Kiristyvä koronatilanne huolettaa hoitohenkilökuntaa. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä kertoi maanantaina nostavansa valmiustasoa, mikä tarkoittaa hoitajien kannalta mahdollisia siirtoja normaaleista tehtävistään koronapotilaiden hoitoon.
Hyvinvointiyhtymän sote-henkilöstöä edustavan tehyn ammattiosaston puheenjohtajan Siru Heromaa-Karjalaisen mukaan siirrot työtehtävistä toisiin koetaan usein raskaina.
– Muutamista vapaaehtoisista olen kuullut, mutta kyllähän se on päivänselvää, että jokainen hoitaja haluaisi tehdä niitä tehtäviä, joita normaalistikin tekee. Tilanne ei ole helppo etenkään, jos siirtoja tehdään pakolla, Heromaa-Karjalainen sanoo.
Muut huolet koskevat omaa ja läheisten terveyttä sekä suojainten riittävyyttä.
Sairauspoissaolot kasvussa
Heromaa-Karjalaisen mukaan hoitohenkilökunnan sairauslomat ovat lisääntyneet viime vuoteen verrattuna.
– Etenkin pitkät sairauslomat ovat lisääntyneet ja mielenterveysongelmien osuus sairauslomissa on kasvanut, hän sanoo.
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän henkilöstöjohtaja Erja Saari vahvistaa tiedon. Jos kuluvan vuoden sairausspoissaoloista vähennetään koronaan liittyvät sairauslomapäivät, on niiden määrä lisääntynyt 1,3 prosentilla.
– Se on ihan valtakunnallinen ilmiö, että mielenterveysongelmien osuus nousee, Saari toteaa.