Keski-Suomessa on kirjattu viimeisen vuorokauden aikana 11 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilasto.

Uusista tartunnoista yhdeksän on Jyväskylässä, kaksi muuta Jämsässä ja Muuramessa.

Jyväskylän vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että kaupunki kaavailee koronaan liittyvien rajoitusten tiukentamista. Asia tarkentuu näillä näkymin huomenna, mutta mahdolliset rajoitukset koskevat esimerkiksi tilojen aukioloja.

Koronatapausten määrä on noussut Keski-Suomessa merkittävästi kuukaudessa. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 101 ja sitä edeltävien kahden viikon aikana 52.

Ilmaantuvuusluku Keski-Suomessa on korkeahko 39,91, mikä on kuitenkin selvästi koko maan tasoa alempi, sillä koko Suomen luku on 78,9.

Ilmaantuvuusluku kuvaa vahvistettujen tartuntojen määrää sataa tuhatta asukasta kohden edellisen 14 päivän aikana.

Jämsässä on otettu tänään käyttöön entistä tiukemmat koronatoimet, koska Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on epidemian kiihtymisvaiheessa. Jämsä kuulu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin.

Jämsässä yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi lainkaan ja pienemmissäkin kokoontumisissa pitäisi käyttää maskeja, jos turvavälejä ei voida pitää. Jämsän lukioissa noudatetaan maskisuositusta torstaista alkaen.

Myös yli 20-vuotiaiden sisätiloissa tapahtuva harrastustoimintaa muun muassa joukkue- ja kontaktilajien osalta suositellaan keskeytettäväksi.