6.11. Suomalaistarhat voivat hyötyä Tanskan turkistarhauksen ahdingosta

Suomalaiset tarhaajat voivat hyötyä Tanskan ja Hollannin turkistarhauksen ahdingosta.

Turkiseläinten Kasvattajain Liiton viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen toteaa, että Hollannin ja Tanskan tilanteen takia turkisnahkoista ja siitoseläimistä voi tulla maailmalla pulaa, mikä nostaisi nahkojen hintoja. Se taas helpottaisi alaa Suomessa.

Tämä edellyttäisi, että suomalaiset minkkitarhat välttyisivät koronatartunnoilta. Toistaiseksi tapauksia ei Suomen 700 turkistarhalla todettu. Valtaosa niistä sijaitsee pohjalaismaakunnissa.

Tanskassa kaikki minkit maan turkistarhoilla aiotaan lopettaa niillä leviävän koronaviruksen vuoksi. Myös Hollannissa tarhoilla on todettu koronavirusta.

6.11. Koronatartuntojen keskus siirtynyt Pohjanmaalla Vaasasta Pietarsaaren seudulle

Koronaepidemian keskus on siirtynyt Vaasan seudulta Luotoon ja Pedersööreen.

Pietarsaaren seudulla koronatilanne on pahentunut parissa viikossa loikalla ja nyt tapauksia todetaan päivittäin.

Erityisesti Luodossa tartuntujen ilmaantuvuusluku huitelee korkealla: se on nyt yli 400 tartunnan saanutta 100 000 asukasta kohden. Pahimmillaan Vaasassa ilmaantuvuusluku oli 600 tartunnan saanutta 100 000 asukasta kohti.

Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen pitää tilannetta huolestuttava. Tartuntariski on alueella kohonnut, joten kasvomaskit ja turvavälit on edelleen syytä muistaa. Tällä hetkellä tartunnat ovat levinneet nuorten aikuisten lisäksi myös työikäisten parissa.

Malmin terveydenhoitoalueella onkin päätetty pitää muuta sairaanhoitopiiriä tiukemmat koronarajoitukset voimassa marraskuun puoliväliin saakka. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Miesten jalkapallon Ykkösessä pelaava FF Jaro saa sunnuntaiselle kotipelilleen yleisöä.

5.11. Suomen minkkitarhoilla alkaa tehotestaukset koronan varalta

Suomen minkkitarhoilla alkaa tällä viikolla tehotestaukset koronan varalta.

Jatkossa Ruokavirasto voi myös määrätä minkkitarhan kaikki eläimet lopettavaksi, jos virusta löydetään.

Valtaosa Suomen noin 200 minkkitarhasta sijaitsee pohjalaismaakunnissa. Testaukseen on valittu 30 tarhaa kymmestä eri kunnasta, muun muuassa Kaustiselta, Kokkolasta, Uudestakaarlepyystä, Vöyriltä ja Pedersörestä.

Syynä on Tanskan tarhoilta löydetty muuntunut koronavirus, joka on levinnyt myös minkeistä ihmisiin. Tanskassa onkin päädytty lopettamaan kaikki minkit taudin leviämisen estämiseksi ihmisiin. Tarhaeläimistä minkki on erityisen herkkä virustartunnalle.

Toistaiseksi Suomen 700 turkistarhalla ei ole todettu koronavirusta.

5.11. Aluehallintovirasto nostaa tapahtumien yleisörajaa Pohjanmaalla

Aluehallintovirasto lieventää koronarajoituksia Pohjanmaalla perjantaista lähtien.

Jatkossa yli viidenkymmenen ihmisen tapahtumat ovat sallituja, jos niissä noudatetaan viranomaisten turvallisuusohjeita. Tämä koskee myös Pietarsaaren seudun kuntia.

Höllennysten taustalla on koronatilanteen rauhottuminen leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen Vaasan sairaanhoitopiirissä.

5.11. Yksi uusi tartunta Soiten alueella

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu yksi uusia koronavirustartunta.

Se liittyy aikaisempaan tartuntaketjuun ja sairastunut oli jo karanteenissa.

Alueella on todettu nyt 98 koronatartuntaa.

Keskipohjalaisten terveyspalveluista vastaava Soite on aloittanut sairastuneiden kotiseurannan mobiilisovelluksella.

Sen kautta kerätään tietoa eristyksen ajan koronapotilaiden oireiden kehittymisestä. Sovelluksen kautta sairastunut voi olla myös yhteydessä hoitohenkilökuntaan.

4.11. Koronaryhmä höllensi kokoontumissuositusta muualla paitsi osassa Pietarsaaren seudun kuntia

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä on höllentänyt kokoontumissuositustaan muualla paitsi osassa Pietarsaaren seudun kuntia.

Pietarsaaressa, Luodossa, Pedersöressä sekä Närpiössä kokoontumissuositus pysyy edelleen tiukempana eli vain 10 hengen kokoontumisia suositellaan. Muissa Vaasan sairaanhoitopiirin kunnissa yksityistilaisuuksiin voi osallistua 20 ihmistä. Uusi suositus on voimassa marraskuun puoliväliin saakka.

Sairaanhoitopiirin pohjoisosan kunnissa koronatartuntojen määrä on lisääntynyt päivittäin. Viime viikolla Pietarsaaren seudun kunnissa todettiin 35 uutta koronatartuntaa muutamassa päivässä.

4.11. Soiten alueella ilmi kaksi uutta koronatartuntaa – toisen alkuperän selvittäminen vielä kesken

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Toinen tartunnoista liittyy aikaisempaan tartuntaketjuun. Sairastunut oli jo karanteenissa eli uusia altistuneita ei ole tapauksesta tullut.

Toisen tartunnan alkuperän selvittäminen on vielä kesken. Altistuneet on kartoitettu ja asetettu karanteeniin.

3.11. Soiten alueella yksi uusi koronatartunta

Soiten alueella on todettu yksi uusi koronavirustartunta.

Tartunta liittyy aikaisempaan tartuntaketjuun ja sairastunut oli jo ennestään karanteenissa, eli uusia altistuneita ei ole.

Pandemian aikana Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on nyt todettu 95 koronavirustartuntaa.

Soiten alueella on voimassa laajennettu kasvomaskisuositus.

2.11. Koronatartuntojen määrä lisääntyy Pietarsaaren seudulla

Pietarsaaren seudulla koronatilanne on ottanut iso harppauksen parissa päivässä.

Neljän kunnan alueella on todettu 35 uutta koronatapausta torstain ja sunnuntain välisenä aikana.

Suurin osa tartunnoista on Luodossa ja Pederöressä. Kaikkien tartuntojen alkuperä ei ole selvillä.

Tällä hetkellä Pietarsaaren seudulla on noin 400 ihmistä on karanteenissa, mikä on koko epidemian ajan ennätys. Vanhusten palvelukodissa Pedersheimissä Pedersöressä on tapahtunut altistuminen ja valtaosa asukkaista ja henkilökunnasta testataan. Palvelukodissa on nyt vierailukielto.

Lisäksi Pedersören Sandundin koulun oppilaat ja henkilökunta ovat siirtyneet etäopetukseen.

2.11. Soiten aluella kolme uutta koronavirustartuntaa viikonloppuna

Keski-Pohjanmaan sote-palveluista vastaavan Soiten alueella on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa viikonloppuna.

Tartunnat on saatu ulkomailta ja positiiviset testaukset tehtiin lentokentällä. Altistuneet on kartoitettu ja määrätty karanteeniin.

Tällä hetkellä karanteenissa on Soiten alueella noin 50 ihmistä. Koko pandemian aikana Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu 94 tartuntaa.

Soiten koronaryhmä kiittää alueen asukkaita kasvomaskisuosituksen ja muiden ohjeistusten hyvästä noudattamisesta.

Kasvomaskisuositus on voimassa alueella edelleen.

30.10 Koronatilanne kiihtynyt Keski-Pohjanmaalla, testeihin ei silti hakeuduta yhtä paljon kuin ennen

Koronatilanne on hieman kiihtynyt tällä viikolla Keski-Pohjanmaalla. Tänään Soitessa on todettu kaksi uutta koronatartuntaa, henkilöt olivat jo ennestään karanteenissä eli uusia altistuneita ei ole.

Tällä viikolla on todettu jo kuusi tartuntaa, kun viime viikolla niitä oli kolme. Samaan aikaan ihmiset ovat hakeutuneet koronatesteihin aiempaa harvemmin. Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen vetoaakin, että testeihin mentäisiin ajoissa ja hyvin lievissäkin oireissa.

–Kun tartunnat saadaan ajoissa kiinni, voidaan ehkäistä laajojen ketjujen syntyminen. Koronavirustilanne voi muuttua hyvin nopeasti, joten on tärkeää hakeutua ajoissa ja lievissäkin oireissa testaukseen, muistuttaa Rahkonen.

30.10. Koronakriisi on romahduttanut passien ja henkilökorttien hakumäärät tänä vuonna

Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella passeja on haettu yli 50 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Henkilökorttejakin on haettu lähes yli kolmannes vähemmän. Syynä on koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset matkustamisessa ja myös poliisin lupapalveluissa.

Tilanne on samankaltainen koko maassa.

Vaikka moni mieltää passin ja henkilökortin matkustusasiakirjaksi, niitä tarvitsee nykyään myös pankissa, poliisilaitoksella ja myös monissa verkkopalveluissa.

Vastaamon tietomurron takia virallisten henkilöllisyystodistusten tarve tulee todennäköisesti lisääntymään.

29.10. Soitessa 3 uutta koronatartuntaa – sähköinen ajanvaraus testeihin laajenee

Keskipohjalaisten sote-palveluista vastaavan Soiten alueella on todettu torstaina kolme uutta koronavirustartuntaa. Yksi tartunnoista liittyy aikaisempaan tartuntaketjuun ja kahdessa tapauksessa kyse on uusista ketjuista. Selvitystyö toisen ketjun osalta on vielä kesken ja altistuneita kartoitetaan parhaillaan.

Kokkolasta saatujen hyvien kokemusten perusteella koronanäytteenoton sähköinen ajanvaraus laajenee koko Soiten alueelle maanantaista alkaen. Tällöin myös Kannuksen ja Tunkkarin drive in -näytteenottopisteille voi varata ajan sähköisesti, mikäli Omaolon koronaoirearvio sitä suosittaa.

Kokkolassa Koivuhaan lääkärin ja hoitajan vastaanoton sulku jatkuu vielä ensi viikon, koska työvoimaa tarvitaan koronan torjuntaan. 9.11.2020 alkaen lääkärin ja hoitajan vastaanotolle pääsee Koivuhaassa ainoastaan ajanvarauksella.

28.10. Koronapandemia ei jarruta sinkkitehdasta

Koronapandemia ei ole hidastanut Kokkolan Bolidenin sinkkitehdasta.

Tehtaan tuotanto laski hieman heinä–syyskuussa edellisvuoteen verrattuna, mutta oli lähellä suunniteltua. Vaikka korona on jarruttanut perinteisiä asiakkaita rakentamisessa ja autoteollisuudessa, on Boliden löytänyt sinkilleen uusia markkinoita.

Myös emokonsernin osavuosikatsaus oli vahva, Boliden-konsernin liikevaihto ja -voitto kasvoivat vuoden takaisista luvuista.

28.10. Ei uusia tartuntoja Soiten alueella

Soiten alueella ei keskiviikon 28.10. tietojen mukaan ole todettu uusia koronavirustartuntoja.

Tiedot tartunnoista ja Soiten alueen suosituksista sekä rajoituksista löytyvät täältä.

28.10. Kysyimme koronatilanteesta infektiolääkäreiltä

Pohjalaisten sairaanhoitopiirien infektiolääkärit vastasivat tiistaina 26.10. radiolähetyksessä kysymyksiin koronatilanteesta.

Kysymykset ja vastaukset voi lukea täältä. Koko haastattelun voi kuunnella täältä.

27.10. Yksi uusi tartunta jo tunnetusta ketjusta

Soiten alueella on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Se liittyy aikaisempaan tartuntaketjuun, ja tartunnansaanut oli jo ennestään karanteenissa, eli uusia altistuneita ei ole.

27.10. Koivuhaan vastaanoton sulku jatkuu

Kokkolassa Koivuhaan terveysasema pysyy kiinni myös marraskuun ensimmäisen viikon. Nyt meneillään on toinen sulkuviikko.

Henkilökuntaa tarvitaan infektiovastaanotoilla.

26.10. Infektioylilääkärit vetoavat joukkuelajien harrastajiin

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, Vaasan sairaanhoitopiirin ja Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymän infektioylilääkärit Elina Kärnä, Juha Salonen ja Marko Rahkonen vetoavat urheiluseuroihin ja kilpailujärjestäjiin pohjalaismaakunnissa.

He toivovat, että joukkueurheilun kilpailutoiminta laitettaisiin tauolle toistaiseksi eivätkä joukkueet matkustaisi sairaanhoitopiirien välillä kilpailutapahtumiin. Lasten ja nuorten turvallinen harrastustoiminta on taattava turvallisista käytänteistä huolehtien.

26.10 Viikonloppuna 2 uutta tartuntaa

Keski-Pohjanmaan sote-palveluista vastaavan Soiten alueella on todettu viikonlopun aikana kaksi uutta koronavirustartuntaa.

Tartunnat liittyvät aikaisempiin tartuntaketjuihin ja tartunnan saaneet olivat jo ennestään karanteenissa, eli uusia altistuneita ei ole.

Viimeisen kahden viikon aikana Soitessa on tullut ilmi 12 uutta tapausta. Ilmaantuvuus viimeisen 14 vuorokauden aikana on 15,4 prosenttia 100 000 asukasta kohden. Tartuntoja pandemian alusta alkaen on 85. Tartuntaketjujen jäljitettävyys on Soitessa yli 80 prosenttia.

Koronavirustesteistä 0,4% on positiivisia tuloksia.

23.10. Soiten alueella yksi tartunta aiemmasta ketjusta

Uusia altistuneita ei ole, sillä tartunta liittyy aikaisempaan tartuntaketjuun ja tartunnan saanut oli jo karanteenissa.

Yhteensä koko pandemian aikana Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on nyt todettu 83 koronavirustartuntaa.

23.10. Kirjastot helpottavat riskiryhmäläisten elämää palveluilla

Osa kirjastoista helpottaa koronan riskiryhmään kuuluvien asiointia.

Kannuksen kirjasto tarjoaa riskiryhmään kuuluville oman asiointitunnin arkisin aamuyhdeksästä kello kymmeneen. Kirjasto avautuu kaikelle kansalle tunnin pari myöhemmin.

Kaustisella taas riskiryhmäläinen pystyy välttämään yleisissä tiloissa asiointia kokonaan, sillä hän saa halutessaan valmiiksi kootun kirjakassin, jonka voi noutaa sovitusti kirjaston ulkopuolelta. Kannuksessa, Kokkolan kaupunginkirjastossa, Kälviällä ja Lohtajalla riskiryhmäläinen voi myös saada kirjat toimitettuna kotiovelle kotipalvelun avulla.

Palvelu on pääasiassa tarkoitettu ikäihmisille.

23.10. 10 hengen kokoontumisrajoitus jatkuu marraskuun Pietarsaaren seudulla

Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus jatkuu koko marraskuun Pietarsaaren seudulla, mutta pienin lievennyksin. Aluehallintovirasto linjaa, että Vaasan sairaanhoitopiirin alueella ei saa järjestää yli 10 hengen tilaisuuksia tai kokoontumisia sisä- ja ulkotiloissa.

Kuitenkin alle viidenkymmenen hengen kokoontumisiakin voidaan järjestää, mikäli turvallisuus voidaan taata.

Avin mukaan alueella on edelleen oltava varovainen etenkin kokoontumisissa, vaikka koronatapausten hallitsematon kasvu on pysähtynyt.

Keski-Pohjanmaalla osallistujamäärä tapahtumiin on edelleen 50 henkeä.

22.10. Pietarsaaressa ennätysmäärä tartuntoja vuorokaudessa – Itälän koulu etäopetukseen lokakuun loppuun asti

Koronatartunnat lisääntyvät Pietarsaaren seudulla.

Pelkästään Pietarsaaressa todettiin keskiviikkona kymmenen tapausta, mikä on uusi päiväkohtainen ennätys. Tartuntatautilääkäri Johanna Gripenberg sanoo olevansa tilanteesta jonkin verran huolestunut, joskin tartuntaketjut ovat yhä hyvin tiedossa. Ne liittyvät pitkälti Vaasaan.

Koko Itälän koulu asetetaan varotoimena karanteeniin, sillä koulussa on todettu koronatapauksia. Oppilaat ja suurin osa henkilöstöstä ovat altistuneet koronalle alkuviikolla. Opetus toteutetaan pääosin etänä lokakuun loppuun saakka.

22.10. Koivuhaan vastaanotto pysyy kiinni vielä ensi viikon

Koivuhaan vastaanoton sulku jatkuu vielä viikon 44 eli 26.–1.11. Asema laitettiin kiinni tämän viikon alussa, sillä henkilökunta tarvitaan koronatyöhön.

Soiten alueella ei ole todettu uusia koronatartuntoja viikonlopun jälkeen.

Kahden viikon sisällä tapauksia on tullut ilmi 28 ja kotikaranteenissa on alle 50 ihmistä.

22.10. Suomessa kaavaillaan minkkitarhoille Tanskan mallia

Ruokavirasto arvioi, aiheuttaisiko koronaviruksen leviäminen minkkitarhalla tilan kaikkien eläinten lopettamisen.

Tanskassa miljoonia minkkejä on jouduttu lopettamaan taudin leviämisen estämiseksi ihmisiin.

Ruokavirasto tekee päätöksen niin sanotusta Tanskan mallista ensi viikolla. Toistaiseksi Suomen 700 turkistarhalla ei ole todettu koronavirusta. Hieman alle 200 minkkitarhalla on yli 1,2 miljoonaa minkkiä.

Tarhoista valtaosa sijaitsee pohjalaismaakunnissa. Vaasan sairaanhoitopiirin alueella koronatilanne on vakava ja alueelle suunnitellaankin eläinten laajempaa testausta.

Turkiseläimiä on koronatestattu vain noin 10 tarhalla. Tarhaeläimistä minkki on erityisen herkkä virustartunnalle.

21.10. Kehitysnäkymät sumeat pohjalaisyrityksillä

Koronavirus sumentaa pohjalaisyritysten tulevaisuuden näkymiä, selviää Pohjanmaan Ely-keskuksen syyskuisesta katsauksesta.

Pandemian vaikutukset teollisuuteen ovat vielä edessä. Erityisen vaikea tilanne on turkistarhaajilla viennin tyrehtymisen takia. Majoitus- ja ravintolatoiminta vilkastui kesällä rajoitusten purkamisen jälkeen, mutta edelleen alaa kurittaa ihmisten varovaisuus.

Suurta konkurssiaaltoa ei pohjalaismaakunnissa ole vielä nähty. Myös työvoiman puute vaivaa yrityksiä edelleen. Muun muassa sosiaali- ja terveys- sekä rakennusalan osaajista on pulaa.

Investointeja korona ei ole täysin tyrehdyttänyt. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla kaivosyhtiö Keliberin suuren litium-hankkeen suunnitelmat etenevät, vaikkakin valmistuminen on siirtynyt vuosilla. Myös tuulivoimainvestointeja on käynnissä.

20.10. Soiten alueella ei uusia koronatapauksia viikonlopun jälkeen

Viikonloppuna tartuntoja tuli ilmi viisi. Kaikkiaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella on epidemian aikana todettu 82 tartuntaa.

20.10. Pietarsaaressa yläkoululaisten arki alkoi kasvomaskit kasvoilla

Pietarsaaressa yläkoululaisten arki alkoi kasvomaskien kanssa heti syysloman jälkeen maanantaina.

Alueen koronakoordinaatioryhmä päätti viime viikolla, että vahva kasvomaskisuositus laajenee Pohjanmaan yläkouluihin Vaasan sairaanhoitopiirin koronatilanteen takia. Pietarsaaren kahdessa yläkoulussa jaettiinkin maskeja maanantaina yli 900:lle oppilaalle.

Oxhamnin ja Etelänummen oppilaat saivat 10 maskia viikoksi. Kaksi maskia pitäisi riittää päiväksi. Kouluilla on myös runsaasti varamaskeja.

Vaasan sairaanhoitopiiri on Suomessa ainoa alue, missä epidemia on leviämisvaiheessa, siksi kasvomaskisuositus otettiin käyttöön. Se on voimassa toistaiseksi.

20.10. Pietarsaaren UPM:n seisokkityömaalla kolmas tartunta

UPM:n sellutehtaan seisokkityömaalla on todettu nyt kolme koronavirustapausta. Maanantaina päivällä tehtaalta kerrottiin kahdesta tartunnasta.

Tartunnan saaneet ovat alihankkijan työntekijöitä. Heidät on määrätty karanteeniin. Altistuneiden joukossa ei ole UPM:n henkilöstöä.

Sellutehtaalla on menossa iso huoltoseisokki ja tehtaalla työskentelee huoltotöissä lähes kaksituhatta työntekijää.

Huoltotyöt jatkuvat tehtaalla tartunnoista huolimatta suunnitelmien mukaan. Seisokki kestää kolme viikkoa.

19.10. UPM:llä kaksi koronatartuntaa alihankkijan työntekijöillä

UPM:n Pietarsaaren sellutehtaan huoltotöissä on todettu kaksi koronavirustartuntaa. Tapaukset ovat paikallisen alihankkijan työntekijöillä.

Tehtaalla on meneillään seisokki, jonka aikana tehdään laajat huoltotyöt. Kaikkiaan seisokin aikana tehtaalla on 1 900 työntekijää.

Terveysviranomaiset selvittävät vielä osin tartuntaketjuja. Tehtaanjohtaja Simon Fagerruddin mukaan tartunnan saaneiden kanssa tekemisissä olleet on kontaktoitu ja määrätty karanteeniin.

19.10. Kokkolan kaupunki lisää etätöitä

Kaupunkiorganisaatiossa siirrytään yhä laajemmin etätöihin viranomaisten suositusten mukaisesti. Siirtymä tehdään yksikkökohtaisesti vaiheittain niin, että palvelut toimivat silti.

Etätyösuositus ei koske kouluja eikä varhaiskasvatusta; niissä etätöistä päätetään tarvittaessa erikseen.

Edellytyksenä on yhä se, että työn voi aidosti tehdä etänä. Etätyösuositus ei koske kouluja ja varhaiskasvatusyksiköitä, vaan niissä etätyöstä päätetään tarvittaessa erikseen.

Kaupungintalolla ja muissa palvelupisteissä asioiville suositellaan maskin käyttöä.

19.10. Soiten alueella viisi uutta tartuntaa, kaikkiaan 80 ihmistä karanteenissa

Sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella on todettu viikonlopun aikana viisi koronatartuntaa.

Kaikki tartuntaketjut ovat selvillä. Altistuneet on asetettu karanteeniin. Kaikkiaan Soiten alueella on nyt kotieristyksessä ja karanteenissa 80 ihmistä. Keskussairaalassa on hoidossa yksi koronapotilas.

Ilmaantuvuusluku on alueella 36 sataatuhatta asukasta kohden. Testeistä alle prosentti on positiviisia.

17.10. Soiten alueella todettu yksi uusi tartunta

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu yksi uusi koronavirustartunta, kertoi Soiten infektiolääkäri Arto Nieminen lauantaina iltapäivällä.

16.10. Kasvomaskeja suositellaan Pohjanmaalla myös yläkoululaisille

Kasvomaskisuositus laajenee Pohjanmaalla yläkouluihin ja koskee siis myös Pietarsaaren seudun kuntia.

Koronakoordinaatioryhmä suosittelee vahvasti maskien käyttöä kaikissa oppilaitoksissa yläkouluista alkaen sekä etätöiden jatkamista.

Vaasan sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisvaiheessa, mutta tilanne on kääntynyt jo hieman rauhallisemmaksi.

Ensi viikolla ryhmä käy läpi alueen suositukset ja rajoitukset ja selkiyttää niitä. Urheiluseurat ovat pyytäneet tarkempaa ohjeistusta harrastus- ja kilpailutoimintaan alueella. Toistaiseksi pätevät nykyiset ohjeet ja rajoitukset.

15.10. Koivuhaan terveysasema kiinni Kokkolassa viikoksi

Soiten Koivuhaan vastaanotto Kokkolassa suljetaan ensi viikoksi (19.10.–23.10.). Henkilökuntaa tarvitaan koronatyöhön infektiovastaanotoille. Jatkosta päätetään myöhemmin.

Sovitut ajat siirretään pääterveysasemalle, asiakkaisiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Samoin Koivuhaan asemalle soitetut puhelut ohjautuvat pääterveysasemalle sulun aikana.

15.10. Soiten alueella kaksi uutta tartuntaa

Soiten alueella on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Ketään ei ole koronan takia sairaalahoidossa.

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on nyt todettu 77 koronavirustartuntaa koko pandemian aikana.

15.10. Hallitukselta suosituksia pahemmille korona-alueille

Hallitus suosittelee koronan pahimmassa eli leviämisvaiheessa oleville alueille yleisötilaisuuksien kieltämistä.

Myös aikuisten ryhmätoiminta sisätiloissa olisi hyvä keskeyttää. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta ministerit kehottavat harkitsemaan tarkkaan, sillä harrastuksilla on lapsille iso sosiaalinen merkitys.

Yksityistilaisuuksien nuppiluvun hallitus rajaisi kymmeneen henkeen. Julkisissa tiloissa asiakasmäärät pitäisi puolittaa normaalista.

Vaasan sairaanhoitopiiri ja siten siis myös Pietarsaaren seutu on leviämisvaiheessa. Päätöksen siitä, otetaanko suositukset käyttöön, tekevät kuitenkin alueelliset viranomaiset.

15.10. Pietarsaaren seudulla tällä hetkellä ennätysmäärä koronakaranteenissa, yli 300 ihmistä

Pietarsaaren seudulla on koronakaranteenissa enemmän ihmisiä kuin koskaan pandemian aikana.

Viime viikolla karanteenilaisten määrä nousi neljässä kunnassa yli 300:n. Asiasta kertoi ensimmäisenä Pietarsaaren Sanomat.

Altistumiset liittyvät moneen eri tapaukseen, muun muassa Pännäisten kouluun, työpaikkoihin sekä urheiluseuroihin. Valtaosa tartunnoista on peräisin Vaasan tartuntaryppäästä.

Malmin terveydenhuoltoalueen tartuntatautilääkäri Johanna Gripenberg pitää tilannetta huolestuttavana ja epäilee, että koronatapauksia todetaan vielä lisää karateenilaisisten joukosta. Hän toivoo, että ihmiset rajoittaisivat liikkumistaan.

15.10. Yksinyrittäjien koronatuki jäi jakamatta Keski-Pohjanmaalla

Yksinyrittäjien koronatukea haettiin Keski-Pohjanmaalla paljon vähemmän kuin sitä oli tarjolla.

Kaustisen seudulla hakemuksia tuli runsaat 140, kun tukea oli tarjolla tuplasti useammalle. Kokkolassa ja Perhossa tukea haettiin vain runsaat 30 prosenttia siitä, mitä oli tarjolla.

Yritysneuvoja Jarmo Finnilä Kasesta pitää Kaustisen seudun hakuintoa kohtuullisen hyvänä myös valtakunnalliseen tilanteeseen nähden.

– Alueilla on myös hyvin erilaisia yksinyrittäjiä, sekin selittää hakemusmäärien eroja, sanoo Finnilä.

14.10. Koronatilanne Soitessa yhä perustasolla – turhaa matkustamista Vaasan sairaanhoitopiiriin kehotetaan välttämään

Koronaepidemia on Soiten alueella yhä perustasolla. Näin linjasi keskiviikkona kokoontunut alueellinen koronaviranomaisryhmä.

Vaikka ilmaantuvuusluku (38 tapausta 100 000:ta asukasta kohden) täyttää kiihtymisvaiheen kriteerit, positiivisten näytteiden osuus testeistä on yhä alle prosentin ja tartuntaketjuista on saatu selvitettyä yli 80 prosenttia.

Ryhmä antoi suosituksen siitä, että tarpeetonta matkustamista Vaasan sairaanhoitopiirin alueelle on toistaiseksi syytä välttää.

14.10. Suositukset kiristyivät jälleen Pohjanmaalla – nyt harrastusryhmiä pitäisi pienentää

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä on jälleen tiukentanut suosituksia. Ryhmä suosittelee nyt, että kaikessa vapaa-ajan toiminnassa vältettäisiin yli kymmenen hengen ryhmiä. Suositus koskee nyt esimerkiksi urheiluseuroja ja harrastusryhmiä.

Suositukset ovat voimassa lokakuun loppuun. Lokakuun loppuun jatkuu myös opiskelijaharjoittelujen tauko sekä vahva kasvomaskisuositus.

14.10. Sursikin koulussa Pedersöressä koronatartunta

Sursikin koulussa Pedersöressä viime viikolla 5.–9. 10. oleskelleella henkilöllä on todettu koronavirustartunta.

Häneen lähikontaktissa olleisiin otetaan yhteys ja heidät asetetaan karanteeniin.

Muita viime viikolla koulun tiloissa ja ruokasalissa olleita kehotetaan ottamaan yhteyttä terveysviranomaisiin, jos heillä ilmenee lieviäkin oireita tämän viikon aikana. Testissä voi käydä myös viikonloppuisin.

14.10. Laajempi etätyö on vaihtunut kunnissa satunnaiseen etäilyyn

Monessa kunnassa etätöitä tehdään edelleen tavallista vilkkaammin tänä syksynä.

Kesällä käytössä ollut laajempi etätyösuositus on vaihtunut muutaman päivän etäilyyn viikossa tai satunnaiseen etätyöhön ainakin Kokkolassa ja Pietarsaaressa.

Esimerkiksi Kaustisella etätöitä voi tehdä esimiehen harkinnan mukaan, mikä tarkoittaa pääosin 1–2 peräkkäistä työpäivää, mutta poikkeuksiakin löytyy.

Kunnan johtavat maatalouslomittajat ovat etäilleet koronakeväästä lähtien, ja tilanne jatkuu syksyllä.

14.10. Korona varjostaa rajusti ravintoloiden pikkujoulukautta: isot yritykset eivät juuri juhli, toiveet pienissä ryhmissä

Pikkujoulukausi näyttää osassa alueen ravintoloita historiallisen vaikealta.

Pietarsaaren Kaupunginhotellissa kerrotaan, että pikkujouluvaraukset ovat pudonneet rajusti: niitä on noin 80 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Isot yritykset ovat jättämässä pikkujoulut tänä vuonna väliin. Varauksia ruokailuihin on vasta vähän ja ne ovat lähinnä pieniltä ryhmiltä.

Kokkolassa Hotelli Kaarlessa kausi näyttää myös melko kehnolta: varauksia on jonkin verran, moni on odottavalla kannalla. Tarjouspyyntö ja kyselyitä on tullut kohtuullisesti. Pietarsaaressa toiveet myynnistä laitetaan nyt pieniin ryhmiin, joille markkinoidaan omia pikkujoulupaketteja.

13.10. Uintikeskus Vesiveijarissa ei tarvita lisää koronaohjeita, koska kävijämäärät ovat vähentyneet

Kokkolan Uintikeskus Vesiveijarissa uskotaan, että syyslomaviikko ei tuo valtavaa ruuhkaa altaille. Näin esimerkiksi kävijöiden porrastamiseen ei tarvitse ryhtyä.

Kesällä ja syksyllä uintikeskus on vetänyt kävijöitä selvästi vähemmän kuin normaalivuosina, sillä ihmiset ovat nyt varovaisempia.

Lisäksi uintikeskuksessa on edelleen voimassa omat koronarajoitukset: vain osa pukukaapeista ja suihkuista on käytössä.

Myös pienemmissä altaissa, kuten jumppa- ja lastenaltaissa ja saunassa kävijöiden määrää on rajoitettu. Näillä keinoilla turvavälit voidaan pitää riittävinä.

13.10. Kokoontumisrajoitukset eivät kaataneet Jaron kautta

Jalkapallon Ykkösessä pelaavan Pietarsaaren Jaron kausi ei tyssännytkään kokoontumisrajoituksiin. Aluehallintovirasto on antanut Jarolle ja Vaasan Palloseuralle luvan harjoitella ja pelata.

Jäljellä olevat kaksi kotiottelua joudutaan pelaamaan tyhjille katsomoille, koska yli 10 hengen tapahtumat on alueella kielletty.

Jaro kohtaa lauantaina keskuskentällä AC Oulun.

Pietarsaarelaiset ovat koronakaranteenissa keskiviikkoon asti VPS-ottelussa tapahtuneen korona-altistuksen takia. Sen jälkeen harjoittelu jatkuu normaalisti. Yksikään pelaajista ei ole kärsinyt koronaoireista.

Jaro on sarjataulukossa tällä hetkellä kolmantena. Ykkösen voittaja nousee liigaan ja toiseksi tullut karsii liigapaikasta.

12.10. Omaolo-nettipalvelu avuksi koronaoireiden arviointiin Keski-Pohjanmaalla – kokkolalaiset voivat myös varata itse ajan drive in -testiin

Omaolon koronaoirearvio on nyt laajentunut Soiten alueelle. Kun keskipohjalainen tekee Omaolo-palvelussa koronaoirearvion, hän voi tunnistautumisen jälkeen lähettää saamansa vastaukset eteenpäin Soiten ammattilaiselle.

Tämä ohjaa hänet eteenpäin oikeaan paikkaan, eikä oireita tarvitse selittää enää toista kertaa. Yhteydenpito hoituu verkkopalvelussa.

Palvelun toivotaan helpottavan pahoin ruuhkautunutta puhelinneuvontaa.

Samalla pilotoidaan koronatestauksen sähköistä ajanvarausta Kokkolan testauspisteeseen. Kokkolalaiset voivat itse varata ajan drive in -testiin, jos koronaoirearvio suosittelee testiä. Käytäntö laajenee, jos se osoittautuu toimivaksi.

12.10. Soiten alueella kaksi uutta tartuntaa

Soiten alueella on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Ne liittyvät Vaasan tartuntaketjuun. Yhteensä alueella on epidemian aikana 75 todettua tapausta.

Altistuneet on kartoitettu ja asetettu karanteeniin.

Keskussairaalan osastolla on hoidossa yksi koronapotilas.

12.10. Pietarsaaren seutu on koronatartunnoissa lähialueen kärkiseutukunta

Pietarsaaren seutu on koronatartunnoissa lähialueen kärkiseutukunta.

Siellä on todettu pandemian aikana viitisenkymmentä koronatartuntaa THL:n tartuntatautitilaston mukaan.

Eniten tapauksia on ilmennyt Pietarsaaressa eli kahdeksantoista ja Kruunupyyssä viisitoista. Uudessakaarlepyyssä tartunnan saaneita on kuusi ja Pedersöressä yhdeksän. Luodon luvut eivät ole tiedossa, koska THL kirjaa vain kunnat, joissa on todettu viisi tartuntaa.

Tartunnat lähtivät nousuun seudulla syyskuun lopulla. Osa tartunnoista on peräisin opiskelupaikkakunnilta, muun muassa Vaasasta ja Helsingistä. Esimerkiksi Kokkolan seutukunnassa koronatartuntoja on kirjattu tällä hetkellä 20.

Lesti- ja Perhonjokilaaksossa tapauksia on 11. Ne ovat Lestijärveltä ja Vetelistä.

12.10. Kokkolan kaupunginteatterin katsojarajoitukset voimassa vuoden loppuun

Kokkolan kaupunginteatteri pitää istumapaikkarajoitukset voimassa toistaiseksi vuoden loppuun.

Teatterit saavat myydä vain osan katsomopaikoista koronan takia, ja se kurittaa teattereiden taloutta.

Esimerkiksi Kokkolassa kaupunginteatterin suuren salin paikoista voidaan myydä reilusti alle puolet eli kuutisenkymmentä noin kahdestasadasta paikasta.

Teatterin johtaja Juha Luukkosen mukaan muutoksia tilanteeseen voi tulla nopeastikin. Se riippuu mihin suuntaan koronatilanne kehittyy ja millaisia uusia koronarajoituksia viranomaiset antavat.

10.10. Soiten alueella 5 uutta tartuntaa

Soiten alueella on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista kaksi on Kokkolassa ja kaksi Kruunupyyssä. Tartunnat liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin. Altistuneet on kartoitettu ja asetettu karanteeniin.

Keski-Pohjanmaan keskussairaalan osastolla on hoidossa yksi koronapotilas.

Yhteensä koko pandemian aikana Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on nyt todettu 73 koronavirustartuntaa.

9.10. Huoltajan on syytä varautua maskilla Kokkolassa, kun vie tai hakee lasta päivähoidosta

Kokkolassa lapsia päivähoitoon vievien tai sieltä hakevien huoltajien olisi syytä jatkossa käyttää kasvomaskia. Soiten infektioylilääkäri ja Kokkolan varhaiskasvatuspalvelut antoivat suosituksen perjantaina.

Maski on oltava omasta takaa, ja sitä suositellaan käytettäväksi aina kun käydään varhaiskasvatuksen sisätiloissa lapsen tuonti- tai hakureissulla.

Kokkolan kaupunki on ottanut ennaltaehkäisevästi käyttöön maskit ja visiirit käyttöön.

9.10. Soiten alueella 4 tartuntaa Vaasan ketjusta

Soiten alueella on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Ne liittyvät Vaasan tartuntaketjuun. Altistuneita kartoitetaan parhaillaan ja asetetaan karanteeniin.

Keskussairaalassa osastohoidossa ei ole enää yhtään koronaviruspotilasta.

9.10. Kokoontumisrajoitus tiukkenee Pietarsaaren seudulla: yli 10 hengen tilaisuudet kielletään lokakuun loppuun saakka

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain nojalla maanantaista alkaen Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa

Määräys astuu voimaan maanantaina. Lue lisää tästä.

9.10. Hoitojonot venyneet koronakriisin aikana

Koronavirusepidemia on kasvattanut rajusti hoitojonoja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Näin kertovat THL:n tilastot.

Yli puoli vuotta kiireetöntä hoitoa jonottaneita on ennätyksellisen paljon: viisi ja puolisataa. Määrä on huhtikuusta yli kaksinkertaistunut.

Elokuun lopussa 13 prosenttia sairaanhoitopiirin potilaista oli odottanut hoitoonpääsyä yli puoli vuotta. Hoitojonojen purku vie useita kuukausia. Jonojen venyminen kasvattaa myös kustannuksia.

Pisimmät jonot ovat edelleen tyrä- ja sappileikkauksiin sekä suonikohju- ja käsikirurgiaan.

9.10. Kokkolan Tiikerit starttaa uuteen kauteen melko vähäisin koronavaurioin

Lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Kokkolan Tiikerit on selvinnyt koronakriisistä pienin vaurioin. Liigaseurat saivat koronan vuoksi kesken jääneestä kaudesta hyvityksen, joka vastasi osaa kevään pudotuspeliottelujen menetettyjä tuloja.

Joukkue aloittaa kauden lähes edelliskauden kokoonpanossa: uusia pelaajia on saatu kolme. Tiikerit kohtaa ensimmäisessä ottelussaan lauantaina Vantaan Ducksin.

Kotiotteluissa Hollihaassa noudatetaan liiton ja viranomaisten turvaohjeita. Katsomo on jaettu kolmeen sektoriin ja kaikille alueille on omat kahvilapalvelut ja vessat.

8.10. Korona jatkaa leviämistään Kruunupyyssä – palveluasumisen yksiköihin vierailukielto

Koronatapaukset ovat lisääntyneet Kruunupyyssä nopeasti viime päivinä. Runsaan 6 400 asukkaan kunnassa on todettu epidemian aikana jo 12 tapausta, joista valtaosa muutaman päivän sisällä. Taudille altistuneita on noin sata ja selvitystyö jatkuu edelleen.

Kruunupyyssä otetaan käyttöön väliaikaisia rajoituksia. Tehostetun palveluasumisen yksiköissä rajoitetaan vierailuja 8. päivään marraskuuta saakka. Myös vammaispalveluissa otetaan käyttöön erityisjärjestelyt kuukauden ajaksi.

8.10 Jälleen 3 tartunnan päivä Soitessa

Soiten alueella on todettu tänään jälleen kolme uutta koronatapausta - kuten kahtena aiempanakin päivänä.

Viimeisen kahden viikon aikana Soiten alueella on todettu yhteensä 22 koronavirustartuntaa.

Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on osastohoidossa yksi koronapotilas.

Koronavirustesteistä alle prosentti on positiivisia tuloksia.

Ilmaantuvuus viimeisen 14 vuorokauden aikana Soiten alueella on tällä hetkellä 28 tapausta / 100 000 asukasta.

8.10. Soiten johtajaylilääkäri kehottaa nyt erityisvarovaisuuteen harrastuksissa

Soiten johtajaylilääkäri kehottaa nyt erityiseen varovaisuuteen harrastuksissa, joissa koronariski on suuri.

Esimerkiksi joukkue- ja kamppailulajeja sekä ryhmäliikuntatunteja olisi hyvä välttää, varsinkin sellaisia, joissa ollaan lähikontaktissa, hengästytään voimakkaasti, eikä turvavälejä tai maskeja voida pitää.

Johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell suosittelee ihmisten pitävän taukoa tai olevan erityisen huolellisia myös tilaisuuksia ja harrastuksissa, joissa huudetaan tai lauletaan ja sukutapaamisissa, joihin kerääntyy ihmisiä eri puolilta Suomea. Näissä aerosolien leviämisen riski on korkea.

Kokoontumisrajoituksensa sairaanhoitopiiri pitää ennallaan. Eli yli 50 hengen kokoontumisia sisätiloissa pitää välttää, jos turvaohjeita maskeista ja turvaväleistä ei voida noudattaa.

7.10 Rajoitukset kiristyvät Pietarsaaren seudulla

Pietarsaaren seudun ravintolat joutuvat aikaistamaan valomerkkiään koronarajoitusten takia.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan anniskelu on lopetettava sunnuntaista lähtien kello 22 ja ravintola on laitettava kiinni kello 23. Lisäksi ravintolat voivat ottaa sisään vain puolet tavanomaisesta asiakasmäärästä.

Ravintolarajoitukset kiristyvät viidessä maakunnassa, joissa koronatilanne on huono, Pohjanmaa on yksi niistä.

7.10 Soitessa 3 uutta tartuntaa

Keski-Pohjanmaalla on todettu keskiviikkona kolme uutta koronavirustartuntaa. Ne liittyvät hyvin todennäköisesti aiempaan tartuntaketjuun, mutta selvitystyö on vielä kesken.

Altistuneet on kartoitettu ja asetettu karanteeniin. Kaikilla tartunnansaaneilla oireet ovat lieviä ja he ovat kotihoidossa.

Myös tiistaina Soitessa kirjattiin kolme uutta tapausta. Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu 61 koronavirustartuntaa keväällä alkaneen pandemian aikana.

7.10. Koulukuvaukset jatkuvat koronariskistä huolimatta

Koulukuvauksista ei ole koronariskin takia kokonaan luovuttu, esimerkiksi Keski-Pohjanmaallakin kuvauksia hoidetaan tällä viikolla useassa koulussa. Niitä tehdään kuitenkin poikkeusjärjestelyin.

Seppälän Koulukuvista kerrotaan, että turvallisuussyistä eri luokilla olevien kaverikuvat jäävät ottamatta. Joissakin kouluissa kaverikuvat on kielletty kokonaan. Tällä hetkellä myöskään koko koulun yhteiskuvia ei saa ottaa.

Lisäksi kuvaaja ei saa kiertää koulun tiloissa. Kuvaukset hoidetaan liikuntasaleissa, missä voidaan helposti noudattaa turvavälejä.

7.10. Kruunupyy nousi koronakartalle

Kruunupyy on noussut äkisti THL:n koronakartalle – kunnassa on todettu parin päivän aikana useampi tapaus, jotka liittyvät Vaasan tartuntoihin.

Nyt koronatapauksia on todettu Kruunupyyssä kaikkiaan seitsemän. Maskisuosituksia onkin tiukennettu ja maskien käyttöä lisätty kunnassa.

Lisäksi testauksia tehdään nyt runsaasti ja matalalla kynnyksellä. Esimerkiksi harrasteryhmiä on ohjattu testeihin.

7.10. Koronatestien määrä taas huippulukemissa

Koronatestien määrä on hypähtänyt Soitessa taas ennätyslukemiin. Maanantaina ja tiistaina testejä on tehty noin 350 kumpanakin. Sitä ennen testejä tehtiin parisataa päivässä.

Yksittäinen ennätyspäivä koettiin Lestijärven joukkotestausten aikaan, kun yhtenä päivänä otettiin 367 testiä.

Testikapasiteettia voi silti vielä lisätäkin. Sen sijaan koronaneuvontapuhelin on ruuhkautunut pahasti.Ihmisten toivotaan käyttävän takaisinsoittopalvelua, sillä se nopeuttaa toimintaa.

Soitesta luvataan, että kaikille soitetaan takaisin samana päivänä, puheluita on soitettu jopa iltaa myöten.

7.10. Osa koululaisista saa ilmaisia kasvomaskeja

Osa koululaisista ja opiskelijoista saa ilmaisia kasvomaskeja Keski-Pohjanmaalla. Kaustinen ja Kokkola ovat tällä viikolla jakaneet lukiolaisilleen aloituspakkauksen verran kertakäyttömaskeja.

Sen sijaan esimerkiksi Kannuksessa maksuttomia maskeja ei oppilaille tarjota.

Osassa kuntia on jo aiemmin tarjottu kasvomaskeja yli 15-vuotiaille koulukyytiläisille.

Ammatillisen ja ammattikorkean opiskelijat joutuvat valtakunnallisen suosituksen mukaisesti hankkimaan kasvomaskinsa itse.

Tosin Centriassa ja Kpedussa tästä tehdään joitakin poikkeuksia esimerkiksi asiakastyössä tai opetustiloissa, joissa turvavälejä ei pystytä pitämään. Soite suosittaa kasvomaskien käyttöä kaikissa julkisissa tiloissa, esimerkiksi opetustiloissa.

6.10. Koronaan sairastunut on asioinut Korv-Göransilla Pietarsaaressa

Pietarsaaren sosiaali- ja terveysvirasto pyytää Pietarsaaressa Korv-Göransilla 30.9. asioineita tarkkailemaan vointiaan.

Ruokapaikassa on 30.9. kello 13.30–14.30 asioinut henkilö, jolla on todettu koronavirus. Sosiaali- ja terveysvirasto pyytää Korv-Göransin, Mr Bankin ja Subwayn yhteisessä ruokailutilassa tuolloin oleskelleita henkilöitä hakeutumaan koronatesteihin, jos heillä ilmenee koronaan viittaavia oireita 14.10. mennessä.

6.10. Soiten alueella kolme uutta tartuntaa, 250 karanteenissa

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat liittyvät Vaasassa todettuun tartuntaketjuun. Niihin liittyy myös 30 ihmisen joukkoaltistuminen.

Altistuneet on kartoitettu ja heidät on määrätty karanteeniin. Kaikilla tartunnan saaneilla oireet ovat lieviä ja he ovat kotihoidossa.

Yhteensä Soiten alueella on tällä hetkellä karanteenissa noin 250 ihmistä.

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin eli Soiten alueella on todettu pandemian aikana 58 koronavirustartuntaa.

5.10.Koronavirukselle altistuneiden jäljitystyö syö Soiten voimavaroja – perustoimintoja saatetaan supistaa

Soitessa varaudutaan supistamaan tai ajamaan alas normaalia terveydenhuoltoa, jotta ihmisiä riittää koronataistelun etulinjaan. Sijaisjärjestelmä on jo kokonaan käytössä, kertoo Dabnell.

Kansalaisten ohjeistukset eivät johtajaylilääkärin mukaan ole muuttuneet. Maskisuositus toki on aiempaa kattavampi. Turvavälit ja käsihygienia kannattaa Dabnellin mukaan laittaa kuntoon sekä kasvomaskit käyttöön julkisissa tiloissa. Jos koronaan viittaavia oireita ilmaantuu, testeihin kannattaa hakeutua herkästi.

5.10. Soiten alueella on todettu kahdeksan uutta tartuntaa – alueella ollaan siirtymässä taudin kiihtymisvaiheeseen

Soiten alueella on todettu viikonlopun aikana kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Näistä viiden kotikunta on Soiten alueella.

Valtaosa uusista tartunnoista liittyy Vaasan viimeaikaiseen tartuntaketjuun.

Soitessa todettujen tartuntojen tartuntaketjut ovat selvillä ja altistuneita kartoitetaan parhaillaan. Karanteenissa on pari sataa henkilöä. Tartunnan saaneilla oireet ovat lieviä ja he ovat kotihoidossa.

Kuluneen kahden viikon aikana Soiten alueella on todettu yhteensä 14 koronavirustartuntaa. Taudin ilmaantuvuus on noussut ja on tällä hetkellä 17,9/100 000 asukasta.

Koronavirustilanne on siirtymässä kiihtymisvaiheeseen. Kasvomaskin käyttöä suositellaan julkisissa tiloissa, kaupoissa ja kodin ulkopuolella asioidessa.

2.10. Uusista tartunnoista yksi on Soiten työntekijällä, mutta asiakkaat eivät ole altistuneet

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat liittyvät Ylläksellä todettuun tartuntaketjuun.

Kahden tartunnan osalta altistuneet on kartoitettu ja heidät on määrätty karanteeniin. Altistuneita on näissä kahdessa tapauksessa yhteensä 15. Kolmannen tartunnan altistuneita vielä selvitetään. Tapauksiin ei kuitenkaan liity joukkoaltistumista.

Yksi uusista tartunnoista on todettu Soiten työntekijällä. Hyvän suojautumisen ansiosta tartuntaan liittyy vain yksi altistunut henkilö, eikä altistunut ole Soiten asiakas.

1.10. Soiten alueella ei uusia tartuntoja viime lauantain jälkeen

Tuoreimmat positiiviset testitulokset ovat lauantailta 26.9., jolloin tartuntoja todettiin kaksi.

Kahden viime viikon aikana Soiten alueella on todettu 7 tartuntaa, ja koko pandemian aikana 47.

1.10. Kokkolan ja Pietarsaaren jätevesistä löydetty koronavirusta

Kokkolan ja Pietarsaaren jätevesistä on löydetty ensimmäistä kertaa koronavirusta syyskuussa.

Samalla virusta havaittiin myös 12 muun jätevedenpuhdistamon näytteistä.

Tulokset perustuvat kuntien puhdistamoilta saatuihin näytteisiin. Seurantaa tekee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Se on kartoittanut koronaviruksen esiintymistä Suomen jätevesissä huhtikuusta lähtien.

Seurantaan osallistuu 28 jätevedenpuhdistamoa eri puolilta Suomea. Tulokset auttavat ennakoimaan muutoksia kaupunkien tartuntatilanteessa.

Seurannan piirissä on noin 60 prosenttia Suomen väestön tuottamasta jätevedestä.

30.9. Ravintoloiden aukioloon ei Keski-Pohjanmaalla vielä alueellisia lisärajoituksia

Keski-Pohjanmaalla ei ole toistaiseksi syytä kiristää ravintoloiden aukioloa enempää kuin hallitus eilen määräsi. Ravintolat joutuvat 8. lokakuuta alkaen lopettamaan anniskelun kello 24 ja sulkemaan kello 1 yöllä.

Maakunnat voivat asettaa myös tiukempia aikarajoja, jos koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa. Soiten alueella näin ei ole, vaan epidemia on yhä perustasolla.

30.9. Koululaisten tuen tarve on kasvanut Kokkolassa

Kokkolassa kevään etäopetusjakso on lisännyt oppilaiden tuen tarvetta.

Keskimäärin noin joka kuudes kokkolalainen koululainen on tarvinnut säännöllisesti joko erityistä tai tehostettua tukea. Koronan pakottaman etäopetuksen jälkeen tuen tarvetta arvioidaan olevan jopa joka neljännellä.

Kaupunki on jakanut saamansa koronatuen kouluille oppilasmäärän mukaan. Sitä käytetään opetustunteihin ja koulunkäynninohjaajien tunteihin. Uusia koulunkäynninohjaajia on palkattu kymmenkunta ja opettajia muutama.

30.9. Koronatukea saaneilta kunnilta vaaditaan lisäselvityksiä opetusalan lomautuksista

Ministeriö on alkanut pyytää selvityksiä kunnilta, jotka lomauttavat opetusalan henkilöstöä, vaikka ovat saaneet valtion niin sanottua koronatukea kevään etäopetuksen aiheuttamien kuoppien paikkaamiseen.

Toistaiseksi lisätietoja on pyydetty vasta osalta kunnista. Esimerkiksi Kaustinen on saanut ministeriöltä selvityspyynnön.

Koronavaikutusten tasaamiseen annetun tuen ehtona oli, ettei alan henkilöstöä lomauteta.

29.9. Ylläksen ruskaretkeltä kymmenen uutta koronavirustartuntaa eri puolilla maata

Ruskaretkeltä Ylläkseltä on kulkeutunut koronatartuntoja eri puolille maata, myös Kokkolaan. Tapaukset liittyvät Kolarissa viime viikonloppuna todettuun tartuntaan. Sairastunut on mahdollisesti altistanut 40 ihmistä.

Lapin sairaanhoitopiiri kehottaa parin viikon sisällä Ylläksellä käyneitä hakeutumaan testeihin, jos heillä on koronaan viittaavia oireita.

29.9. Keski-Pohjanmaan konservatoriolla pieni joukkoaltistuminen – kymmenen altistunut koronatartunnalle

Keski-Pohjanmaan konservatoriolla on paljastunut pieni joukkoaltistuminen koronaviruksella.

Kaikkiaan kymmenen ihmistä on altistunut tartunnalle, vahvistaa Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen.

28.9. Ei uusia tartuntoja Chydeniuksen koulusta – katso tallenne kaupungin tiedotustilaisuudesta

Kaikki tartunnalle altistuneet satakunta oppilasta ja opettajaa testattiin sunnuntaina. Valtaosa tuloksista saatiin jo maanantaina, ja ne olivat kaikki negatiivisia, kertoi infektioylilääkäri Marko Rahkonen. Muutamia vielä odotellaan.

Etäopetukseen siirtyneet oppilaat saavat tiistaina kouluruuat kaikille 9 päivälle ennen syyslomaa. Muiden kuin kolmos- ja nelosluokkalaisten koulunkäynti jatkuu normaalisti.

Katso tästä jutusta tallenne tiedotustilaisuudesta, jossa paikalla olivat Kokkolan kaupungin sivistysjohtaja Terho Taarna, ruotsinkielisten opetuspalveluiden johtaja Ronnie Djupsund, Chydeniuksen koulun rehtori Charlotta Uusitalo ja infektioylilääkäri Marko Rahkonen.

28.9. Toinen lauantaina todetuista tapauksista KPK Yhtiöiden työntekijällä, kertoo Keskipohjanmaa

Altistuneet on kartoitettu, ja he ovat etätöissä. Asiasta kertoo konserniin kuuluva Keskipohjanmaa-lehti verkkosivuillaan(siirryt toiseen palveluun).

Etätyö on ollut yhtiössä mahdollista keväästä asti. Myös liikkumista toimipisteiden välillä pyritään välttämään. Kokkolan toimipisteessä on tehostettu siivousta.

Muihin toimenpiteisiin ei ryhdytä, ennen kuin testitulokset saadaan.

28.9. Sata altistunut Kokkolan Chydeniuksen koulun koronatartunnasta – Uimahallia ei suljeta, tehosiivous ja klooraus riittävät

Kokkolassa Chydeniuksen koulun koronatartunnalle altistuneita on nyt sata.

Koulun oppilaalla todettiin koronatartunta lauantaina. Kolmos- ja nelosluokkalaiset ovat nyt karanteenissa ja siirtyvät etäopetukseen syyslomaan saakka. Muut koulun oppilaat jatkavat lähiopetuksessa normaalisti.

Kaikki altistuneet, muun muassa oppilaat ja opettajat on testattu sunnuntaina. Testituloksia saadaan maanantaina. Lisäksi koulussa aloitetaan tehosiivous.

Luokka vieraili myös Kokkolan VesiVeijarissa 23.9. keskiviikkona, mutta uimahallia ei infektioylilääkärin ohjeistuksen mukaan tarvitse sulkea. Tehoklooraus ja tehostettu siivous riittävät.

26.9. Kokkolassa kaksi uutta koronatapausta: koululaisen tartuntaan liittyy joukkoaltistuminen – altistuneita kymmeniä

Tartunnoista toinen on Chydeniuksen koulun oppilaalla. Koulun kolmoset ja neloset siirtyvät varotoimena etäopetukseen.

Altistumista on voinut tapahtua myös VesiVeijarissa keskiviikkona 23.9. Lue lisää tästä.

24.9. Maskisuositus pysyy Keski-Pohjanmaalla ennallaan – kokonaiskuvassa epidemia ei ole kiihtymisvaiheessa, vaikka pelkkien lukujen perusteella voisi luulla toisin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n antama maskisuositus laajeni torstaina. Maskeja suositellaan käytettäväksi myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontaktia ei voi välttää.

Suositus koskee sairaanhoitopiirejä, joilla epidemia on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. THL:n kartassa niiden joukossa on myös Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, sillä THL pitää kiihtymisvaiheen alarajana vähintään 10 tapausta 100 000 asukasta kohden kahden viime viikon aikana

Maskisuositus ei kuitenkaan laajene Keski-Pohjanmaalla, sillä asukkaiden tartuntariski ei vielä Soiten mukaan täytä kiihtymisvaiheen kriteerejä. Sairaanhoitopiirit määrittelevät itse, onko epidemia alueella perus-, kiihtymis- vai leviämisvaiheessa.

Infektioylilääkäri Marko Rahkonen muistuttaa, että Soiten tilannearvio pohjautuu muihinkin kuin lukumäärämittariin.

Kun katsotaan tartuntojen alkuperää, jäljitettävyyttä, luonnetta ja positiivisten testien osuutta kokonaismäärästä, kokonaiskuva jää yhä selkeästi perustasolle.

Lue lisää tästä ja katso myös Rahkosen haastattelu.

24.9. Kokkolan kaupunginteatteri otti käyttöön katalyysipinnoitteen koronan torjumiseksi

Kokkolan kaupunginteatterissa on otettu koronantorjunnassa avuksi katalyysipinnoite, jonka toivotaan suojaavan mikrobeilta ja viruksilta. Sitä on ruiskutettu esimerkiksi kahvoihin, tasoihin, kaiteisiin ja valopainikkeisiin.

Katalyysipinnoitteen toiminta perustuu siihen, että valo aktivoi pinnoitteen, joka muodostaa lyhytaikaisia happiyhdisteitä. Ne reagoivat pinnoilla olevien mikrobien kanssa ja neutraloituvat sitten vedeksi sekä hiilidioksidiksi.

24.9 Pietarsaaren seutu kovalle säästökuurille koronan takia

Korona käy myös Pietarsaaren seudun kuntien kukkaroille. Osavuosiraportin perusteella kuntien osuudet sosiaali- ja terveysmenoissa ylittäisivät budjetoidun liki viidellä miljoonalla eurolla.

Henkilöstömenot ovat kasvaneet yli 3 miljoonaa, sillä lisäväkeä on tarvittu esimerkiksi puhelinneuvontaan ja näyttöönottoon.Tuottoja jää tulematta miljoonan verran, kun palveluita on ajettu alas.

Sosiaali- ja terveyslautakunta kuroo kuilua umpeen lukuisilla pienillä säästöpuroilla ja loppuvuoden tiukalla linjalla. Samalla se suunnittelee ensi vuodelle suurempia muutoksia toimintaan.

23.9. Taas uusi tartunta Soiten alueella – lääkäri muistuttaa varotoimista

Soiten alueella on todettu jälleen yksi uusi koronavirustartunta. Edellinen todettiin tiistaina.

Tuorein tartunta liittyy viime viikonloppuna todettuun tartuntaketjuun, eikä uusia altistuneita ole. Tartunnan saanut on kotieristyksessä.

Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen toivoo varotoimiin ryhtiliikettä, koska tapaukset ovat lisääntyneet koko maassa. Hän soisi, että turvaohjeet otettaisiin huomioon myös vapaa-ajalla ja esimerkiksi kaupoissa.

23.9 Lestijärvellä lapset palaavat kouluun ja kunta avaa oviaan

Lestijärvellä palaillaan hiljalleen normaaliin toissa viikonloppuna paljastuneen koronaryppään jäljiltä. Lähiopetus koulussa alkaa taas tänään. Kirjasto avataan perjantaina ja kuntosali sekä nuorisotilat viikonlopuksi. Kerhot ja kansalaisopiston kurssit jatkuvat ensi viikolla.

Lestijärvellä todettiin kuusi koronatartuntaa, ja karanteeniin asetettiin kaikkiaan 36 ihmistä.

Lisätartuntojen suhteen ollaan vielä odottavalla kannalla, ja Lestijärvellä ei vielä täysin huokaistakaan helpotuksesta.

23.9. Pietarsaaren UPM:llä kymmenkunta työntekijää karanteenissa

Kymmenkunta UPM:n Pietarsaaren tehtaan työntekijää on asetettu karanteeniin korona-altistumisen vuoksi. He ovat nyt etätöissä.

Altistuminen tapahtui kokouksessa auditoriossa viime viikolla. Istumapaikoilla oli kahden metrin turvaväli.

Tehtaanjohtaja Simon Fagerruddin mukaan kaikki tehtaalla toimii normaalisti, ja etätöissä on nyt itse asiassa vähemmän ihmisiä kuin keväällä epidemian alkaessa.

22.9. Soiten alueella uusi tartunta aiemmasta ketjusta

Soiten alueella on todettu tiistaina yksi uusi koronatartunta. Se liittyy aiempaan tartuntaketjuun, eikä uusia altistuneita ole.

Tartunnan saanut on kotieristyksissä.

Yhteensä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on diagnosoitu 44 koronavirustartuntaa.

22.9. Kokoontumisrajoituksiin ei muutoksia

Kokoontumisrajoitukset pysyvät lokakuussa ennallaan pohjalaismaakunnissa.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt, että yli 50 hengen tilaisuuksia voi yhä järjestää, kunhan osallistujien turvallisuus taataan ja koronaohjeita esimerkiksi turvaväleistä noudatetaan.

Kunnat voivat kuitenkin päättää tiukemmistakin rajoituksista, jos tautitilanne pahenee.

Aluehallintovirasto arvioi, että pohjalaismaakunnissa koronatilanne on vielä perustasolla, kun taas Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tapaukset ovat lisääntyneet syyskuussa.

Iso osa altistumisista on tapahtunut tilanteissa, joissa on koolla paljon ihmisiä.

22.9. Sennu Keith opettaa lapsiaan kesäasunnolla, Päivi Watsonin tytär piiloutuu sotilailta takapenkillä – tässä jutussa 5 suomalaisnaista kertoo arjestaan ulkomailla

Puoli vuotta koronapandemiaa on muuttanut arkea eri puolilla maailmaa. Koulua käydään kotona, kaupassa suojaudutaan maskeilla, matkustaminen maiden sisällä ja maasta toiseen on aiempaa hankalampaa, jopa mahdotonta.

Maailmalla asuu noin 1,6 miljoonaa ulkosuomalaista. Pyysimme viittä suomalaisnaista kertomaan, millaista arkea eletään Yhdysvalloissa, Australiassa, Meksikossa, Skotlannissa ja Ruotsissa. Tarinansa kertoo Yhdysvalloissa asuva Sennu Keith, Ruotsissa asuva Malena Björndahl, Australiassa asuva Päivi Watson, Skotlannissa asuva Anneli Allen ja Meksikossa asuva Anna Karatvuo.

21.9. Pietarsaaren seudulla useita tartuntoja viime päivinä

Malmin terveydenhuoltoalueella on testein varmennettu vajaat kymmenen koronavirustartuntaa viime päivinä. Tartuntojen johdosta kolmisenkymmentä ihmistä on koronakaranteenissa kotonaan. Oletettavaa on, että tästä joukosta osa sairastuu lähiaikoina.

Osa koronatapauksista liittyy perheeseen, joka asioi keskiviikkona 16.9. Pietarsaaren virastotalolla. Perheen jäsenistä kahdella todettiin myöhemmin koronavirustartunta. Viikonlopun aikana kolme muuta perheenjäsentä on antanut positiivisen testinäytteen. Tartunta on peräisin ulkomailta.

Lisäksi Pietarsaaren sosiaali- ja terveydenhuoltoviraston alueella testeissä on käynyt muutama opiskelija, joilla on todettu koronavirus. Tartunta on peräisin opiskelijapaikkakunnalta Helsingistä.

21.9. Soitessa kolme uutta testeillä varmistettua koronavirustapausta

Soitessa on todettu viikonlopun aikana kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat eivät liity toisiinsa, eivätkä myöskään viime viikkoisiin tapauksiin. Yksi uusista tapauksista on Soiten alueen ulkopuolelta.

Alueella tapausmäärä on noussut nyt 43:ään.

Tartunnan saaneet ovat kotieristyksessä. Soiten alueella todetuista kahdesta tartunnasta on seurannut kymmenen altistumista. Kaikki altistuneet ovat karanteenissa.

Johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell arvioi, että koronatilanne alkaa Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla kiihtyä, sillä ihmiset liikkuvat nyt paljon. Dabnellin mukaan valtioneuvosto on antamassa tällä viikolla esityksiä tai määräyksiä yökerhojen ja ravintoloiden aukioloista.

Lue täältä Keski-Pohjanmaan alueen aiemmat koronauutiset