Ylitornio palkitsee henkilöstönsä sopeutumisesta ja sinkumisesta koronaepidemian aikana.
Kunnan johtoryhmän mukaan esimiehet ja työntekijät ovat reagoineet muutoksiin nopeasti ja joustavasti, mikä ansiosta kunnassa on saatu palvelut järjestettyä poikkeusoloissakin.
– Kunnan toiminnat on toteutettu erittäin hyvin koronapandemian aikana. Iso kiitos siitä kuuluu henkilöstölle, johtoryhmä kiittelee.
Tämän vuoksi kunta haluaa palkita henkilöstönsä ylimäääräsellä 100 euron arvoisella hyvinvointisetelillä. Raha myönnetään sekä vakituisille että tilapäisessä työsuhteessa oleville työntekijöille.
Setelin tarkoitus on tukea työhyvinvointia ja työssä jaksamista luomalla vapaa-aikaan mieluisia virikemahdollisuuksia. Hyvinvointisteli otetaan käyttöön mahdollisimman pian ja se on voimassa vuoden 2021 loppuun saakka.
Tarkoituksena on, että setelin oikeuttamat hyvinvointipalvelut hankitaan paikallisilta yrittäjiltä.