Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä antoi sunnuntaina tiukat suositukset, joilla halutaan saada koronatartunnat kuriin. Mukana oli sekä julkisia että yksityisiä liikuntapaikkoja koskeva suositus, jonka mukaan sisäliikuntatiloja suositeltiin suljettaviksi 2.–21.12.

Kunnat ovat totelleet suositusta, mutta yksityisistä liikuntakeskuksista vain osa sulkenut ovensa. Joissain paikoissa on rajattu ryhmäliikuntaan osallistuvien määrää.

Tamperelaisessa Kauppi Sports Centerissä toiminta jatkuu pääosin entiseen malliin. Paikkaa pyörittävän Sporty World Oy:n toimitusjohtajan Sami Jorun mukaan tilanne on yrittäjälle hankala. Laskut on maksettava, vaikka tuloja ei olisi.

– Moni ihmettelee, miksi me olemme auki. Toiset taas pitävät hyvänä sitä, että olemme avoinna ja pidämme huolta siitä, että ihmiset liikkuvat.

– On vaikea sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin. Yritämme yrityksenä selviytyä tästä tilanteesta ja taata mahdollisimman hyvän harjoittelun mahdollisimman turvallisesti, sanoo Sami Joru.

Myös tamperelaisen GOGO-ketjun salit ovat avoinna koronanyrkin suosituksista huolimatta.

– Se on koettu vain suositukseksi, sanoo GOGO:n toimitusjohtaja Taru Vähätalo.

– Olemme tehneet kaiken, minkä voimme. Tällaisena aikana on luonnollisesti vähemmän ihmisiä liikkeellä. Lisäksi olemme rajoittaneet ryhmäliikunnan kävijöitä, ja kaikilla on todella hyvät turvavälit.

Ylen tapaamat kuntosalikävijät ovat tyytyväisiä liikuntatilojen aukioloon.

– Ihmiset ovat hyvin huomaavaisia hygienian suhteen. Laitteet putsataan aina käytön jälkeen. Mielestäni täällä käyttäydytään hyvin, sanoo Kauppi Sports Centerissä harjoitteleva Aleksi Niemi.

– Iltapäivisin, kun ihmiset pääsevät töistä, on enemmän ruuhkaa. Täällä on niin isot tilat, ettei silloinkaan tarvitse olla kylki kyljessä, kertoo puolestaan GOGO:n Hämeenpuiston salilla käyvä Sara Huosionmaa.

Avin määräysvalta on rajallinen

Vaihtelevat käytännöt voivat hämmentää, mutta toiminnan jatkamisessa ei ole mitään rajoitusten vastaista. Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän suositukset ovat lopulta vain suosituksia. Aluehallintovirasto (Avi) antoi tiistaina omia rajoituksiaan, mutta säännöllinen liiketoiminta ei kuulu rajoitusten piiriin. Länsi-Suomen aluehallintoviraston aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkinen valottaa tilannetta.

– Aluehallintoviranomaisen antamat koronarajoitukset eivät velvoita yksityisiä elinkeinoharjoittajia, kun kyse on säännöllisestä normaalista toiminnasta kuten liikuntakeskustoiminnasta tai liikuntaryhmistä.

– Viime kädessä päätöksen tekee yksityinen elinkeinoharjoittaja. Nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista sitä, että kunta tai Avi voisivat kieltää tai rajoittaa elinkeinotoimintaa, kertoo Eeva Mäkinen.

Kokoontumisrajoitukset perustuvat sekä tartuntatautilakiin että kokoontumislakiin. Rajoitukset koskevat liikuntakeskusta vain, jos siellä järjestetään yleisötilaisuus tai yleisötapahtuma. Silloin tapahtumaa koskee henkilörajoitus, joka on Pirkanmaalla korkeintaan kymmenen henkeä.

Aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkinen on aluehallintoviraston edustajana Pirkanmaan alueellisessa pandemiaohjausryhmässä. Mäkinen myöntää, että suositusten ja rajoitusten kirjo voi olla epäselvää.

– Viranomaistoimintaa on paljon. On suosituksia ja rajoituksia, paikallisia ja kansallisia. En ihmettele, jos tämä on haastavaa kansalaisille tai elinkeinonharjoittajille, kun viranomaistenkin on välillä vaikea pysyä mukana.

Mikä sitten on aluehallintolääkärin oma mielipide siitä, että kuntoilu jatkuu osassa harrastuspaikoista? Eeva Mäkinen asettelee sanansa huolellisesti.

– Se on asia, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Ymmärrän hyvin sen, että liikunnan harrastaminen on tärkeätä elämänlaadun ja toimintakyvyn kannalta. Mutta jokaisen meistä täytyy nyt olla hyvin huolellinen arkielämässä ja huomioida voimassa olevat suositukset.

Juttua korjattu 4.12.2020 kello 8.45: Sami Joru on Sporty World Oy:n toimitusjohtaja, ei Kauppi Sports Centerin. Kauppi Sports Center on osa Sporty World Oy:n liiketoimintaa.

Juttuun korjattu myös virheellinen muoto "koronaohjausryhmä" muotoon "pandemiaohjausryhmä"