Infektioylilääkäri Marko Rahkonen perustelee Soiten alueen uutta koronastatusta eli kiihtymisvaihetta sillä, että usea indikaattori puoltaa perustasolta siirtymisen. Esimerkiksi tautitapauksia on ollut viime aikoina runsaasti ja testituloksista prosentti on ollut positiivisia.

– Neljäntoista vuorokauden tautitapausten ilmaantumisluku on 33/100 000 asukasta kohden, mikä ylittää kiihtymisvaiheen raja-arvon. Lisäksi viikon aikana on tullut kuusitoista uutta tartuntaa, ja ne suhteutettuna testimääriin antavat tulokseksi, että koronavirusnäytteistä positiivisia on ollut prosentin verran.

Tiukempiin rajoituksiin on syynä myös se, että nyt on sattunut useita joukkoaltistumistilanteita työpaikoilla ja harrastuksissa. Yleinen koronatilanne lähialueilla ja Suomessa yleensä on menossa huonompaan suuntaan.

– Täällä on parempi olla päätöksissä etupainotteinen, perustelee Rahkonen.

Monessa harrastuksessa voimassa ovat edelleen samat rajoitukset kuin aiemminkin.

Nyt kuitenkin suositellaan 20 hengen kokoontumisrajoituksia eli järjestäjien kannattaisi Rahkosen mukaan miettiä, toteutuvatko turvavälit ja pitäisikö ryhmäkokoja pienentää. Näin esimerkiksi uimahallin vesijumpissa. Esimerkiksi joulukonserttien osalta Rahkonen suosittaa miettimään, saako ne turvallisesti toteutettua.

Keskiviikkona 2.12. keskipohjalainen koronaryhmä antaa tarkempia tilannekohtaisia ohjeita. Myös Aluehallintovirasto saattaa antaa uusia määräyksiä, jos se katsoo, että turvallisuus ei toteudu.

Tarpeeton matkustaminen pois

Viikonloppuna annetussa ohjeistuksessa suositellaan myös välttämään tarpeetonta matkustamista. Infektioylilääkäri muistuttaa, että Suomessa koronatilanne on hyvin vakava jo heti vaikkapa pohjoisemmaksi mentäessä.

– Tautia on aika laajalti Suomessa liikkeellä ja riski tuoda tautia tänne on isompi kuin, että viemme sitä muualle. Me olemme hyvin tehneet asiat muun muassa maskien kanssa, mutta nyt kontakteja täytyy pyrkiä minimoimaan, koska ne lisäävät taudin leviämisriskiä.

Kaikissa keskipohjalaiskunnissa ei ole tautia esiintynyt, eikö siis voisi ajatella ennemminkin kuntakohtaisia rajoituksia? Sen ehkäisee ihmisten liikkuminen. Harva ihminen pysyttelee täysin vain omassa kotikunnassaan.

– Periaatteessa näin on (että tautitilanne on osassa kuntia rauhallinen), mutta niiden lähellä on kuntia, joissa on ollut runsaasti tapauksia. Tilanteen ennakointi on siis se, mitä tehtiin.

Katso tästä tuoreimmat tiedot koronatilanteesta Keski-Pohjanmaalla:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla: Sairaanhoidon tarve on jälleen kasvanut, maakunnassa ei ole todettu yhtään omikrontartuntaa