Keski-Pohjanmaan alueellinen koronaviranomaisryhmä pitää jo aiemmin päätetyn 20 hengen kokoontumissuosituksensa ennallaan.

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on koronaviruksen kiihtymisvaiheessa, ja sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava Soite päätti linjasi jo sunnuntaina kiihtymisvaiheen suosituksista.

Edelleen aikuisten harrastustoiminta suositellaan laitettavan tauolle 21. joulukuuta saakka. Lisäksi suositellaan välttämään tarpeetonta liikkumista Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sisällä ja ulkopuolella.

Lisäksi Soite on myös tarkentanut koronasuosituksiaan. Esimerkiksi perheiden ulkopuolisia lähikontakteja suositellaan välttämään. Myös perheiden välisiä tapaamisia ja yleisötilaisuuksiin osallistumista on hyvä vähentää tai välttää kokonaan, kerrotaan Soiten päivitetyllä koronasivustolla.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto tiukensi omaa pohjalaismaakuntiin määräämäänsä kokoontumisrajoitusta tiistaina.

Sen mukaan yleisiin tilaisuuksiin ja kokouksiin saa osallistua enintään 20 ihmistä. Rajoitus kestää lähes koko joulukuun.

Aluehallintoviraston määräämät tiukentuneet kokoontumisrajoitukset eivät koske kouluja ja harrastustoimintaa. Niistä päättävät kunnat. Harrastustoiminnan yleisömääriin rajoitus sen sijaan vaikuttaa.

Soiten alueella todettu keskiviikkona yksi uusi koronatartunta. Se liittyy aikaisempaan tartuntaketjuun, eikä siis uusia altistuneita ole.

Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on edelleen sairaalahoidossa kolme tartunnan saanutta.

Koko pandemian aikana Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu nyt 138 koronatartuntaa.

Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla.