Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella on todettu keskiviikkona kuusi uutta koronavirustartuntaa: kolme Nivalassa, kaksi Ylivieskassa ja yksi Alavieskassa.
Myös joukkoaltistumisista ilmoitetaan. Jedun Ylivieskan yksikössä on viime torstain ja perjantain aikana ollut koronavirukseen sairastunut henkilö. Lisäksi Nivalan Myllypubissa on ollut riski koronavirustartuntaan viime perjantai- ja lauantai-iltana, kello 22–24 kumpanakin iltana.
Kummassakin tapauksessa varsinaiset lähikontaktit on jo kartoitettu, ja heidät on asetettu karanteeniin.
Oulussa uusien tartuntojen määrä on edelleen korkea. Keskiviikkona todettiin 13 uutta koronatartuntaa iltapäivään mennessä, kaksi niistä liittyy Stora Enson marraskuussa alkaneeseen tartuntaryppääseen. Tehtaan ulkomaalaisilla työntekijöillä uusia tartuntoja ei todettu. Stora Ensolta todetuissa tartunnoissa on vähentymisen merkkejä, tosin osa työntekijöiden testeistä on vielä analysoimatta.
Oulussa selvitetään tällä hetkellä laajaa altistumista koronavirukselle kaupungissa sijaitsevassa koulussa. Kaupunki kertoo asiasta lisää torstaina. Keskiviikkona kerrottiin myös joukkoaltistumisesta Rajakylän koulussa. Kaupunki on yhteydessä altistuneisiin ja heidän huoltajiinsa.
Karanteeniin asetettiin päivän aikana yhteensä 149 henkilöä.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.