Kajaanista löytyi torstaina kolme uutta koronatartuntaa. Kaikki kolme tartuntaa liittyy erillisiin tartuntaketjuihin. Kaksi tartunnan saanutta on ollut karanteenissa, yksi heistä ei ollut.
Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo, että nyt on hyvä muistaa turvavälit.
– Suosittelen lämpimimmin, että pysytään siinä omassa kuplassa, perheen ja työyhteisön kanssa. Myös etätöitä kannattaa mahdollisuuksien mukaan tehdä.
Sote tiedotti eilen, että Kainuu on nyt kiihtymisvaiheessa. Koukkari kertoo, että kiihtymisvaihe on juuri Kainuun kantaväestössä, ei esimerkiksi urheilijakuplassa olevissa urheilijoissa.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.