Koronatilanne on pahentunut nopeasti Pirkanmaalla. Sunnuntaina kerrottiin 34 uudesta tartunnasta.
Pirkanmaalla on todettu tällä viikolla ennätysmäärä uusia tartuntoja. Tällä viikolla on kerrottu 201 uudesta tartunnasta. Keväästä lähtien Pirkanmaalla on varmennettu 1 190 tartuntaa.
Perjantaina tutkituista koronanäytteistä löydettiin 39 uutta tartuntaa, mikä on uusi päiväkohtainen ennätys.
Pirkanmaan koronanyrkki kertoo tänään sunnuntaina uusista rajoituksista. Yle seuraa tilaisuutta suorana kello 12. alkaen.
Pirkanmaa tiukensi suosituksia tiistaina, jolloin työpaikoille ja toisen asteen oppilaitoksiin suositeltiin maskeja. Yksityistilaisuuksiin tuli kymmenen hengen kokoontumisrajoitus ja aikuisten harrastuksiin rajoituksia.
Lauantaina Pirkanmaan alueellinen koronanyrkki päätti, etteivät uudet rajoitukset ole tarpeeksi. Tampereen pormestari Lauri Lyly kertoi Ylelle lauantaina, että koronanyrkki on kokoontunut lauantaina.
– Joudumme kiristämään koronatoimia. On tulossa paljon toimenpiteitä, joilla vähennämme ihmisten välisiä tapaamisia, sanoo pormestari Lauri Lyly.
Lylyn mukaan toimenpiteet koskevat monia elämänalueita. Aiemmin koronanyrkkiä johtava, TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sand on sanonut, että pirkanmaalaisille on todennäköisesti tulossa matkustusrajoitus Uusimaalle turkulaisten tapaan.