Turun kaupunginjohtaja Minna Arveen mukaan Suomessa tulisi asettaa maskien käyttöpakko.
Arve kirjoittaa Twitterissä, että maskipakon asettaminen olisi parempi vaihtoehto kuin julkisten palveluiden rajoittaminen.
– Olen huolissani siitä, että joudumme tälläkin hetkellä rajoittamaan julkisten palveluiden saantia ja jopa perusoikeuksia, Arve sanoo.
Hänen mukaansa kaikki vähemmän rajoittavat keinot pitäisi käyttää ennen muita rajoituksia.
Sanktiolliseen maskipakkoon Arve ei usko, vaan kannattaa pyöräilykypäräpakon kaltaista lakiin säädettyä velvoitusta maskin käyttöön.
– Sanktioitavuutta voisi olla vaikeaa perustella, mutta meillä on pyöräilykypäräpakko kirjattuna lakiin. Sitäkään ei sanktioida, mutta viesti on suositusta voimakkaampi, Arve toteaa.
Turussa rajoitukset voimaan tänään
Turussa astuu tänään voimaan joukko koronavirusrajoituksia. Ne koskevat erityisesti kouluja ja vapaa-ajanviettoa.
Lukiot siirtyvät etäopetukseen, sisäliikuntatiloja suljetaan ja kirjastopalveluja rajoitetaan. Myös Turun museopalvelun museot sulkevat ovensa.
Tästä päivästä lähtien maakunnassa saa lisäksi järjestää sisätiloissa korkeintaan kymmenen hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Ulkotiloissa voi Avin mukaan järjestää jatkossa korkeintaan 20 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.
Toimenpiteet ovat voimassa kolmen viikon ajan. Yksityiskohtaisesti Turun koronarajoitukset voi tarkastaa täältä.