Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) poliittinen tulevaisuus ratkeaa todennäköisesti tänään keskiviikkona.
Perustuslakivaliokunta pyrkii tänään aamulla kahdeksalta alkavassa kokouksessaan saamaan aikaiseksi Haaviston virkarikosepäilyä koskevan mietintönsä.
Perustuslakivaliokunnassa on puurrettu asian parissa lähes vuoden verran. Valiokunta aloitti Haaviston ministerivastuuasian käsittelyn viime vuonna joulun alla opposition kansanedustajien pyynnöstä.
Kymmenen oppositiopuolueen kansanedustajaa teki muistutuksen, jossa perustuslakivaliokuntaa pyydettiin selvittämään, toimiko Haavisto lainmukaisesti al-Holin leirin suomalaisten kotiuttamissuunnitelmiin liittyen.
Helmikuussa perustuslakivaliokunta pyysi valtakunnansyyttäjää aloittamaan esitutkinnan siitä, miksi ulkoministeri valmisteli konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirtämistä uuteen tehtävään.
Kesällä keskusrikospoliisi sai esitutkinnan valmiiksi ja se toimitettiin valiokunnalle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan keskusrikospoliisi epäilisi Haavistoa virkarikoksesta ja yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta.
Haavisto on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.
Perustuslakivaliokunnalla on nyt käytännössä kolme ratkaisua, joihin se voi mietinnössään päätyä. Valiokunta tavoittelee yksimielistä kantaa, mutta on mahdollista, että osa valiokunnan jäsenistä jättää eriävän mielipiteen.
Lopulta täysistunnossa eduskunta äänestää, kummalle kannalle se asettuu.
1) Syyte valtakunnanoikeudessa
Ulkoministeri Haaviston kannalta raskain ratkaisu olisi se, että perustuslakivaliokunta esittäisi syytteen nostamista valtakunnanoikeudessa.
Ministerisyytteen nostamiselle on perustuslaissa korkea kynnys. Perustuslakivaliokunnan päätyminen tälle kannalle tarkoittaisi sitä, että valiokunta ja sen kuulemat asiantuntijat arvioisivat Haaviston teon vakavaksi.
Perustuslain 116 §:n mukaan syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.
Ministerin päätyminen valtakunnanoikeuteen on harvinaista. Ministerivastuuta koskevia syytteitä on käsitelty valtakunnanoikeudessa vain neljä kertaa aiemmin.
Viimeisin tapaus on vuodelta 1993, kun Kauko Juhantalo (kesk.) tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta ja lahjuksen ottamisesta.
Mahdollisesta syytteen nostamisesta päättää eduskunnan täysistunto. Jotta ministeri joutuisi syytteeseen, äänestyksessä tälle kannalle tarvittaisiin yli puolet ääntään käyttäneistä kansanedustajista.
2) Moitteet Haavistolle
Perustuslakivaliokunta voi arvioida, että Haaviston toiminta on moitittavaa, mutta kyseessä ei ole sellainen rikos, josta pitää seurata syyte ja mahdollisesti tuomio valtakunnanoikeudessa.
Tällaiseen ratkaisuun perustuslakivaliokunta päätyi vuonna 2011 käsitellessään entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) toimintaa.
Perustuslakivaliokunnan mukaan Vanhanen rikkoi pääministerinä toimiessaan tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta menettely ei ollut törkeän huolimatonta, jolloin syytekynnys ei ylittynyt.
Vanhasen kohdalla kyse oli siitä, että hän oli pääministerinä johtanut valtioneuvoston yleisistuntoa, jossa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta jaettavista avustuksista. Saajapuolella oli myös Nuorisosäätiö, jolta Vanhanen oli saanut vaaliavustusta.
3) Puhtaat paperit
Perustuslakivaliokunta voi päästää Haaviston pälkähästä ja antaa ministerille puhtaat paperit.
Tällaiseen ratkaisuun perustuslakivaliokunta päätyi vuonna 2013 tutkiessaan silloisen pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) toimia filosofi Pekka Himaselta tilattuun raporttiin liittyen.
Perustuslakivaliokunnan mukaan selvityksessä ei ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisi ollut syytä epäillä Kataisen menetelleen virkatoimissa lainvastaisesti.
Aiheesta voi keskustella torstai-iltaan 10.12.2020 klo 23.
Lisää aiheesta:
HS: Perustuslakivaliokunnan enemmistö katsoo Haaviston rikkoneen virkavelvollisuuttaan muttei niin, että syytekynnys ylittyisi
Analyysi: Perustuslakivaliokunta ratkaisee ulkoministeri Pekka Haaviston poliittisen tulevaisuuden – päätös valmistunee ensi viikon alussa