: Pekka Haavisto sai tahran takkiinsa – äänestäjät punnitsevat nuhteiden merkityksen
HS: Presidentti Niinistö huolissaan, jos luottamus perustuslakivaliokuntaan rapautuu