Järvi-Pohjanmaan perusturvan yhteistoiminta-alueen koronatilanne jatkuu. Maanantaina annetun tiedon mukaan Alajärven kaupungin alueella on todettu nyt yhteensä 54 positiivista koronatartuntaa 14.-23.11.2020 välisenä aikana.
Luku kasvoi kymmenellä tartunnalla. Alueena Alajärvi on pandemian kiihtymisvaiheessa.
Alajärveltä kerrotaan, että tartuntalähteet liittyvät aiemmin tiedossa olleisiin tartuntaryppäisiin ja valtaosa tapauksista on jo karanteenissa olleilla. Uusia tartuntoja on todettu koululaisilla mm. Paavolan koulun, Alakylän koulun ja Vimpelin yhteiskoulun oppilailla.
Tartunnan saaneet on asetettu eristyksiin ja tällä hetkellä karanteeniin asetettuja on Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella
noin 370, eli 70 enemmän kuin sunnuntaina.
Altistuneissa on paljon ikäihmisiä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä. Altistuneiden jäljitystyö on edelleen kesken.
Asumisyksikössä kaksi koronapositiivista
Järvi-Pohjanmaalta kerrtaan myös, että Kultakämmenen asumispalveluyksikössä on todettu positiivinen koronavirustartunta kahdella asukkaalla. Muilla asukkailla ei testauksen perusteella ole koronavirusinfektiota.
Kultakämmenen asumispalveluyksikössä on 40 asukasta. Heidät sekä osa henkilöstöstä on asetettu karanteeniin.