Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä ei ole todettu yhtään uutta koronatartuntaa tiistaina. Käytännössä kyseessä on ensimmäinen päivä ilman tartuntoja sen jälkeen kun tilanne alkoi pahentua loka-marraskuun vaihteessa, koska osa tartunnoista on kirjautunut välillä takautuvasti.
Sairaanhoitopiirin todettiin olevan epidemian kiihtymisvaiheessa neljäs marraskuuta. Viime aikoina tilanne on parantunut huomattavasti.
– Länsi-Pohjan ilmaantuvuusluku on laskenut 125:sta alle 70:een. Viime viikolla tartuntamäärä laski 11:een edellisviikon 27:stä. Tartunnat olivat karanteenien sisältä eikä uusia, laajoja altistusketjuja ollut, kertoo johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila aluehallintoviraston tiedotteessa.
Tautitilanne lähialueilla huolestuttaa
Vaikka tartuntojen määrä on kääntynyt laskuun, on perustasolle palaamiseen vielä matkaa. Taskilan mukaan se edellyttää tilanteen rauhoittumista kokonaan.
Suosituksia ja rajoituksia tuskin puretaan lähiaikoina, koska tautitilanne Oulussa ja Norrbottenissa heikkenee koko ajan.
– Suositusten ja rajoitusten liian nopea purkaminen on suuri riski, koska tautitilanne alueen ympärillä Norrbottenissa ja Oulussa heikkenee koko ajan, Taskila sanoo.
Lue lisää: Länsi-Pohjan johtajaylilääkäri: "Tilanne meillä ei rauhoitu, jos väki etelämpää kulkee meidän alueen läpi asioimaan Haaparannalle tai Luulajaan"
Taskila kuitenkin kiittelee Ruotsin puolella annettuja suosituksia.
– On hyvä, että Region Norrbotten ja Haaparannan kaupunki ovat antaneet samanlaisia suosituksia kuin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri. Toivomme, että ne auttavat, hän sanoo.
Lapin alueellinen valmiustoimikunta kokoontui maanantaina ja totesi, että Lapin koronatilanne on tällä hetkellä maltillinen. Toimikunta kuitenkin painottaa, että kaikkien on syytä noudattaa alueellisia rajoituksia.
Tuoreimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.