Jyväskylän kaupunki kieltää yleisön osallistumisen ottelu- ja kisatapahtumiin omissa harrastuspaikoissaan 21. joulukuuta saakka.

Myös Jyväskylä Sinfonian ja kaupunginteatterin esitykset perutaan mutta niiden harjoittelutoiminta jatkuu normaalisti turvallisuusohjeet huomioiden.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) antoi maanantaina 1. joulukuuta määräyksen, että yleisötilaisuuksien osallistujamäärä tulee rajata koronaepidemian kiihtymisalueilla 20 henkilöön.

Yleisöiltä suljetuissa ottelu- ja kisatapahtumissa urheilijoiden ja välttämättömien toimihenkilöiden osallistujamäärä voi kuitenkin olla yli 20 henkilöä, sillä suljettua tilaisuutta ei katsota enää yleisötilaisuudeksi.

Omassa toiminnassaan kaupunki on jo perunut kaikki koulujen joulujuhlatilaisuudet sekä joulukonsertit.

Kaupungin erilaiset koulutustilaisuudet ja -seminaarit järjestetetään verkossa.

Avin määräys kieltää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset 2.–21. joulukuuta.

Kunnissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja kokouksia, joihin osallistuu enintään 20 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus voidaan niissä varmistaa.

Yleisötilaisuuksia ovat avin mukaan konsertit, teatterinäytökset, elokuvateatterinäytökset, festivaalit, markkinat, yksittäiset huutokauppatilaisuudet, yleisurheilutapahtumat ja muut urheiluottelut ja -turnaukset, jos paikalla on yleisöä. Avin listalla ovat myös koulutustilaisuudet ja seminaarit, yhtiökokoukset ja rekisteröityjen yhdistysten kokoukset sekä pop-up-kahvilat ja -myymälät ainakin silloin, kun ne eivät ole kauppakeskusten tiloissa.

Uudenvuoden ilotulitustapahtumasta tulee kaupungin linjaus lähempänä joulua.

Määräys ei koske kansalaisopiston harrastustoimintaa, museoiden tai kirjastojen toimintaa. Niiden toiminta jatkuu turvallisuusohjeet huomioiden.

Jyväskylän tartuntaketjut ovat hyvin tiedossa

Kaupunki pitää omat, viime viikon perjantaina antamansa suositukset voimassa 21. joulukuuta saakka. Suositusten mukaan muun muassa yli 18-vuotiaiden ryhmäliikunta sisätiloissa on keskeytetty ja kaupungin omat kuntosalit ovat suljettuna. Seurakunnille suositellaan, että sisätiloissa järjestettäviin tilaisuuksiin saa osallistua enintään 20 henkilöä.

Toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetusta koskeva suositus on voimassa 13. joulukuuta asti. Sen jatkamista tarkastellaan tautitilanteen kehityksen mukaan.

Kaupungin antamassa suosituksessa linjataan, ettei yli kymmenen henkilön yksityistilaisuuksia tule järjestää 15. tammikuuta 2021 mennessä. Yksityistilaisuuksia ovat esimerkiksi syntymäpäiväjuhlat sekä yksityiset illanvietot ja muut yksityisesti järjestetyt vastaavat tilaisuudet.

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto toteaa, että kaupungin ja avin ohjeet ovat keskenään linjassa.

– Minkäänlaisiin yhtään laajempiin yksityis- tai yleisötilaisuuksiin ei ole nyt syytä kokoontua.

Koivisto pitää hyvänä sitä, että tartuntaketjut ovat Jyväskylässä edelleen erittäin hyvin tiedossa.

– Tunnemme edelleen 90 prosenttia tartunnan lähteistä. Samalla tiedostamme, että että tilanne voi muuttua erittäin nopeasti. Emme voi tuudittautua siihen, että emme siirtyisi kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen.

Koiviston mukaan toimet riittävät, jos kaikkia suosituksia noudatetaan.

Koiviston mukaan tilannetta seurataan päiväkohtaisesti. Nyt annettujen suositusten ja rajoitusten teho nähdään viiveellä muutamassa viikossa.

Jos tilanne pahenee, seurauksena on Koiviston mukaan kaikkien julkisten tilojen sulkeminen sekä kokoontumisten kieltäminen. Myös perusopetuksen järjestämistä joudutaan pohtimaan.