Viikonlopun aikana Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on varmistettu runsaasti uusia koronatartuntoja. Perjantain aamupäivän jälkeen sunnuntaihin mennessä uusia tartuntoja on löytynyt lisää 25. Perjantaina hyky ilmoitti 40 koronatartunnasta.
– Tilanne hankaloituu ja lähestymme ainakin Lahdessa koronaepidemian leviämisvaihetta, mikä tietäisi uusia, tiukempia rajoitustoimia, sanoo yhtymän johtajaylilääkäri, terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Tuomo Nieminen.
Yhtymän mukaan koronaepidemian kiihtymisestä kertoo se, että epidemian aikana Päijät-Hämeessä on ollut yhteensä 10 sellaista päivää, joina uusia tartuntoja on todettu enemmän kuin kymmenen. Näistä päivistä kuusi on ollut viimeksi kuluneen puolentoista viikon aikana.
Hyvinvointiyhtymä on listannut useita altistumistilanteita lahtelaisissa ravintoloissa ja baareissa. Lista ravintoloista ja baareista sekä altistumisajoista löytyy Hyvinvointiyhtymän nettisivuilta. Yhtymä kehottaa altistumisaikaan ravintoloissa käyneitä hakeutumaan koronavirustestiin, jos hengitystieinfektion oireita ilmenee.
Johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen epäilee, että varsinkin ravintolaympäristössä turvaetäisyydet ovat jääneet pitämättä.
Osa viikonlopun aikana paljastuneista uusista koronatartunnoista on jatkotartuntoja sairastuneiden lähipiirissä.
Epidemiatilannetta yhtymä arvioi nyt päivittäin ja se suosittaa tarvittaessa uusia rajoituksia. Samalla yhtymä vetoaa myös alueen asukkaisiin, että kaikki noudattavat rajoituksia ja annettuja turvaohjeita.
Tartuntoja ja altistumisia myös päiväkodeissa ja kouluissa
Lahden kaupunki on kertonut sunnuntaina kahdesta koronatartunnasta eri päiväkodeissa sekä kolmesta tartunnasta koulussa. Koronatartunta on todettu Ahtialan päiväkodissa henkilökuntaan kuuluvalla ja Kytölän päiväkodissa yhdellä lapsella. Altistuneita lapsia ja henkilökuntaan kuuluvia on Ahtialan päiväkodissa 22 ja Kytölän päiväkodissa 25.
Kivimaan koulussa koronatartunta on todettu kolmella oppilaalla. Tartuntojen takia etätyöskentelyyn on siirtynyt yhteensä 89 oppilasta ja koulun henkilökuntaan kuuluvaa.
Hyvinvointiyhtymä on selvittänyt altistuneet ja heihin pyritään olemaan yhteyksissä mahdollisimman nopeasti. Altistuneet on määrätty 10 päivän karanteeniin sunnuntaista alkaen.