Inarin kunnassa todettiin torstaina kaksi koronatapausta. Toinen tartunnoista oli tiedossa jo torstaipäivällä ja toisesta Inarin kunta tiedotti torstaina illalla.

Yksi tartunta liittyy Saariselän alueen matkailuun. Saariselän tapaukseen liittyy runsas määrä altistuksia, joista valtaosa on saatu kartoitettua ja kontaktoitua, ja altistuneet on määrätty karanteeniin. Selvityksessä on edelleen muutama ravintolaillanvietto. Inarin kunta aikoo tiedottaa asiasta, kunhan lisätietoa saadaan.

– Liittyen Saariselän tartuntaketjuun toivoisin, että oireiset hakeutuvat heti testiin. On tärkeää käyttää suojamaskia ja pitää turvavälejä ja lienee myös suotavaa, että ylimääräistä kokoontumista ja lähikontakteja aiheuttavaa hauskanpitoa nyt siirretään. Uhkana on, että Saariselän ja koko Inarin joulunvietto vaarantuu, mikäli tartuntaketjuja tulee lisää, kommentoi Inarin johtava lääkäri Outi Liisanantti tiedotteessa.

Toinen tartunta puolestaan liittyy aiemmin todettuun, Leviltä lähteneeseen tartuntaketjuun, eikä tähän liity uusia altistuksia.

Lapissa todettiin torstaina useita uusia koronavirustartuntoja. Rovaniemellä uusia tapauksia on viisi, Utsjoella kaksi ja Sodankylässä yksi.