Kuopion ja Siilinjärven koronatilanteen hetkellinen huonontuminen ei hetkauttanut Kuopion yliopistollisen sairaalan hyvää valmistautumista koronapotilaiden hoitoon.

Sairaalalla on tällä hetkellä erinomaiset valmiudet hoitaa myös tehohoitoa vaativia potilaita, sillä heitä on alueella edelleen hyvin vähän.

Koronaepidemian käyminen kiihtymisvaiheessa Kuopiossa ja Siilinjärvellä johtui pääosin nuorison keskuudessa levinneistä tartunnoista.

– Kiihtymisvaihe ei näkynyt sairaalan potilasmäärissä, eikä näin ollen vaikuttanut meillä, KYSin johtajaylilääkäri Antti Hedman kommentoi.

Ainut konkreettinen kiihtymisvaiheesta johtunut muutos sairaalalla on, että maskia tulee nyt käyttää kaikissa hoitotilanteissa.

– Vaikka siirryimme pois kiihtymisvaiheesta, sairaalan sisäinen ohje on edelleen sama. Eli universaalia maskin käyttöä ei poistettu, vaikka siirryimme takaisin epidemian perustasolle.

Teho-osastopaikkoja on, ongelmaksi voi muodostua henkilökunnan riittävyys

KYSillä on normaalisti 26 teho-osastopaikkaa. Joensuussa ja Jyväskylässä teho-osastopaikkoja on kahdeksan sekä Mikkelissä viisi. Mikäli koronapotilaita on esimerkiksi KYSissä vain muutama, ei teho-osastokapasiteettia tarvitse vielä nostaa.

– Pienemmissä sairaaloissa jo muutama potilas voi aiheuttaa erityistoimia, koska se on prosentuaalisesti niin suuri määrä, Stepani Bendel KYSistä sanoo.

Bendel arvioi, että mikäli sairaalan tehohoitopaikoista yli 20 prosenttia on koronapotilaiden käytössä, täytyy tehohoidon kapasiteettia alkaa lisätä.

Tarvittaessa sairaaloiden pitäisi pystyä kaksinkertaistamaan tehohoitokapasiteettinsa, mikäli koronatilanne huononee radikaalisti. Ongelmaksi ei silloin KYSissä muodostu tilat, vaan henkilökunnan riittävyys.

– Eli KYSin pitäisi venyä noin 50 paikkaan. Olisihan se tosi kova juttu, jos siihen jouduttaisiin menemään. Teho-osastolle pitäisi saada lisää henkilökuntaa.

Keväällä Kuopion kaupunki valmisteli epidemiasairaalan perustamista koronapotilaille Harjulan sairaalan tiloihin. Valmius on edelleen olemassa.

Johtajaylilääkäri Antti Hedman kommentoi, että Harjulan sairaalaan voidaan tarvittaessa milloin vain edelleen sijoittaa koronapotilaita.