Juvalla lähes kaikki Paatelan koulun oppilaat on asetettu karanteeniin koronavirukselle altistumisten vuoksi. Koulu siirtyy samalla etäopetukseen.

Juvan kunnan tiedotteen mukaan sen alueella on todettu koronavirustartuntoja.

Karanteeniin on asetettu lähes kaikki koulun oppilaat ja henkilökunta. Paatelan koulussa on 53 oppilasta ja 5 henkilökuntaan kuuluvaa aikuista.

Tilanteesta johtuen kunta on päättänyt myös peruuttaa tälle päivälle suunnittelemansa Joulukadun avauksen.

Kunnasta ei kommentoida tartuntoja tai altistumisia tarkemmin. Essote selvittää altistuneita ja tartuntoja parhaillaan.