Turku aikoo jatkaa maksuhyvitysten antamista koronaviruksen takia varhaiskasvatuksesta pois jäävien lasten perheille. Kyse on tapauksista, joissa lapsi on joutunut jäämään karanteeniin korona-altistumisen seurauksena.

Maksuhyvityskäytäntö ulottuisi kuluvan vuoden elokuun alusta ensi vuoden heinäkuun loppuun. Järjestely koskisi myös perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Turun kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee asiaa keskiviikkona.

Kaupunki myönsi jo viime keväänä asiakasmaksuhyvityksiä niille huoltajille, jotka järjestivät lapsen hoidon kotona koronatilanteen vuoksi.