Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tiedotti sunnuntaina sairaanhoitopiirin Twitter-tilillä, että lauantaina Kanta-Hämeessä todettiin yhteensä viisi uutta koronavirustartuntaa.

Sairaanhoitopiirin mukaan kaksi tapausta todettiin Riihimäen seudulla. Niistä toinen on epäselvä paikallinen tartunta ja toinen mahdollisesti peräisin Helsingin seudulta.

Tartunnoista kaksi on Hämeenlinnan seudulta. Heistä toinen on sairastunut karanteenin aikana ja toisen tartunta on mahdollisesti peräisin Helsingistä. Yksi tartunnoista todettiin Forssan seudulla. Sen tartuntaketju johtaa sairaanhoitopiirin mukaan Itä-Suomeen.

Lauantaina sairaanhoitopiiri kertoi, että Kanta-Hämeen keskussairaalassa hoidettavana oli kuusi koronavirukseen sairastunutta henkilöä. Tehohoidossa olevia potilaita ei ollut yhtään. Myöskään terveyskeskusten sairaaloissa ei ollut hoidettavana koronapotilaita.