Koronavirustilanne pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa on tällä hetkellä lähes yhtenevä. Vaikka tartuntoja on edelleen eniten Helsingissä, asukaslukuun suhteutettuna tilanne on Vantaalla jopa hieman pahempi.

Kaupunkien koronalukuja

Helsinki: 272,4 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohti viimeisten kahden viikon aikana. 8 158 koronavirustartuntaa ja 193 siihen liittyvää kuolemaa. Kuolleista noin 100 on ollut hoivakotien asukkaita. Helsingissä asukkaita on 657 667.

Espoo: 230,8 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohti viimeisten kahden viikon aikana. 3 027 koronavirustartuntaa ja 27 siihen liittyvää kuolemaa, joista 21 hoivakodeissa. Espoossa asukkaita on 292 085.

Vantaa: 279,3 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohti viimeisten kahden viikon aikana. 2 778 koronavirustartuntaa ja 50 siihen liittyvää kuolemaa, joista noin puolet iäkkäiden asumisyksiköissä. Vantaalla asukkaita on 236 974.

Koronaluvut on saatu 3.12. kaupungeilta. Asukasluvut ovat lokakuun 2020 luvut Tilastokeskukselta.

Kaupungit ovatkin taistelleet virusta vastaan yhteisin toimin syyskuusta lähtien, jolloin perustettiin pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä (Helsingin kaupunki).

Kaupunkien sisällä tartuntojen määrissä on kuitenkin alueellisia eroja. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on käytössä samat tiukat koronarajoitukset.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin viestintäpäällikkö Niina Kauppinen kertoo, että eilen 3.12. aamulla HUSin sairaaloissa oli tehohoidossa 9 potilasta. Potilaiden kotikunnasta ei kerrota tarkemmin.

Helsingissä koronaan kuollut miltei sata hoivakotien asukasta

Helsingin terveysasemien ylilääkäri Timo Lukkarisen mukaan tartuntoja todetaan tällä hetkellä eniten yli parikymppisillä helsinkiläisillä.

– 20–39-vuotiaat erottuvat kokonaisuutena. 40 prosenttia tartunnoista on tässä ikäryhmässä, hän toteaa.

Lukkarisen mukaan HUSin ja Helsingin omilla osastoilla on tällä hetkellä sairaalahoidossa yhteensä 49 koronaviruspotilasta.

Tartuntojen jäljitystyö on haastavaa, muttei mahdotonta.

– Viime viikolla noin 48 prosentissa tartunnoista ei saatu selvyyttä tartunnanlähteestä.

Lukkarinen tarkentaa, että tartunnanlähteen selvittäminen on vain minimaalinen osa jäljitystyön kokonaisuutta.

– Ehkä isoin haaste on valtava työmäärä. Tartuntoja on päivittäin yli sata ja karanteeniin asetettavia henkilöitä 700–1 000, hän selittää.

Helsingin kaupunginosien välillä koronatilanne aaltoilee pahentuen ja helpottuen. Kaupunki seuraa kartalla koronatilannetta eri asuinalueilla, ja myös Vantaa aikoo käynnistää samankaltaisen palvelun.

– Nyt voisi sanoa, että tartuntoja on ollut aavistuksen verran enemmän lähiöissä, kun pari viikkoa sitten näin oli keskustassa. Onneksi mikään yksittäinen asuinalue ei ole tartuntojen suhteen todella huonossa tilanteessa, Lukkarinen sanoo.

Hän mainitsee muun muassa Kontulan, Vuosaaren, Kannelmäen ja Malminkartanon tapaisten tiiviiden asuinalueiden olleen jo pidemmän aikaa keskimääräistä korkeammalla tartuntamäärissä.

– Välillä myös Kamppi, Kalasatama, Töölö ja Kallio ovat erottuneet.

Lukkarinen kertoo työpaikkojen korostuneen tartuntalähteenä viime viikkoina.

– Jos saman talouden sisällä tulevia tartuntoja ei lasketa, ehdottomasti suurin lähde ovat muut sosiaaliset kontaktit, Lukkarinen kertoo.

Vantaalla koronatartunnat keskittyvät itään

– Vantaan sairaalassa on tällä hetkellä kaksi koronaa sairastavaa potilasta ja HUSin sairaaloissa kuusi vantaalaista potilasta. Emme valitettavasti tiedä HUSin osalta, onko vantaalaisia tehohoidossa, kertoo Vantaan kaupungin asiantuntijapalveluiden päällikkö Meri-Tuuli Lehmuskallio.

– Suurin osa nyt koronatartunnan saavista on iältään 20–40-vuotiaita, hän jatkaa.

Jäljittämisen suhteen ollaan Helsingistä tutuissa numeroissa.

– Jäljittämisen onnistumisprosentti on Vantaalla tällä hetkellä alle 50.

Lehmuskallion mukaan harvaan asutut omakotitaloalueet, kuten Kivistö, ovat säästyneet hyvin tartunnoilta. Itä-Vantaan tiheästi asutuilla alueilla kuten Koivukylässä ja Hakunilassa tartuntoja on eniten.

Espoossa 53 prosenttia tartuntojen lähteistä jää epäselviksi

Espoon kaupungin tartuntalääkärin Topi Turusen mukaan tällä hetkellä Espoossa on sairaalahoidossa 9 koronaviruspotilasta.

Jäljittämistyössä on Turusen mukaan hankaluutensa.

– Kaikkiaan kahden viime viikon aikana tartunnan lähde tunnetaan todennäköisesti tai varmasti 47 prosentissa tapauksista. Loput 53 prosenttia jäävät tuntemattomiksi tai epäselviksi, hän kertoo.

Espoon kaupungin terveyspalveluiden johtajan Sanna Svahnin mukaan korona tarttuu nyt eri ikäluokissa, kuin hetki sitten.

– Syksyn aikana tartuntoja on ollut eniten nuorten aikuisten keskuudessa, mutta viime aikoina keski-ikäisten osuus on kasvanut. Tällä hetkellä tartuntoja todetaan eniten 20–49-vuotiailla.

Koronatartuntoja on todettu laajasti koko Espoon alueella, mutta muutamat keskittymät näkyvät silti tilastoissa.

– Kaupunkikeskittymissä kuten Espoon keskuksessa, Leppävaarassa ja Matinkylässä asuvilla tartuntoja on todettu enemmän. Tartuntojen lähde ei kuitenkaan välttämättä ole omassa naapurustossa, koska ihmisillä on yhä viime viikkoina ollut sosiaalisia kontakteja yli alue- ja kuntarajojen.

– Kontaktien määrä on siten tartuntariskin kannalta merkittävämpää kuin se, missä asuu, Svahn kertoo sähköpostitse.

Voit keskustella aiheesta 5.12. kello 23:een saakka.

Juttua muokattu 4.12. kello 11:08: Korjattiin faktalaatikossa sekoittuneet Espoon ja Vantaan tartunta- ja kuolinluvut.

Lue lisää:

Kuinka annetaan kymmeniä tuhansia koronarokotteita lyhyessä ajassa? Johtajalääkäri kertoo, miten Helsinki aikoo toimia: "Varaudumme, että siitä tulee käsirysyä"

Uusimmat koronatiedot Uudellamaalla: HS: HUSin hallitus perumassa hoitajille luvatut koronalisät | HUSissa omikronmuunnos saavuttanut valtaviruksen aseman tartunnoissa