Viime kesänä moni kesätyöpaikkaa hakenut nuori jäi koronaepidemian takia ilman sitä. Osa oli jo saanut töitä kesäksi, mutta ne peruuntuivat.

Koronatilanne on toisen aallon myötä pysynyt loppuvuonna synkkänä, mutta isot yritykset ovat jo alkaneet hakea kesätyöntekijöitä.

Koronan heikentämän taloustilanteen takia ensi kesän kesätyönäkymät ovat kuitenkin vielä tässä vaiheessa arvailujen varassa.

– Hyvänä merkkinä on oikeastaan se, että ensimmäiset haut ovat jo alkaneet joulukuun alusta ja siellä on yrityksiä, joilla on tarjolla paljon kesätöitä ja ovat hyvinkin varmoja siitä, että pystyvät nämä paikkansa täyttämään. Tässä on kuitenkin huomattavaa vaihtelua eri toimialojen ja eri yritysten välillä, asiantuntija Mikko Räsänen Elinkeinoelämän keskusliitosta sanoo.

Perinteiset työnantajat eli teollisuuslaitokset ja kauppa pystyvät nytkin tarjoamaan kesätyöpaikkoja, mutta koronan takia vaikeuksissa olevien ravitsemus-, majoitus- ja matkailualojen sekä erilaisten tapahtumien järjestäjien kyky palkata kesätyöntekijöitä on epävarmaa.

– Siellä varmaan ollaan varovaisempia, mutta minä ainakin itse olen positiivisilla mielin, koska meillä on ensiksikin rokote tulossa, joka varmaan parantaa tilannetta. Lisäksi me ollaan varmaan viime kesästä opittu uusia toimintatapoja ja suojautumista, mikä on sitten mahdollistanut ja mahdollistaa myös palvelualan työpaikkoja.

Viime kesänä kymmenet tuhannet jäivät vaille kesätöitä

Elinkeinoelämän keskusliiton jäsenyritykset palkkasivat koronaa edeltävänä kesänä 2019 noin 140 000 kesätyöntekijää.

Koronakesän luvut EK julkistaa vasta tammikuussa. Silloin nähdään, alitetaanko vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeinen aika, jolloin kesätöitä oli heikoimmillaan tarjolla vain vähän yli 80 000 nuorelle.

Viime keväänä koronan vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin joutuneet yritykset joutuivat lomauttamaan henkilöstöään ja siitä seuraavan rekrytointikiellon takia kesätyöntekijöitä ei voitu palkata. Tämä sama ilmiö voi toistua myös tänä keväänä.

– Jos yritys joutuu lomauttamaan samoista tai samankaltaisista työtehtävistä työntekijöitä, niin heidät on toki otettava ensin takaisin ennen kuin voidaan tarjota kesätöitä nuorille, Räsänen sanoo.

Lähes neljä viidestä opiskelijasta tekee töitä lomalla

Kesätöitä opiskelijat kuitenkin kipeästi tarvitsevat. Monelle on tärkeää, että pärjäisi taloudellisesti kesän jälkeen.

– Mitä pidemmällä opinnot ovat sitä todennäköisempää on, että opiskelija tekee töitä jo opintojen ohessa. Tutkimusten mukaan yli puolet työskentelee opintojen aikana ja sitten vielä useampi, lähes neljä viidesosaa opiskelijoista työskentelee myös loma-aikoina, Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n varapuheenjohtaja Johanna Pohjonen kertoo.

Suurin osa opiskelijoista on sitä mieltä, etteivät he pysty rahoittamaan opiskeluaan ilman työssäkäyntiä.

– Toimeentulo on itsessään niin pieni, että moni opiskelija näkee, että kun tekee kesällä töitä, niin niillä säästöillä pystyy sitten pitkin syksyä täydentämään toimeentuloaan, Pohjonen sanoo.

Myös SAKKIn koronakyselyistä kävi ilmi, että opintojen ohella tehtävät osa-aikatyöt ovat vähentyneet kesätöiden lisäksi.

– 14 prosenttia ammatillisista opiskelijoista kertoi, että he olivat viime keväänä menettäneet kokonaan kesätyön ja 43 prosenttia sanoi, että koronalla ei ollut paljon vaikutusta työllistymiseen. Loput kyselyyn vastanneista olivat käyttäneet kesän lomailuun, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liiton SAKKI ry:n puheenjohtaja Jutta Vihonen kertoo.

SAKKI edustaa 170 000 ammatillista opiskelijaa, joista nuorimmat ovat juuri peruskoulusta valmistuneita.

Vihosen mielestä koronan vaikutuksista kesätöihin on vaikea arvioida, koska tilanne elää niin paljon.

– Paljon riippuu siitä, mitä aloja katsotaan. Joihinkin ei vaikuta juuri ollenkaan, mutta sitten on monia aloja, joissa on omatkin työntekijät lomautettuna, niin sitten on vaikea ottaa kesätyöntekijöitä esimerkiksi ravintola-alalle, sanoo Vihonen, joka valmistui tarjoilijaksi Savon Ammattiopistosta keväällä 2019. 22-vuotias Vihonen jatkaa SAKKIn puheenjohtajana kevääseen 2022, joten hän ei itse tarvitse kesätöitä ensi kesäksi.

Kesätyöstä saatu työkokemus auttaa työllistymään valmistumisen jälkeen

Kesätyö on usein harjoittelujen tai näyttöjen lisäksi ensimmäinen kosketus oman alan työelämään

– Pääsee näkemään, onko tämä minun juttuni. Jos kesätyöpaikat vähenevät, sitten ei ehkä pääse samalla tavalla näkemään sitä, niin kyllä se tulee ihan varmasti vaikuttamaan siihen työllistymiseen, Johanna Pohjonen toteaa.

Myös Jutta Vihosta huolestuttaa, että koronan takia kesätyöpaikat ovat selvästi vähentyneet.

– Nimenomaan ne oppimiskokemukset ja se miten kesätyöt auttavat myöhemmin kiinnittymään sinne työelämään, niin nämä ovat kuitenkin sellaisia tärkeitä kokemuksia nuorille.

Johanna Pohjonen näkee kevään työnhaussa epävarmuutta ja nopeasti muuttuvia tilanteita.

– Viime keväänä kävi sillä tavalla, että aika paljon noita työ- ja harjoittelupaikkoja vähentyi pikkuhiljaa kevään mittaan. Ja sitten tuli jossain vaiheessa, että saatiin osa joistain paikoista takaisin mutta sitten ne oli järjestetty etänä ja siitä jäi sitten pois tapaamiset ja sellaiset. Se oli hyvin erilainen kokemus niille, jotka pääsivät töihin.

Johanna Pohjonen lopettaa SYL:n varapuheenjohtajan työt vuoden vaihteessa. Hän opiskelee hoitotiedettä Turun yliopistossa ja tavoitteena on valmistua ensi keväänä. 28-vuotias Pohjonen on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja on ensi kesänä töissä sairaalassa.