Kanta-Häme on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto kiristää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevia rajoituksia Kanta-Hämeessä.
Koronan ilmaantuvuusluku on kaksinkertaistunut kahdessa viikossa. Testaus on ruuhkautunut ja jälijitystyön odotetaan vaikeutuvan.
– Näillä luvuilla odotamme sairaalahoidon merkittävää kuormitusta joulun ajaksi. Perusteet ennakoiville toimille ovat painavat, sanoo maakuntaryhmän puheenjohtaja ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä.
Vaikka maakunnan sisäiset alueelliset erot ovat suuria, pandemiaryhmä oli yksimielinen, että Kanta-Hämettä olisi toiminnallisen selvyyden vuoksi tarkoituksenmukaista kohdella rajoitusten ja suositusten osalta yhtenä alueena.
Tapahtumat perutaan ainakin 20.12 saakka
Etelä-Suomen avi on määrännyt, että Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa.
Määräys on ehdoton. Se koskee niin ammattilaisurheilun tapahtumia, konsertteja kuin teatteriesityksiä. Päätös on voimassa 1.-20.12.2020 välisen ajan ja avi tarkastelee mahdollista jatkoa epidemiatilanteen mukaan.
Laajennetut suositukset maskeille ja visiireille
Maakuntaryhmän ja sairaanhoitopiirin aiemmin antamien suositusten lisäksi leviämisvaiheeseen siirtymisen osalta myös maskien käytölle annetaan suositukset.
Maanantaihin 30.11. mennessä Kanta-Hämeessä on todettu yhteensä 440 COVID-19-tartuntaa. Tartunnoista 322 on todettu syyskuun alun jälkeen.