Koronatartuntojen määrä on kasvanut Ruotsin Norrbottenissa. Alueella todettiin viime viikolla 672 uutta koronatartuntaa, mikä on 83 edellistä viikkoa enemmän.

Hankalin tilanne on Luleåssa, jossa todettiin viime viikolla 242 uutta tartuntaa. Piteåssa todettiin 148 ja Bodenissa 138 tartuntaa.

Länsirajalla viime viikolla Haaparannalla todettiin kymmenen, Pajalassa neljä ja Övertorneålla seitsemän uutta tartuntaa.

Haaparannalla tartuntojen määrä laski edellisen viikon 13:sta. Pajalassa todettiin viime viikolla kaksi ja Övertorneålla kolme tartuntaa.

Kirunassa todettiin viime viikolla 35 uutta tartuntaa, kun edellisellä viikolla todettiin yksitoista.

Norrbottenissa ainoastaan Arjeplogissa ja Överkalixissa ei todettu viime viikolla yhtään tartuntaa.

Kahden viime viikon aikana Norrbottenissa on todettu 1 261 koronatartuntaa. Sataatuhatta asukasta kohti laskettu ilmaantuvuusluku on 504,2.

Suomen Lapissa koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä, jossa kahden viikon ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohti oli maanantaina 101,9.

Suomessa Länsi-Pohjan tilanne on asukaslukuun suhteutettuna maan sairaanhoitopiireistä toiseksi pahin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin jälkeen.