21.11. klo 23.53 Yhdysvalloissa nyt yli 12 miljoonaa koronavirustapausta
Yhdysvalloissa on nyt tilastoitu pandemian alun jälkeen yli 12 miljoonaa koronatartuntaa, kertoo Johns Hopkins -yliopiston seuranta.
11 miljoonaa tapausta tilastoitiin viime sunnuntaina, joten kehitys on nyt hyvin nopeaa. New York Timesin mukaan uusia tapauksia kirjataan nyt päivittäin lähes 200 000. Perjantain lukema oli 198 500, joka oli tähän asti korkein. Koronaan liittyvien kuolemantapausten määrä ylitti neljännesmiljoonan tällä viikolla.
Terveysviranomaiset ovat huolissaan torstaille osuvasta kiitospäivästä, koska silloin on tapana kokoontua juhlimaan pyhäpäivää koko suvun voimin. Tartuntatautiviranomainen CDC on kehottanut amerikkalaisia viettämään kiitospäivää vain oman perheen kesken.
STT
21.11. klo 20.38 Helsingin Itäkeskuksessa ollaan väsyneitä koronaaan
Koronatautiryppäitä esiintyy poikkeuksellisen runsaasti Itä-Helsingin lähiöissä, missä väestö on verrattain nuorta ja se asuu tiiviisti.
Kysyimme Itäkeskuksessa asioineilta ihmisiltä, miten he suhtautuvat koronarajoituksiin ja yhä jatkuvaan epidemian kanssa kamppailuun.
21.11. klo 18.22 Sodankyläläisessä hoivayksikössä viisi koronaan liittyvää kuolemaa
Sodankyläläisessä tehostetun palveluasumisen yksikössä Nutukassa on kuluneen viikon aikana tapahtunut viisi koronaan liittyvää kuolemaa.
– Tämä on todella surullinen uutinen. Kuolleet ovat kuuluneet korkeaan riskiryhmään, he olleet iäkkäitä ja heillä on ollut perussairauksia, kertoo Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas.
Koronaan on Nutukkaassa sairastunut yksitoista asukasta. Henkilöstön keskuudessa tartuntoja on todettu kymmenellä henkilöllä.
Nutukkaan asukkaat ja henkilökunta on säännöllisesti testattu koronavirustartuntojen toteamiseksi. Kahdessa viimeisimmässä Nutukkaan joukkotestauksessa tällä viikolla ei ole enää todettu uusia tartuntoja.
21.11. klo 18.16 Italiassa jälleen 692 uutta koronakuolemaa
Italiassa on todettu 34 767 uutta koronavirustartuntaa ja 692 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta viimeisen 24 tunnin aikana. Lukemat ovat hieman pienemmät kuin edellispäivänä (noin 37 000 tartuntaa ja 699 kuolemantapausta).
Italiassa todetut tartunnat ja kuolemantapaukset ovat lisääntyneet merkittävästi viime viikkoina.
Lähteet: Reuters ja Worldometers
21.11. klo 17.53 Korona laittaa monet seurakuntien suositut joulutapahtumat uusiksi
Kirkoissa eri puolilla Suomea sytytellään viikon päästä adventtikynttilöitä varsin vaihtelevissa tilanteissa koronapandemian vuoksi.
Koronan pahimmin runtelemissa seurakunnissa perinteiset hartaus- ja joululaulutapahtumat on jouduttu panemaan kokonaan uusiksi, sillä esimerkiksi Helsingin hiippakunnan alueella ja Uudellamaalla muutoinkin sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä on ainakin joulukuun 13. päivään saakka vain 20.
Rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää myös yli 20 hengen tilaisuuksia, jos niissä noudatetaan THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.
– Päällimmäinen tunne on harmitus. Vaikka koronatilanne on nyt jo aika pitkään ollut päällä, niin tässä oli jossain vaiheessa sellainen toivon pilkahdus, että mentäisiin parempaan suuntaan. Nyt mennään taas taaksepäin, joten harmittaahan tämä vietävästi, summaa Helsingin suurimman seurakunnan, Malmin, kirkkoherra Heikki Arikka.
– Toisaalta ihmisten turvallisuus on aivan ensisijainen juttu, ja siitä on huolehdittava. Samaan aikaan kirkon tehtävänä on tuoda lohdutusta ja toivon näköaloja. Se on haastavaa tällaisessa tilanteessa, kun ei voi kokoontua, Arikka jatkaa.
Joulun laulutapahtumien järjestämistä Malmilla pohditaan vielä, mutta paljon hyviä ideoita on jo. Yksi sellainen on esimerkiksi kauneimpien joululaulujen rastirata lapsiperheille.
Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston vt. johtaja Petri Määttä muistuttaa kuitenkin, että pandemiasta huolimatta joulua ei ole peruttu.
– Seurakunnat kyllä tekevät kaikkensa sen suhteen, että pystyvät mahdollisimman turvallisesti järjestämään joulun tapahtumia. Siinä on edelleen keskiössä se, että me emme omalla toiminnallamme aiheuttaisi pandemian leviämistä. Ihmisten terveys on ihan ensiarvoisen tärkeätä, Määttä sanoo.
STT
21.11. klo 13.52 Jan Vapaavuori karanteeniin korona-altistuksen vuoksi
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kertoo Twitterissä vetäytyneensä omaehtoiseen karanteeniin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi.
Hän kertoo osallistuvansa Olympiakomitean tänään järjestettävään vuosikokoukseen etänä.
21.11. Puola avaa kauppakeskukset mutta pääministeri varoittaa joulunvietosta: Älkää matkustako
Puolan kauppakeskukset avataan viikon päästä, sanoo pääministeri Mateusz Morawiecki. Hänen mukaansa päätöksellä voidaan pelastaa satojatuhansia työpaikkoja.
Morawiecki kehotti puolalaisia kuitenkin välttämään matkustamista ja viettämään joulua kotona perhepiirissä. Morawieckin mukaan hallitus valmistelee myös liikkumisrajoituksia. Puolan koulut, teatterit ja ravintolat pysyvät kiinni ainakin joulun yli.
Lauantaina Puolassa vahvistettiin yli 24000 uutta koronatartunaa vuorokauden aikana. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on viime päivinä raportoitu kuutisensataa vuorokaudessa.
Koronaviruksen ilmaantuvuusluku on Euroopan korkeimpia. Kahden viime viikon aikana Puolassa on todettu 869,4 tartuntaa 100 000 asukasta kohti. Suomen luku oli perjantaina 57,4.
Lähteet: Reuters, AFP
21.11. klo 11.36 Suomessa todettu 469 uutta tartuntaa
Suomessa on todettu 469 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL lauantaina. Tartuntoja on todettu Suomessa tähän mennessä 21 216.
Suurinta tartuntojen kasvu oli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa uusia tartuntoja todettiin 341. Pirkanmaalla uusia tartuntoja todettiin 20 ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin uusia tartuntoja kolmanneksi eniten, kaikkiaan 18.
THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen mukaan päivittäin ilmoitetut tapausmäärät jakautuvat aina usealle edelliselle päivälle. Hän pitää tapausmäärien kasvua kuitenkin selvänä ja huolestuttavanakin asiana.
– Tässä valossa oli hyvä, että HUSissa ja pääkaupunkiseudulla otettiin uusia keinoja käyttöön, joiden avulla ihmisten välisiä kontakteja voidaan vähentää, hän viestittää Ylelle.
21.11. klo 11.02 Ministeri Krista Kiuru: Koronan torjuntaa ei ole varaa jatkaa niin, että Uudellamaalla tulee yli tuhat tartuntaa viikossa
Nykytilanne eli yli tuhat koronatartuntaa viikossa Uudellamaalla on liikaa, sanoo perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.).
– Jos tuhat tartuntaa tulee viikossa Uudellamaalla, niin Suomella ei ole varaa jatkaa tällä epidemian hallinnan tyylillä, Kiuru sanoo.
Kiuru oli lauantaiaamuna vieraana Yle TV1:n Ykkösaamussa. Ministerin mukaan toimien on oltava niin vahvoja, että tulosta tulee. Valmiuslain käyttöönotto ei ole hänen mukaansa ajankohtaista. Lue lisää täältä.
21.11. klo 8.51 Koronavirus voi elää vainajassa viikkoja – mutta mitä muuta, sitä ei oikeastaan tiedetä, koska vanhentunut laki hidastaa tieteellisiä ruumiinavauksia
Epidemia on lisännyt ruumiinavauksia HUS-alueella, mutta jopa vähentänyt muualla.
Patologian erikoislääkäri Jonas Kantonen harmittelee sitä, että Suomen järjestelmä on nykylääketieteen kannalta liian hidas. Ruumiinavauksista saataisiin hyödynnettyä nykyistä enemmän tieteellisiä tietoja, varsinkin näin epidemia-aikana.
Lue lisää täältä.
21.11. klo 7.12 Torontoon koronasulku, Trudeau varoittaa Kanadan sairaaloiden täyttymisestä
Kanadassa pelätään koronaepidemian kiihtyvän sairaaloiden kantokyvyn yli. Vajaan 40 miljoonan asukkaan maassa vahvistetaan uusia tartuntoja nyt noin viidentuhannen päivätahtia, mutta vauhdin arvioidaan kiihtyvän, jos rajoituksia ei kiristetä.
Koko maassa tapaukset lisääntyvät massiivisesti. On todellinen riski, että sairaalat eivät selviä kasvavista määristä. Joulua ei suoraan sanottuna voida viettää normaaliin tapaan, sanoo pääministeri Justin Trudeau.
Trudeaun mukaan keskushallinto ei ainakaan toistaiseksi ota ohjia käsiinsä, vaan provinssit päättävät koronarajoituksista. Asukasluvultaan suurimman provinssin Ontarion johtaja Doug Ford ilmoittikin perjantaina, että maan suurin kaupunki Toronto asetetaan maanantaina koronasulkuun ainakin 20. joulukuuta asti.
Se tarkoittaa muun muassa, että kaikki yksityiset kokoontumiset sisätiloissa kielletään, useimpiin kauppoihin ei saa päästää asiakkaita ja ravintolat saavat myydä ruokaa vain mukaan. Kampaamot ja kuntosalit suljetaan, mutta koulut pysyvät auki.
Rajoitukset koskevat Torontossa ja sen esikaupunkialueilla lähes viittä miljoonaa ihmistä.
Kanadassa on todettu yhteensä vajaat 316 000 koronatartuntaa ja 11 265 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.
Lähteet: Reuters, AFP
21.11. klo 4.47 Rudy Giulianin pojalla on todettu koronavirus
Valkoisen talon avustaja ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin henkilökohtaisen lakimiehen Rudy Giulianin poika Andrew Giuliani kertoi perjaintaina saaneensa koronavirustartunnan.
Giuliani kertoi Twitterissä kärsivänsä lievistä oireista ja noudattavansa vaadittavia käytäntöjä, kuten karanteenissa oloa.
Nuorempi Giuliani osallistui isänsä lehdistötilaisuuteen torstaina. Kyseisessä lehdistötilaisuudessa myös mukana ollut Jenna Ellis kertoi perjantaina Twitterissä, että hänen itsensä ja vanhemman Giulianin koronatestit olivat negatiivisia. Ellis on yksi Trumpin asianajajista.
Useiden Valkoisen talon työntekijöiden on todettu saaneen koronavirus viime viikkoina, mukaan lukien kansliapäällikkö Mark Meadows. Tällä viikolla kuusi kongressin jäsentä on myös saanut positiivisen koronatestituloksen.
Lähde: Reuters
21.11. klo 1.20 Donald Trump Jr:lla on todettu koronavirustartunta
Yhdysvaltain presidentin pojalla, Donald Trump Jr:lla on todettu koronavirustartunta, hänen edustajansa kertoo. Edustajan mukaan presidentin poika sai positiivisen tuloksen testistä tällä viikolla.
Trump Jr on ollut tuloksen tultua eristyksissä, eikä hän ole oireillut. Edustajan mukaan Trump Jr. on toiminut suositeltujen ohjeistusten mukaan tartunnan toteamisen jälkeen.
Presidentti Donald Trumpilla, hänen vaimollaan Melanialla sekä heidän pojallaan Barronilla todettiin koronavirustartunnat lokakuussa. Presidentti vietti kolme päivää sairaalassa, jossa häntä lääkittiin kokeellisilla lääkkeillä. Melania sairasti taudin Valkoisessa talossa.
Donald Trump Jr:n tyttöystävällä Kimberly Guilfoylella todettiin koronavirus heinäkuussa.
Yhdysvalloissa on kaikkiaan todettu lähes 12 miljoonaa koronavirustapausta ja yli 250 000 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.
Lähde: Reuters, AP
20.11. klo 19.56 Traficom asettaa liikennöintivelvoitteen Helsinki–Tallinna-välille
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on tehnyt päätöksen laivaliikenteen liikennöintivelvoitteen asettamisesta Helsingin ja Tallinnan välille.
Velvoitteen tarkoituksena on turvata huoltovarmuuden ja teollisuuden kannalta tärkeä reitti sekä mahdollistaa Suomen ja Viron välinen työmatkaliikenne. Tuetusta reitistä järjestettiin kilpailutus, jonka voittivat Tallink Grupp ja Viking Line.
– Taustalla on se, että koronatilanteen takia Suomen kriittiset ulkomaanyhteydet ovat vaarantuneet, sanoo Traficomin ylijohtaja Jarkko Saarimäki.
Kun matkustajia ei juuri ole, ei varustamoilla ole myöskään kaupallisia perusteita jatkaa liikennettä.
– Tämän takia ollaan päädytty sellaiseen ratkaisuun, että joudutaan ostamaan tietty peruspalvelutaso näiltä varustamoilta, Saarimäki sanoo.
Lähtöjä on keskimäärin yhteensä kuusi päivittäin lukuun ottamatta lauantaita, jolloin kumpikin varustamo ajaa yhden vuoron.
Liikennöintivelvoitteen tarvetta arvioidaan kahden viikon välein.
Lähde: STT
20.11. klo 19.08 Missä työssä sairastutaan koronaan? Nyt vaarassa tarjoilijat ja baarimikot, arvioi norjalaistutkimus
Kun koronan ensimmäinen aalto iski, terveydenhuollon henkilökunta sai paljon tartuntoja. Tartuntoja oli paljon myös esimerkiksi taksikuskeilla.
Toisessa aallossa nyt syksyllä tarjoilijat ja baarimikot ovat olleet riskiammatteja. Näin kertovat tilastot Norjasta.
Suomessa sairastuneiden ammatista ei pidetä kirjaa, THL:stä todetaan.
Tartuntojen määrä työpaikoilla on kuitenkin kasvussa. Kaikista Suomen viime kuukauden aikana jälitetyistä tartunnoista jo 20 prosenttia on työpaikoilta.
Keväällä pääkaupunkiseudun isot kaupungit arvioivat Helsingin Sanomille, että esimerkiksi rakennusalalla oli työpaikoilla paljon tartuntoja.
20.11. klo 18.29 Avi kielsi yli 20 hengen yleisötilaisuudet koko HUS-alueella, vaikka tilanne on hyvä esimerkiksi Hangossa
Hangon perusturvajohtaja Elisabet Kajanderin mukaan avin päätöksessä olisi ollut hyvä ottaa huomioon HUSin alueen sisällä oleva eriävä tautitilanne.
– Helsingin alueen tai pääkaupunkiseudun tapahtumat poikkeavat aika paljon Hangon tilanteesta. Hanko on aika pieni kaupunki, ja voisimme ryhtyä pian toimiin, jos näyttäisi siltä, että tartunnat lisääntyvät hirveästi tai tilanne näyttäisi ryöstäytyvän käsistä, Kajander sanoo.
Kajander kuvailee kaupungin koronatilannetta rauhalliseksi. Perusturvajohtajan mukaan kaupungissa on tähänkin asti seurattu ministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ja HUSin ohjeita ja toimittu niiden mukaan.
Noin 20 000 asukkaan Mäntsälässä Keski-Uudellamaalla tartuntoja on todettu tähän mennessä 45. Kunnanjohtaja Esko Kairesalo ymmärtää avin ratkaisun, koska tautitilanne on menossa Uudellamaalla huonompaan suuntaan.
Kunnanjohtajan kuvailee Mäntsälän koronatilannetta kohtuulliseksi. Hänen mukaansa Keski-Uudenmaan sotealueen kunnat ovat pyrkineet noudattamaan annettuja ohjeita ja suosituksia yhtenäisesti.
20.11. klo 18.27 Pääkaupunkiseudulla perutaan kulttuuritapahtumia kolmeksi viikoksi
Helsingissä Kaupunginteatterin, Svenska Teaternin, Kansallisteatterin sekä Kansallisoopperan ja -baletin esitykset perutaan kolmen viikon ajalta ensi maanantaista lähtien osana koronarajoitustoimia.
Tämän viikonlopun näytännöt järjestetään teattereissa suunnitellusti. Teattereissa on yhä käytössä syksyn ajan voimassa olleet turvallisuusohjeistukset kasvomaskien käytöstä ja turvavälien pitämisestä.
Myös Helsingin kaupungin kulttuurikeskusten ja Helsingin kaupunginorkesterin yli 20 hengen yleisötilaisuudet sisätiloissa perutaan. Lisäksi Helsingissä järjestettävä jazz-festivaali We Jazz perutaan.
Myös Espoon ja Vantaan kaupungit kertoivat peruvansa yli 20 hengen kulttuuritapahtumat.
Pääkaupunkiseudulla sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäisosallistujamäärä rajoitetaan 20 ihmiseen maanantaista alkaen kolmeksi viikoksi. Asiasta kerrottiin perjantaina.
20.11. klo 16.37 Pääkaupunkiseudun johtajat tyrmäävät lakiluonnoksen testaa ja tule -mallista
Vantaan, Helsingin, Espoon sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) johtajat antavat täystyrmäyksen lausunnolla olevasta lakiluonnoksesta, jolla on tarkoitus helpottaa matkustamista Suomeen.
Johtajat sanovat avoimessa kirjeessään, että ne pitävät tehtyä esitystä maahantulijoiden testaamisesta ja siihen liittyvistä karanteenipäätöksistä hyvin vaikeana tai jopa mahdottomana toteuttaa.
Lakimuutoksella pyritään siihen, että Suomen sisärajavalvonta korvautuu testaukseen ja karanteeneihin perustuvalla maahantulomallilla.
Avoimen kirjeen ovat allekirjoittaneet Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen.
Viljanen avasi johtajien näkemyksiä tarkemmin tänään koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa.
– Ehdotettu malli on monimutkainen ja vaatisi niin paljon henkilökuntaa, ettei se käytännössä ole mahdollista. Olemme laskeneet, että jo 1 500 henkilön päivittäinen maahantulo ja siihen liittyvä testaus vaatisi 66 työtiimin käyttöönottoa, Viljanen sanoi.
Lähde: STT
20.11. klo 15.51 Marin: Pääkaupunkiseudun toimet olisivat voineet olla tiukemmatkin
Pääministeri Sanna Marin (sd.) katsoo, että pääkaupunkiseudun koronatoimet olisivat voineet olla vielä tiukempia kuin alueen koronakoordinaatioryhmä perjantaina päätti.
– Ehkä varaa olisi vieläkin kiristääkin. Mutta on myös luotettava siihen, että alueelliset viranomaiset ovat tämän tilanteen arvioineet ja sen pohjalta ratkaisunsa tehneet, Marin sanoi Ylen haastattelussa Haminassa.
Pääkaupunkiseudulla perjantaina päätettyjen toimenpiteiden joukossa ovat esimerkiksi yläkoulujen maskisuositus, sisätilojen joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminnan keskeytys sekä yleisötapahtumien henkilömäärän rajaaminen 20:een kolmeksi viikoksi.
Marin muistutti, että hallitus on jo aiemmin antanut suosituksensa siitä, mihin toimenpiteisiin epidemian eri vaiheessa olisi syytä ryhtyä. Marin sanoi toivovansa, että Uudellamaalla kaikki hallituksen suosittamat toimet otettaisiin käyttöön.
20.11. klo 15.41 Ruotsissa 66 uutta koronaan liitettyä kuolemaa, uusia tartuntoja reilusti yli 7 000
Ruotsissa on kirjattu eilisen jälkeen 66 uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta. Kuolleiden kokonaismäärä epidemian alusta saakka nousee maassa hieman yli 6 400:aan.
Uusien koronatartuntojen määrä on Kansanterveysviranomaisen tuoreiden lukujen mukaan lisääntynyt todella rajusti. Eilisen jälkeen uusia tartuntoja on rekisteröity 7 240.
Väestömäärään suhteutettuna Ruotsissa on rekisteröity 633 koronakuolemaa miljoonaa asukasta kohden. Suomessa vastaava suhdeluku on tällä hetkellä 68.
Lähde: STT
20.11. klo 15.20 Saksan terveysviranomaiset lisäsivät Uudenmaan riskialuelistalleen
Saksassa kansanterveydestä vastaava Robert Koch -instituutti on lisännyt Uudenmaan koronaviruksen riskialuelistalleen sunnuntaista 22.11. alkaen.
Se tarkoittaa, että henkilöiden, jotka ovat oleskelleet Helsingissä tai muualla Uudellamaalla 10 päivän aikana ennen Saksaan saapumistaan, pitää jatkossa pysytellä 10 päivää karanteenissa Saksaan tultuaan.
Saksassa matkustajat voivat lyhentää karanteeniaan käymällä koronatestissä, johon pääsee aikaisintaan viiden karanteenipäivän jälkeen.
Saksa määrittelee riskialueet alueellisesti, ja Suomesta listalla ei ole muita alueita kuin Uusimaa.
Korjattu 16.50: Riskialuemäärittely tulee voimaan tämän viikon sunnuntaina, ei ensi maanantaina. Päivämäärä oli jo aiemmin oikein.
20.11. klo 14.50 Koronarokotteelle haetaan käyttölupaa
Lääkeyhtiöt Pfizer ja BioNTech ilmoittavat jättävänsä tänään Yhdysvaltain ruoka- ja lääkevirastolle FDA:lle hakemuksen koronarokotteen rajoitetusta käyttöönotosta.
Kyseessä olisi lääkkeen "hätäkäyttö", mikä merkitsee, että rokotetta annettaisiin vain suppealle ihmisryhmälle.
Lue lisää täältä.
20.11. klo 13.47 Yli 20 hengen yleisötilaisuuksia koskeva kielto ulottuu koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelle
Etelä-Suomen aluehallintovirasto kieltää kaikkien yli 20 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen sisätiloissa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.
Päätös tulee voimaan maanantaina 23. marraskuuta, ja se on voimassa kolme viikkoa.
Avin päätös koskee yleisötilaisuuksia, kuten konsertteja, teatteriesityksiä ja urheiluotteluita, joissa on yleisöä. Aluehallintoviraston toimivalta ei ulotu yksityistilaisuuksiin, kuten perhejuhliin.
20.11. klo 13.35 Australiassa turha ulkonaliikkumiskielto, koska sairastunut valehteli tartuntojen kartoittajalle
Etelä-Australian osavaltiossa on keskiviikosta alkaen ollut voimassa ulkonaliikkumiskielto. Nyt terveysviranomaiset ovat havainneet, että kielto oli ylimitoitettu, mikä johtui erään tartunnan saaneen antamista vääristä tiedoista.
Väärä tieto oli peräisin mieheltä, joka kertoi tartuntoja kartoittaneille viranomaisille, että hän oli saanut tartunnan käytyään vain pikaruokapaikassa ostamassa pitsan. Hänen kertomansa mukaan kontakti pitsapaikan henkilökuntaan oli hyvin lyhyt.
Kertomuksen perusteella osavaltion viranomaiset arvelivat, että Adelaiden kaupungissa leviää erittäin tarttuva koronaviruksen muoto. Viruksen pelättiin tarttuvan jopa pitsalaatikoista.
Nyt miehen kertomus on todettu vääräksi. Hän oli itse asiassa tehnyt ravintolassa useita työvuoroja ja ollut läheisesti tekemisissä sairastuneen turvamiehen kanssa.
Osavaltion ulkonaliikkumiskielto puretaan lauantaina, kolme päivää etuajassa.
Osavaltion pääministeri Steven Marshall kertoi toimittajille olevansa ”enemmän kuin raivoissaan” miehen toiminnasta. Miehelle ei kuitenkaan ole tulossa rangaistusta, koska tartunnan jäljittäjille valehteleminen ei ole rangaistava teko.
Sydney Morning Herald, BBC
20.11. klo 13.31 Joensuu siirtyi koronan kiihtymisvaiheeseen, kaupunkiin uusia rajoituksia
Joensuussa on paljastunut viime päivinä useita koronavirustartuntoja, ja kaupunki on nyt epidemian kiihtymisvaiheessa. Se merkitsee uusia rajoituksia ja suosituksia kaupunkilaisten arkeen.
Kaupungissa on voimassa maskisuositus joukkoliikenteen lisäksi kaikissa julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voi välttää. Suositus koskee yli 15-vuotiaita sekä toisen asteen oppilaitoksia ja korkeakouluja.
Yli 20 hengen yksityistilaisuuksia suositellaan välttämään, ja kaupungin järjestämä aikuisten ryhmäliikunta keskeytetään viikon ajaksi.
Joensuuta lukuun ottamatta muut osat Pohjois-Karjalaa ovat edelleen epidemian perustasolla.
20.11. 13.00 HUS kertoo epidemiatilanteesta ja koronaan liittyvästä tutkimuksesta – seuraa suorana klo 13
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri järjestää kello 13 tiedotustilaisuuden koronavirusepidemiatilanteesta ja virukseen liittyvästä lääketieteellisestä tutkimuksesta.
Tilaisuudessa puhuvat johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi ja tutkimusjohtaja Anne Pitkäranta. Voit katsoa tilaisuutta tässä jutussa.
HUSin tilaisuuden jälkeen klo 13.30 alkaa Ylen suora lähetys, jossa käsitellään samoja teemoja.
20.11. klo 12.51 Suomessa yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolema – reilu sata ihmistä sairaalahoidossa viruksen vuoksi
Suomessa on raportoitu yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolema, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. 104 ihmistä on tällä hetkellä sairaalahoidossa viruksen vuoksi. Heistä 10 on tehohoidossa.
20.11. klo 12.19 Helsingin kaupunginteatteri peruu näytöksensä kolmeksi viikoksi – syynä pääkaupunkiseudun koronarajoitukset
Helsingin kaupunginteatteri sulkee ovensa yleisöltä kolmeksi viikoksi maanantaista alkaen.
Tulevan viikonlopun esitykset toteutetaan suunnitellusti.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi tänään, että sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet rajataan kahteenkymmeneen henkilöön seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Rajoitus tulee voimaan ensi maanantaina.
20.11. klo 11.21 Yleisötilaisuudet rajataan 20 henkilöön pk-seudulla, aikuisten harrastustoimintaa rajataan
Sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäismäärä rajoitetaan 20 henkeen pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. Rajoitus astuu voimaan 23.11., ja se on voimassa kolme viikkoa. Päätöksen rajoituksesta tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa tapahtuva aikuisten joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta keskeytetään maanantaista alkaen kolmeksi viikoksi. Rajoitus ei koske yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja I-divisionaan tasoista kilpailutoimintaa tai kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.
Uimahallien kävijämäärä rajataan puoleen, ja kirjastoissa vähennetään opintosalien paikkoja maanantaista alkaen. Toisen asteen etäopetusta lisätään.
Ryhmä suosittelee, että kasvomaskia käytetää työpaikoilla. Myös varhaiskasvatuksen henkilökunnalle suositellaan maskien käyttöä sisätiloissa. Maskisuositus annetaan myös yläkouluihin. Suositukset astuvat voimaan maanantaina.
Koronakoordinaatioryhmä suosittelee edelleen, että alueella ei järjestettäisi yli 10 hengen yksityistilaisuuksia.
Pääkaupunkiseutua koskevista rajoituksista ja suosituksista kerrotaan juuri nyt tiedotustilaisuudessa.
Yle seuraa tiedotustilaisuutta rajoituksista ja suosituksista tässä artikkelissa.
20.11. klo 11.05 Suomessa on raportoitu 461 uutta tartuntaa
Suomessa on todettu 461 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalainen. Kaikki tartunnat eivät ole eiliseltä, vaan osa niistä on takautuvia. Lisäksi Suomessa on raportoitu yksi uusi koronavirukseen liityvä kuolema.
Suurinta tartuntojen kasvu on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa on todettu 229 uutta tartuntaa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on 67 uutta tartuntaa ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä 34 uutta tartuntaa.
20.11. klo 10.30 Tukholman Skansen suljetaan
Tukholman kuuluisa Skansenin tapahtumapuisto suljetaan viranomaisten suositusten mukaisesti.
Tästä seuraa, että Tukholman perinteinen Skansenin joulu peruuntuu. Skansenilla on juhlittu joulua ja tehty jouluostoksia keskeytymättä jo vuodesta 1891 lähtien.
SVT
20.11. klo 10.22 Venäjällä jälleen uusien tartuntojen päiväennätys
Venäjällä on vahvistettu yli 24 300 uutta covid-19-tartuntaa viime vuorokauden aikana. Se on uusi päiväkohtainen ennätys. Eilen kerrottiin noin 23 600 uudesta tartunnasta.
Maassa rekisteröitiin lisäksi 461 koronaan liittyvää kuolemaa. Eilinen luku oli lähes sama.
Virallisten lukujen mukaan maassa on ollut kaikkiaan yli kaksi miljoonaa tartuntaa ja yli 35 000 koronaan liittyvää kuolemaa. Venäjän virallisten lukujen epäillään olevan selvästi todellista tilannetta alhaisempia.
Uusien tartuntojen määrä kääntyi Venäjällä jyrkkään nousuun syyskuussa, Worldometers-tilasto osoittaa. Elokuussa päivittäisiä tartuntoja raportoitiin noin viisi tuhatta, syyskuussa lopulla lähenneltiin kymmentä tuhatta ja marraskuussa luvut ovat nousseet yli kahdenkymmenen tuhannen.
Lähde: Reuters
20.11. klo 9.52 Ruotsin kunnat pitävät monet palvelut auki – suosituksista huolimatta
Ruotsin kansanterveysvirasto suosittaa välttämään kauppoja, ostoskeskuksia, museoita, kirjastoja, uimahalleja ja kuntosaleja lähes koko maassa.
Päätösvalta kuntapalveluista kuluu kuitenkin kunnille, ja monet kunnat pitävät palvelut auki, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter.
Kansanterveysvirasto on antanut lisäsuosituksia koronarajoituksista syksyn aikana, mutta kuntapoliitikot ja virkamiehet tulkitsevat suosituksia eri tavoin. DN:n mukaan palvelut ovat auki etenkin suurkaupunkialueilla.
20.11. klo 9.16 Pääkaupunkiseudun uusista rajoituksista kerrotaan tänään klo 11 – Yle näyttää tilaisuuden suorana
Pääkaupunkiseudun uudet koronarajoitukset ja suositukset selviävät tänään, kun koronakoordinaatioryhmä pitää tiedotustilaisuuden asiasta kello 11. Ryhmään kuuluvat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit.
Tilaisuudessa puhuvat Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen, HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Lisäksi paikalla on Etelä-Suomen aluehallintoviraston terveydenhuoltoyksikön päällikkö Mikko Floréen.
Yle näyttää tilaisuuden suorana TV1:ssä ja Yle Areenassa.
Yle seuraa tiedotustilaisuuden antia tässä jutussa.
20.11. klo 9.13 Serbian ortodoksikirkon päämies kuoli koronavirustautiin
Serbian ortodoksisen kirkon patriarkka Irinej on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, Serbian presidentti Aleksandar Vučić ilmoittaa.
Konservatiivinen kirkonmies oli myös vaikutusvaltainen poliittinen toimija Serbiassa.
Patriarkka Irinej täytti 90 vuotta viime elokuussa. Kirkko ilmoitti 4. marraskuuta johtajansa saaneen koronavirustartunnan. Hän oli siitä asti ollut hoidossa sotilassairaalassa maan pääkaupungissa Belgradissa.
Vain kolme päivää aiemmin patriarkka oli osallistunut Serbian ortodoksikirkon Montenegron metropoliitan Amfilohijen hautajaisiin. Koronavirustartunnan saanut Amfilohije kuoli 30. lokakuuta.
Lähde: Reuters
20.11. klo 7.05 Koronahuoli jopa seitsenkertaistanut työterveyden chatpalvelun yhteydenotot
Yhteydenotot työterveyteen ovat monikertaistuneet. Etenkin matalan kynnyksen palveluiden eli esimerkiksi chattipalveluiden kysyntä on kasvanut koronan aikana.
Mehiläisen johtava työterveyslääkäri Annika Jalli sanoo, että Huoli-chat-palveluun tulee seitsemän kertaa enemmän yhteydenottoja kuin ennen pandemian alkua. Vastaavasti Terveystalon matalan kynnyksen palvelussa yhteydenotot ovat moninkertaistuneet.
Osa työntekijöistä pärjää koronan aikana hyvin ja nauttii esimerkiksi etätöiden tuomista pidemmistä unista ja työmatkastressin poistumisesta. Osa on huolissaan terveydestään, jaksamisestaan ja toimeentulostaan. Esimerkiksi lomautukset näkyvät yhteydenottoina.
20.11. klo 7.02 Tänään kerrotaan pääkaupunkiseutua koskevista uusista koronarajoituksista ja -suosituksista
Tänään selviää, mitä uusia koronarajoituksia ja -suosituksia annetaan pääkaupunkiseudulle. Asiasta kerrotaan pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa kello 11.
Koordinaatioryhmä totesi eilen pääkaupunkiseudun siirtyneen epidemian leviämisvaiheeseen.
Muu Uusimaa on edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa. Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä kuitenkin suositteli, että uudet rajoitukset ja suositukset otetaan käyttöön myös muualla Uudellamaalla. Tätä perusteltiin sillä, että Uusimaa muodostaa yhtenäisen talousalueen, jonka sisällä ihmiset liikkuvat paljon.
Leviämisvaihe tarkoittaa sitä, että tartunnat leviävät väestössä alueellisesti tai laajemmin. Ilmaantuvuus on viikossa yli 12–25 tapausta 100 000:ta asukasta kohti ja kahdessa viikossa yli 18–50 tapausta 100 000:ta asukasta kohti.
Leviämisvaiheessa tapausten päivittäinen kasvunopeus on yli 10 prosenttia ja positiivisten näytteiden osuus on yli kaksi prosenttia. Lisäksi alle puolet tartunnanlähteistä on jäljitettävissä
STT
20.11. klo 6:43 Intia ylitti yhdeksän miljoonan tartunnan rajan
Intian koronavirustartuntojen määrä on ylittänyt yhdeksän miljoonan rajapyykin perjantaina, kertoo maan terveysministeriö. Se on toiseksi eniten maailmassa Yhdysvaltojen jälkeen.
Asiantuntijat uskovat, että tartuntojen määrä on todellisuudessa suurempi, sillä testejä tehdään muita maita vähemmän. Intiassa on vahvistettu yli 130 000 koronaan liittyvää kuolemaa.
Yhdysvalloissa on rekisteröity lähes 12 miljoonaa koronatartunaa ja yli 250 000 koronaan liittyvää kuolemaa. Viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä pysymään kotona kiitospäiväpyhänä ensi viikolla.
Lähde: AFP
20.11. klo 6.03 Liettuan puolustusministerillä koronatartunta, kävi Yhdysvalloissa
Liettuan puolustusministerillä Raimundas Karoblisilla on todettu koronatartunta, ja hän on todennäköisesti tartuttanut Yhdysvaltain puolustusministeriön edustajia. Hän vieraili Yhdysvaltain puolustusministeriössä viime viikolla.
Ainakin yksi Pentagonin virkamies on saanut positiivisen koronatestin. Kaikki Karoblisin tavanneet on testattu covid-19-tartunnan varalta.
Lähde: Reuters
20.11. klo 3.43 Von der Leyen: EU voisi hyväksyä kaksi koronarokotetta vielä tämän vuoden aikana
Euroopan unioni voisi hyväksyä kaksi koronavirusrokotetta vielä tämän vuoden loppuun mennessä, sanoi EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen torstaina.
EU:ssa myyntilupa-arviointia tekee Euroopan lääkearviointivirasto (EMA). Virasto voisi von der Leyenin mukaan antaa mahdollisesti jo joulukuun toisella puoliskolla ehdollisen markkinointiluvan, jos kaikki etenee ongelmitta.
Puheenjohtajan arviot koskevat Pfizerin ja Biontechin yhdessä kehittelemää rokotetta sekä lääkeyhtiö Modernan kehittelemää rokotetta, joita kumpaakin on suitsutettu viime aikoina.
EU on jo varannut Pfizerin ja Biontechin tulevaa rokotetta, mutta Modernan kanssa sopimusneuvottelut ovat vielä kesken.
STT-AFP
20.11. klo 2.40 Kaliforniaan ulkonaliikkumiskielto isoon osaan osavaltiota
Kaliforniassa otetaan käyttöön ulkonaliikkumiskielto isossa osassa osavaltiota koronatartuntojen määrän nopean kasvun tyrehdyttämiseksi.
Osavaltion kuvernööri Gavin Newsom sanoi rajoitusten tulevan voimaan lauantai-iltana. Rajoitukset ovat voimassa aina joulukuun 21. päivään saakka. Ulkonaliikkumiskielto koskee iltakymmenen ja aamuviiden välistä aikaa. Rajoitukset koskevat noin 94:ää prosenttia kalifornialaisista.
Newsomin mukaan tulevat päivät ja viikot ovat kriittisiä tartuntojen määrän nousun patoamiseksi.Yhdysvalloissa on varmistettu Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan jo lähes 11,7 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu yli 252 000 koronaan liittyvää kuolemaa.
STT-AFP
20.11. klo 1.25 Pfizer ja ja Biontech hakevat kiireellistä hyväksyntää rokotteelle
Lääkevalmistajat Pfizer ja Biontech hakevat hallituksen kiireellistä hyväksyntää koronavirusrokotteelleen. Yhdysvaltain terveysministeri Alex Azar kertoi asiasta torstaina.
Rokotteen mahdollisen hätäkäyttöluvan myöntää Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA sen jälkeen, kun tiedemiehistä koottu riippumaton lautakunta on käynyt läpi hakemuksen ja kliinisten tutkimusten tulokset.
– Toivo ja apu ovat tulossa, Azar sanoi.
Pfizer ja Biontech kertoivat tällä viikolla, että yhtiöiden kehittelemä rokote on 95-prosenttisen tehokas. Myös lääkeyhtiö Modernan uskotaan hakevan hätäkäyttölupaa omalle koronavirusrokotteelleen lähiviikkoina.
Lähde: AP
20.11. klo 0.40 Britanniaan suunnitellaan kymmeniä massarokotuskeskuksia
Britannia aikoo pistää pystyyn kymmeniä massarokotuskeskuksia heti, kun koronaviruksen vastaista rokotetta on tarjolla, kertoo brittilehti The Telegraph.
Yksi ensimmäisistä Pfizerin rokotetta tarjoavista massakeskuksista on nousemassa Derbyyn joulukuun puolivälissä, lehti lisää.
Lääkeyhtiöt Pfizer ja BioNTech kertoivat tällä viikolla, että niiden kehittämä rokote on 95-prosenttisen tehokas.
Britanniassa on todettu melkein 1,5 miljoonaa koronavirustapausta ja yli 53 000 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liitettyä kuolemantapausta.
Lähde: Reuters
19.11. klo 21.56 WHO: Iranissa, Jordaniassa ja Marokossa kirjataan hurjia koronalukuja
Tartuntaluvut ovat Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan kasvussa esimerkiksi Iranissa, Jordaniassa ja Marokossa, joissa on kussakin viime päivinä kirjattu tuhansia tartuntoja joka päivä. WHO:n alueellinen johtaja kertoi torstaina, että numerot ovat nousussa myös esimerkiksi Libanonissa ja Pakistanissa.
WHO arvioi, että todelliset tapausmäärät voivat olla paljon suurempia kuin viralliset luvut, mikä tekee trendistä vielä huolestuttavamman. Alueellinen johtaja Ahmed al-Mandhari huomauttaakin, että nykyiset nousevat luvut ovat selkeästi seurausta rajoitusten hellittämisestä.
Lähde: STT
19.11. klo 21.28 Koronarajoitukset, huono taloustilanne ja työttömyys voivat nostaa populistien kannatusta
Eurooppalaiset populistipuolueet menettivät kannatustaan, kun koronapandemia alkoi keväällä. Nyt tilanne voi muuttua. Syynä ovat muun muassa pitkään jatkuneet rajoitustoimet ja koronasta alkanut talouskriisi. Ajatuksena on se, että kansalaiset syyttävät hallituksia yhteiskunnan sulkemisista, palkkojensa alenemisista ja työttömyydestä.
Lue lisää: EU pelkää koronaa ja populisteja – Puola ja Unkari hankaavat pandemiapakettia vastaan
19.11. klo 21.15 Yle tapasi Ruotsin sairaimmaksi koronapotilaaksi kutsutun miehen
Luulajalainen Kent Östling sairastui koronavirustautiin keväällä. Siitä alkoi raskas polku kohti paranemista. Kotiin palasi kaiken lihasvoimansa menettänyt mies, jolla on pysyviä vaurioita kehossaan, muun muassa keuhkoissa.
Lue lisää: Yle tapasi Ruotsin sairaimmaksi koronapotilaaksi kutsutun Kent Östlingin – 61 päivää hengityskoneessa ja 12 tunnin päässä kuolemasta
19.11. klo 20.58 HUSin johtajaylilääkäri: Uudenmaan rajoituksiin otetaan ohjeita valtioneuvoston suosituslistalta
HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoi Ylen tv-uutisissa, että huomenna esitettävissä koronatoimissa on mukana suosituksia valtioneuvoston listalta. Hän mainitsi esimerkkinä kokoontumisiin, harrastuksiin ja julkisiin tiloihin liittyvät rajoitukset.
Hän arvioi, että ensi viikolla Uudenmaan tartunnat lisääntyvät tuhannella yhden viikon aikana. Määrä on niin suuri, että on vaara, että jäljityksessä jäädään jälkeen ja ketjuja ei saada katkaistua.
Hän otti kantaa myös siihen, miten tartuntoja saadaan ehkäistyä maahanmuuttajayhteisöissä.
– Uudenmaan alueen kunnat pitävät yhteyttä yhteisöihin monella eri tavalla. Sinne toimitetaan materiaalia heidän äidinkielellään ja pidetään yhteyttä yhteisön vanhimpiin ja sitä kautta välitetään oikeita toimintamalleja ja pyritään saada heitä testeihin, Makijärvi sanoi.
19.11. klo 17.55 Joensuu siirtynyt kiihtymisvaiheeseen
Joensuu on siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen Siun soten toiminta-alueella. Muu maakunta on edelleen epidemian perustasolla.
Joensuussa viime päivien aikana todettujen koronavirustartuntojen ja laajojen altistumisten takia kaupungin alueella otetaan käyttöön tiukennetut suositukset koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Se tietää muun muassa laajaa maskisuositusta.
– Tavoitteena on saada nopeasti tartuntatilanne kaupungissa haltuun ja kaikki mahdollisuudet uusiin altistumisiin katkaistua. Isojen ryhmien kokoontumiset on saatava nyt tauolle, kunnes tilanne on paremmin selvillä, kertoo toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.
Joensuussa on paljastunut laajempi tartuntaryväs, jossa tartunnat ovat levinneet erityisesti korkeakouluopiskelijoiden liikuntaryhmissä sekä kuntosaleilla. Altistumispaikkoja on paljon, ja tartuntojen jäljitystyö on vielä kesken. Altistumispaikat voi tarkistaa Siun soten verkkosivuilta.
19.11. klo 16.52 HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen: Pääkaupunkiseutu leviämisvaiheessa – uusista rajoituksista kerrotaan huomenna
Pääkaupunkiseudun kuntien on todettu siirtyneen kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen, kertoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.
– Tämä tarkoittaa Helsinkiä, Vantaata, Espoota ja Kauniaista siinä sivussa, hän toteaa.
Koronatilannetta arvioidaan säännöllisesti Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun alueellisten koordinaatioryhmien kokouksissa. Molemmat ryhmät ovat kokoontuneet tämän päivän aikana. Uusista rajoituksista kerrotaan huomenna perjantaina.
19.11. klo 16.47 Britannian ja EU:n kauppaneuvottelut osin jäihin hetkeksi – EU:n Barnierin tiimissä koronavirustartunta
Euroopan unionin pääneuvottelijan Michel Barnierin neuvottelutiimin jäsenellä on todettu koronavirustartunta. Barnier kertoo Twitterissä, että hän ja Britannian pääneuvottelija David Frost ovat sopineet lyhyestä tauosta kauppaneuvotteluihin pääneuvottelijatasolla.
Barnierin mukaan muut neuvottelutiimit jatkavat työtään.
EU:n ja Britannian tulevan suhteen neuvotteluissa eletään ratkaisevia hetkiä. Sopu kauppasopimuksesta pitäisi löytää pian, jos se halutaan saada voimaan ensi vuoden alkuun mennessä, kun Britannian EU-eron jälkeinen siirtymäaika päättyy.
Lähde: STT
19.11. klo 15.54 Koronakriisin ravisteleman maailmantalouden elpymiseen on vielä matkaa, sanoo IMF:n johtaja
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtajan Kristalina Georgievan mukaan maailmantalouden elpymiseen on vielä matkaa, ja tie tulee olemaan kivinen.
– Valtiot ovat alkaneet kiivetä takaisin koronakriisin syvyyksistä. Tartuntojen uusi nousu monessa valtiossa osoittaa, kuinka vaikeaa ja epävarmaa nousu tulee olemaan, Georgieva kirjoittaa IMF:n blogissa.
Georgievan mukaan valtioiden tulisi nyt riisua kauppaesteitä lääketeknologian liikkuvuuden osalta elpymisen helpottamiseksi. Georgieva korostaa, että rokotteiden ja erilaisten hoitojen saavutettavuuden tulee olla hyvä, jotta talouskasvu olisi mahdollista.
– Vaikka kriisin lääketieteellinen ratkaisu on näkyvillä, taloudellinen polku edessämme on vaikea ja altis takaiskuille, Georgieva kirjoittaa blogissaan.
Georgieva varoitti keväällä, että koronavirus voi koitua maailmantaloudelle kalliimmaksi kuin vuoden 2009 talouskriisi.
Vauraiden maiden G20-ryhmän huippukokous järjestetään viikonloppuna virtuaalisena.
Lähteet: AFP, Reuters
19.11. klo 15.14 Toista sataa media-alan yritystä haki koronatukea
Journalistisen sisällön edistämiseen myönnettävää valtionavustusta eli niin sanottua koronatukea on hakenut yhteensä 119 media-alan yritystä, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
Tukea haettiin yhteensä 271 tiedotusvälineelle: sanomalehdille, aikakauslehdille ja verkkojulkaisuille sekä radio- ja tv-kanaville.
Avustuksen tarkoituksena on tukea koronaepidemiasta kärsinyttä journalistista sisältöä tuottavaa mediaa. Tuen saamisen edellytyksenä on muun muassa mediamyynnin ja liikevaihdon merkittävä väheneminen koronaepidemian seurauksena.
Tukipäätökset on määrä tehdä tämän vuoden loppuun mennessä.
Lähde: STT
19.11. klo 14.47 Muuta maata tiukemmat ravintolarajoitukset jatkuvat viidessä maakunnassa
Ravintoloita koskevat koronarajoitukset jatkuvat edelleen muuta maata tiukempina epidemian kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa. Nämä ovat Uusimaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Pohjanmaa.
Pohjanmaan maakunnan koronatilanne on rauhoittunut sen verran, että maakunnan ei enää katsota olevan epidemian leviämisvaiheessa. Sen vuoksi myös Pohjanmaalla tulevat voimaan samat rajoitukset kuin muissakin kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa.
Asiaa koskeva valtioneuvoston asetus tulee voimaan 20.11.2020. Rajoitukset ovat voimassa niin kauan, kuin tarpeellista, mutta kuitenkin enintään 15.12. saakka.
19.11. klo 14.45 Tanskan minkeissä elänyt koronavirus lienee kadonnut
Tanskan minkkitarhoissa tavattu mutatoitunut koronaviruksen muoto on todennäköisesti kuollut sukupuuttoon, sanoo Tanskan terveysministeriö.
– Uusia Cluster 5 -tyyppisiä mutaation muotoja ei ole löydetty syyskuun 15. päivän jälkeen, mistä Tanskan tartuntatautiviranomainen SSI on tehnyt johtopäätöksen, että muunnos on kadonnut, ministeriö sanoi tiedotteessaan.
Tanskan hallitus määräsi mutaatiolöydöksen jälkeen kaikki maan minkkitarhoilla olleet 15 – 17 miljoonaa minkkiä lopetettaviksi.
AFP
19.11. klo 13.59 Suomi jatkaa sisärajatarkastuksia
Hallitus on päättänyt jatkaa tiukkoja matkailun koronarajoituksia. Suomi jatkaa edelleen rajatarkastuksia myös vapaan liikkuvuuden Schengen-alueella.
Sisärajatarkastukset jatkuvat 13.12. asti.
Niin sanottuja vihreitä maita, joista Suomeen voisi matkustaa vapaasti, ei tule lisää, sillä Suomi pitää koronaan liittyvät raja-arvot ennallaan. Suomen koronatilanne on Euroopan paras, ja hallitus yrittää matkustusta rajoittamalla estää tartuntojen tuloa Suomeen rajan yli.
Kuten tähänkin asti, Ruotsin ja Norjan rajayhteisöissä Lapissa liikkuminen on vapaampaa. Viron ja Ruotsin työmatkaliikenteessä ei edelleenkään ole karanteeneja.
Hallitus suosittelee edelleen, että suomalaiset eivät matkustaisi kuin välttämättömästä syystä. EU:n ulkopuolelle matkustettaessa rajoituksiin tulee pieniä muutoksia.
19.11. klo 13.25 Paine uusiin rajoituksiin Uudellamaalla kasvaa – alueen koordinaatioryhmät päättävät tiukennuksista tänään
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kokoontuu tänään iltapäivällä kello 15 päättämään mahdollisista uusista rajoituksista.
Sosiaali- ja terveysministeriö katsoo monien leviämisvaiheen kriteerien täyttyvän Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin alueella.
19.11. klo 13.10 Tuore raportti: Suojavarusteiden hankinta oli kriisin alussa puutteellista
Huoltovarmuusneuvoston torstaina julkaisema raportti palaa takaisin koronakriisin alkuvaiheisiin ja epäonnistuneisiin suojavarustehankintoihin.
Raportin kirjoittajat sanovat, ettei koronakriisin kaltaiseen tilanteeseen ollut varauduttu.
– Suojavarusteiden hankintaosaaminen kriisin alussa ja valmiiden hankintakanavien kartoitus etukäteen olivat puutteellisia, raportin tekijät kirjoittavat.
19.11. klo 11.43 Bergenin poliisi sakotti juhlijoita
Bergenin kaupungissa Norjassa poliisi on antanut sakot 13 yksityisiin juhliin osallistuneelle henkilölle.
Sakkojen syy on paikallisten koronasäädösten rikkominen. Bergenissä on kielletty yli viiden ihmisen väenkokoukset.
Juhlien järjestäjä saa 10 000 kruunun (n. 1 000 euron) ja 12 muuta 5 000 kruunun sakon. Kaksi juhlijaa pääsi livahtamaan ennen kuin poliisi sai tietää heidän henkilöllisyytensä.
Poliisi puuttui myös toisiin juhliin Bergenissä. Seuraamuksista ei ole toistaiseksi annettu tietoja.
NRK
19.11. klo 11.37 Tartunnoissa uusi päiväkohtainen ennätys – katso tästä, miten tartunnat jakautuvat alueellisesti
Suomessa on todettu 351 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kyseessä on uusi päiväkohtainen tartuntaennätys.
Tartuntoja on todettu kaikkiaan epidemian aikana yhteensä 20 286.
Suurinta tartuntojen kasvu on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiisissä, jossa uusia tartuntoja on raportoitu 255.
Korona Varmistetut tartunnat kunnittain – standalone (ulkoinen sisältö)
19.11. klo 10. 57 Venäjän koronatilanne ei hellitä – päiväennätykset menivät jälleen uusiksi
Venäjällä on vahvistettu yli 23 600 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo uutistoimisto Tass. Määrä on uusi päiväkohtainen ennätys. Tartuntoja on Venäjällä ilmoitettu nyt yli kaksi miljoonaa.
Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä uusia kuolemantapauksia kirjattiin eilisen jälkeen 463.
Venäjän virallisten koronalukujen epäillään olevan selvästi todellista tilannetta alhaisempia. Pahenevasta epidemiatilanteesta huolimatta maassa ei ole toteutettu viime kevään kaltaisia laajoja sulkutoimia tartuntojen hillitsemiseksi.
Korjattu 19.11. klo 15.50: Korjattu kirjoitusvirhe tartuntaluvuista. Aiemmin jutussa puhuttiin 2 600 uudesta tartunnasta. Lisätty viite uutistoimisto Tassiin ja päivitetty tieto tartuntojen kokonaismäärästä.
Lähteet: STT, Tass, AFP
19.11. klo 10.55 Oxfordin tutkijat: Rokote toimii erityisesti ikääntyneillä
Oxfordin yliopiston tutkijat kertovat heidän kehittämänsä koronarokotteen toimivan tehokkaasti erityisesti 60- ja 70-vuotiaiden ikäryhmissä. Tarkempia lukuja ei toistaiseksi ole julkistettu.
Rokotteen tehoa on testattu 560 aikuisella, terveellä vapaaehtoisella. Laajemmat, kolmannen vaiheen testaukset ovat käynnissä ja tuloksia odotetaan lähiviikkoina.
Kolme rokotevalmistajaa; Pfizer-BioNTech, Sputnik ja Moderna ovat kertoneet rokotteidensa yli 90 prosentin tehosta yli 65-vuotiaiden ikäryhmissä.
BBC
19.11. klo 10.53 Monet leviämisvaiheen kriteerit täyttyvät HUS-alueella
Valtaosa viime viikolla todetuista tartunnoista oli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella. Tapausmäärät ovat kasvaneet alueella viikosta 43 lähtien noin sadalla tapauksella viikoittain.
THL:n mukaan monet leviämisvaiheen kriteerit täyttyvät Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Sairaala- ja tehohoidon tilanne on kuitenkin suhteellisen hyvä.
19.11. klo 10.18 Suomessa on todettu noin 350 uutta tartuntaa
Suomessa raportoidaan tänään noin 350 uutta koronatartuntaa, kertoo ylilääkäri Taneli Puumalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta koronatilannekatsauksessa. Puumalaisen mukaan määräperustuu juuri ennen tilaisuutta tulleeseen tietoon.
– Eli tänään Suomi ylittää 20 000:n todetun koronatapauksen rajan, Puumalainen sanoo.
19.11. klo 9.36 FT: Pääministeri Marin varoittaa, että populistien kannatus nousee, jos koronavirusta ei saada kuriin
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan populististen puolueiden kannatus nousee, mikäli Eurooppa ei saa koronavirustartuntoja kuriin, kertoo Financial Times.
Koronaviruksen vuoksi käyttöön otetut rajoitustoimet tuovat mukanaan poliittista epävakautta, kun kansalaiset ympäri Eurooppaa voivat syyttää hallituksiaan siitä, miten rajoitukset ovat vaikuttaneet heidän toimeentuloonsa ja työllisyyteensä. Epävakaa tilanne tarjoaa kasvualustan populistisille liikkeille ympäri Eurooppaa.
– Populisteilla on helpot ratkaisut vaikeisiin ongelmiin, mutta heidän ratkaisunsa ovat harvoin oikeita, Marin toteaa Financial Timesille.
19.11. klo 9.05 STM:n koronakatsauksessa esillä tautitilanne sekä kevään ja syksyn epidemia-aaltojen vertailu – katso suorana klo 10
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pitävät tänään tilannekatsauksen koronaepidemiasta.
Tilaisuudessa käydään läpi tautitilannetta ja koronavirustilanteen epidemiologista arviota Suomessa ja kansainvälisesti. Lisäksi vertaillaan kevään ja syksyn epidemia-aaltoja.
Yle seuraa tilaisuuden antia tässä jutussa.
19.11. klo 8.31 Ukrainassa ennätysmäärä uusia tartuntoja
Ukrainassa on rekisteröity 13 357 uutta covid-19-tartuntaa viime vuorokauden aikana, maan terveysministeriö kertoo.
Se on korkein massa rekisteröity uusien tartuntojen määrä. Edellinen ennätys oli viime viikolta, noin 800 vähemmän.
Maassa rekisteröitiin lisäksi 257 koronaan liittyvää kuolemaa.
Lähde: Reuters
19.11. klo 6.54 Ruotsin kansanterveysvirasto haluaa rajoittaa koronatestien määrää
Ruotsalaiset ovat alkaneet käydä niin paljon koronatesteissä, että monien terveydenhoitoalueiden kapasiteetti ei enää riitä. Ruotsin televisio kertoi viime viikolla, että testauskapasiteetti on tapissa seitsemässä maan 21 läänistä.
Kansanterveysvirasto haluaakin nyt eroon turhista testeistä. Se kertoo, että Ruotsissa on tehty 260 000 koronatestiä tällä viikolla, mutta testeissä on käynyt kuusi tuhatta ihmistä vähemmän eli 254 000 ihmistä.
Kansanterveysvirasto neuvoo kotisivullaan, että testeihin ei kannata mennä, jos on oireeton. Koronoireista kärsivääkin neuvotaan odottamaan 24 tuntia, ennen kuin lähtee testiin. Virasto huomauttaa, että oireet voivat johtua allergiasta ja migreenistä.
Lisäksi Kansanterveysvirasto kertoo haluavansa rajoittaa testiaikojen varaamista internetistä niiltä, jotka varaavat useita aikoja lyhyessä ajassa. Se ei kuitenkaan määrittele, miten monesta testistä ja missä ajassa varaaja joutuu jäähylle.
19.11. klo 5.33 Japanissa yli 2 000 uutta tartuntaa keskiviikkona
Japanin covid-19-tartunnat ovat kääntyneet jyrkkään nousuun marraskuussa. Maassa raportoitiin ennätysmäärä, eli yli 2 200 uutta tartuntaa keskiviikkona.
Syys- ja lokakuun aikana uusia tartuntoja raportoitiin joitakin satoja päivittäin. Japanin yleisradioyhtiön mukaan noin neljännes uusista tartunnoista on todettu Tokiossa.
Lähde: Reuters
19.11. klo 3.17 Päätöksiä odotettavissa rajavalvonnan mahdollisesta jatkamisesta
Valtioneuvoston odotetaan päättävän tänään istunnossaan rajavalvonnan mahdollisesta jatkamisesta. STT:n tietojen mukaan sisäministeriö on valmistellut rajavalvonnan jatkamista siihen asti, että uusi laki saadaan voimaan.
Suomen nykyinen poikkeuslupa maahantulorajoituksiin Schengen-alueella päättyy sunnuntain jälkeen.
Siihen asti riskimaan raja on 25 tautitapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana. Se ei enää ole perusteltua, sillä Suomessakin tapauksia on jo 50 sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana.
STT
19.11. klo 1.20 USA:ssa jo yli 250 000 kuollut koronaan
Yhdysvalloissa on raportoitu jo yli 250 000 koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta, käy ilmi John Hopkins -yliopiston tilastoista.
Kaikkiaan yli 11 miljoonaa ihmistä on saanut Yhdysvalloissa koronaviruksen sitten pandemian alkamisen – se on enemmän kuin missään muualla maailmassa.
Viimeisen kahden viikon aikana maassa on raportoitu päivittäin yli 100 000 uutta tartuntaa.
Tilannetta ei helpottane se, että istuva presidentti Donald Trump on haluton yhteistyöhön vaalit voittaneen Joe Bidenin tulevan hallinnon kanssa.
– Ihmisiä kuolee enemmän, mikäli emme tee yhteistyötä. Jos joudumme odottamaan tammikuun 20. päivään saakka aloittaaksemme suunnittelun, olemme yli puolitoista kuukautta jäljessä, Biden totesi alkuviikosta.
19.11. klo 0.29 Ranskan hallituksen mukaan koronasulun purku ei vielä häämötä
Ranska on vielä kaukana sellaisesta tilanteesta, että maan osittaista koronasulkua voitaisiin alkaa purkaa, sanoi hallituksen edustaja Gabriel Attal keskiviikkona.
Uusien tartuntojen määrä kääntyi Ranskassa laskuun sen jälkeen kun toinen koronasulku alkoi lokakuun lopussa. Kauppiaat ovat toivoneet, että ei-välttämättömät liikkeet voitaisiin avata jo 27. marraskuuta, jotta Black Friday -ostoryntäyksen tuottoja ei menetettäisi täysin ulkomaisille verkkokauppajäteille.
Ranskan pormestarien yhteenliittymä AMF vaati niin ikään keskiviikkona kauppojen vähittäistä avaamista, "jotta vältetään joulunalusajan ostoryntäys, joka seuraa väistämättä, kun kaupat avataan".
Ranskassa on kuollut koronaviruksen seurauksena vajaat 46 700 ihmistä. Miljoonaa asukasta kohti kuolleita on 715, kertoo tilastosivusto Worldometer. Suomessa vastaava luku on 67.
Worldometerin luvuissa on havaittu silloin tällöin epäjohdonmukaisuuksia.
STT, AFP
18.11. klo 23.57 Italian sairaaloissa valtava pula henkilökunnasta
Italiassa sairaalat ovat kuormittuneet jälleen pahasti, kun koronaviruksen toinen aalto riepottelee maata.
Covid-19-tautiin liittyviä kuolemantapauksia raportoitiin tiistaina 731. Kyseessä on korkein kuolinlukumäärä sitten huhtikuun, jolloin Italian yhteiskunta oli täysin suljettu. Keskiviikko jatkui niin ikään synkkänä: maassa vahvistettiin 753 koronakuolemaa.
Tehohoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on lähes tuplaantunut 3 612:een marraskuun 1. päivästä.
The Guardian kirjoittaa, että sairaaloissa on ennen kaikkea pulaa henkilökunnasta. Sitten pandemian alkamisen sairaaloihin on palkattu ainoastaan 625 anestesia- ja ensihoitolääkäriä.
Lisäksi lukuisat lääkärit ja hoitajat ovat päättäneet jättää työnsä tai siirtyä ennenaikaiselle eläkkeelle kevään traumaattisten kokemusten jälkeen.
Ongelmaa pahentaa entisestään se, että osa kansasta on kääntynyt terveydenhuoltohenkilökuntaa vastaan. The Guardianin mukaan jotkut turhautuneet ihmiset syyttävät lääkäreitä ja hoitajia uusista yhteiskunnan rajoitustoimista sekä niiden aiheuttamista taloudellisista seurauksista.
18.11. klo 22.36 Suomen rokotetutkimuskeskuksen johtaja: "Kesä näyttää hyvältä"
Suomessa päästään aloittamaan koronavirusrokotuksia ensi vuoden alkupuolella, arvioi Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.
– Tietoa nyt on riittävästi, että voidaan myyntilupahakemuksia jättää ja tehdä päätöksiä. Jossain päin maailmaa, ehkä Saksassa tai Yhdysvalloissa, rokotetaan jo tänä vuonna. Ja oletan, että Suomessa rokotetaan jo aika aikaisesti ensi vuoden puolella, Rämet arvioi illan A-studiossa.
Vaikka koko kansan rokottamiseen menee enemmän aikaa, kesä näyttää jo johtavien rokoteasiantuntijoiden mukaan valoisalta. Epidemia alkaa nimittäin taittumaan kohti parempaa, heti kun riskiryhmien rokotukset on saatu käyntiin.
– Jos talven ja kevään aikana saadaan hyvin rokotuksia maahan, kesään mennessä voitaisi päästä jo pitkälle rokottamisessa, Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän puheenjohtaja Ville Peltola arvioi samassa lähetyksessä.
– Mitä enemmän ihmisiä on rokotettu, sitä mukaa epidemia alkaa taittumaan. Yhdyn Ville Peltolan arvioon siitä, että kyllä ensi kesä näyttää hyvältä, Rämet sanoo.
18.11. klo 22.10 New Yorkissa suljetaan kouluja koronan takia
New Yorkin osavaltion koulut suljetaan tilapäisesti huomisesta lähtien koronapandemian vuoksi, kertoo pormestari Bill de Blasio. Blasion mukaan sulkemiselle ei jäänyt vaihtoehtoja, koska koronanviruksen toinen aalto koettelee osavaltiota pahoin.
New Yorkissa on Yhdysvaltojen laajin kouluverkko – oppilaitoksia on arviolta 1 800 ja oppilaita noin 1,1 miljoonaa, kertoo The New York Times -lehti.
Osavaltiossa on kuluneen viikon kirjattu päivittäin keskimäärin 4 664 uutta tartuntaa. Kyseessä on 117 prosentin nousu kahden viikon takaisesta, lehti kertoo.
New York kärsi pahasti jo koronan ensimmäisestä aallosta keväällä.
Lähde: Yle–STT
18.11. klo 20.05 Norrbotten pyytää apua testien analysoimiseen Suomelta
Ruotsin koronavirustilanne on pahentunut nopeasti viime viikkoina. Tänään keskiviikkona kerrottiin peräti 96 uudesta koronaan liittyvästä kuolemasta.
Suomen rajalla sijaitseva Norrbottenin alue on yksi niistä alueista, joissa tartunnat ovat lisääntyneet vauhdilla. Tilanne on Suomen puolella täysin erilainen. Kun koronaviruksen ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Norrbottenissa 481 tapausta 100 000 asukasta kohden, on Suomessa Länsi-Pohjan vastaava luku 117, Lapin puolestaan 59,7.
Testauskapasiteetti ei tahdo Norrbottenissa enää riittää ja Suomen puolelta on pyydetty apua testien analysoimiseen.
– Olemme ottaneet yhteyttä valtiollisiin toimijoihin, mutta toki katsomme tarvittaessa muita vaihtoehtoja Suomesta. Jos voisimme tehdä yhteistyötä, se olisi hienoa, Norrbottenin johtava lääkäri Pia Näsvall kertoi Ylen kirjeenvaihtaja Kirsi Heikelille Luulajassa.
– Tiedän, että Suomi käy läpi juuri omaa kapasiteettiaan. Myös Suomen puolella on käsittääkseni nähtävissä nousua tartunnoissa, Nässvall jatkoi.
Lue laajemmin Näsvallin haastattelusta ja Norrbottenin tilanteesta täältä.
18.11. klo 18.05 Tanskalaistutkimuksen mukaan kasvomaskit eivät suojaa koronatartunnalta
Tanskan valtiollisen pääsairaalan Rigshospitaletin tutkimuksen mukaan kasvomaskit eivät tarjoa merkittävää suojaa koronaa vastaan niiden käyttäjille. Tutkimuksessa ei tutkittu sitä, estävätkö kasvomaskit koronaviruksen leviämistä.
Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee kasvomaskien käyttöä, mutta myöskään Thl ei katso, että se juurikaan suojaisi käyttäjäänsä.
Tutkimus on saanut osakseen myös kritiikkiä. Lue lisää aiheesta täältä.
18.11. klo 17.48 Fimean asiantuntija: EU-myyntiluvan saamisen jälkeen koronarokotteen turvallisuutta ei tarvitse erikseen selvittää
Koronarokotteiden saaminen Suomeen riippuu aivan olennaisesti siitä, milloin eri lääkeyhtiöiden rokotteille saadaan myyntiluvat.
Rokotteiden myyntiluvat myöntää keskitetysti Euroopan lääkearviointivirasto eli EMA. Muodollisesti myyntiluvan myöntämisestä päättää Euroopan komissio.
Kun rokote saa myyntiluvan, se on käyttövalmis markkinoille tuotavaksi ilman maakohtaista lisäselvitystä Suomen päässä, sanoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean yksikön päällikkö Marjo-Riitta Helle.
Myyntiluvan myöntämisen jälkeen Euroopan komissio käy hankintaneuvotteluja rokotteiden valmistajien kanssa ja kukin Euroopan unionin jäsenvaltio arvioi sopimusluonnokset ja päättää kansallisesti, keiden valmistajien sopimuksiin lähtee mukaan.
EU-jäsenmailla on asukasmääräänsä suhteutettuna oikeus tiettyyn määrään rokotteita.
Suomessa sopimusluonnokset arvioidaan sosiaali- ja terveysministeriössä, joka tekee päätöksen rokotusten hankinnasta.
Tällä hetkellä EMA tekee myyntilupa-arviointia yhteensä kolmesta koronavirusrokotteesta: Modernan, AstraZenecan sekä Pfizerin ja Biontechin.
(STT)
18.11. klo 15.01 Pfizer kertoo koronarokotteensa tehoavan 95-prosenttisesti
Lääkeyhtiö Pfizer kertoo lopullisten tutkimusten osoittavan, että sen kehittämän covid-19-rokotteen teho on 95 prosenttia.
Yhtiön mukaan rokotteella ei ollut vakavia sivuvaikutuksia. Yhtiö aikoo hakea Yhdysvaltain terveysviranomaisilta poikkeuslupaa rokotteen laajamittaista käyttöä varten.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan kokeessa oli mukana yhteensä noin 44 000 ihmistä. Bloombergin mukaan tutkimusaineisto osoittaa, että kokeessa mukana olleista ihmisistä 170 sai koronatartunnan. Tartunnan saaneista kahdeksan koehenkilöä oli saanut rokotteen, kun taas 162 ihmistä oli saanut valerokotuksen. Rokote myös ehkäisi vakavien oireiden kehittymisen taudin aikana.
Lähde: STT
18.11. klo 14.58 Poliisi hajotti mielenosoituksen Berliinissä vesitykillä
Saksassa poliisi on hajottanut koronarajoituksia vastustavan mielenosoituksen vesitykillä.
Berliinissä tuhannet kokoontuivat lähelle Brandenburgin porttia vastustamaan Saksan hallituksen koronarajoituksia. Uutistoimistojen mukaan mielenosoittajia pyydettiin toistuvasti pukemaan ylleen kasvomaskeja, mutta käskyjä ei toteltu. Osa protestoijista vastasi vesitykin käyttöön ilotulitteilla ja valoraketeilla.Uutistoimisto Reutersin mukaan lähes 200 on pidätetty ja yhdeksän viranomaista loukkaantunut protestissa.
Saksassa käsitellään parhaillaan lakia, jonka myötä hallituksella olisi mandaatti asettaa uusia tiukempia koronarajoituksia. Hallitus kaavailee uusia sääntöjä etäisyyden pitämiselle, maskien käytölle julkisissa tiloissa sekä keinoja sulkea kauppoja ja muita tiloja viruksen leviämisen estämiseksi.
Päivitetty 18.11. klo 20.24: Lisätty tieto pidätettyjen määrästä.
Lähteet: AFP, AP, Reuters
18.11. klo 14.24 Rokoteryhmä kertoi ehdotuksensa rokotusjärjestyksestä
Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä on julkaissut ehdotuksensa siitä, missä järjestyksessä suomalaiset tulisi rokottaa koronavirusta vastaan.
Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä suosittelee, että rokotetta tarjotaan ensimmäiseksi koronapotilaita hoitavalle terveydenhuollon henkilöstölle sekä hoivakotien henkilöstölle, ikääntyneille ja henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia.
Lue lisää rokotusehdotuksesta ja jätä kommenttikenttään mieltä askarruttava kysymyksesi täällä: Koronarokotetta suositellaan annettavaksi ensin ikääntyneille, heitä hoitaville sekä sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluville.
18.11. klo 13.57 klo 13.58 Suomessa kolme uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa
Suomessa on raportoitu kolme uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä viruksen vuoksi 90 henkilöä. Heistä 12 on tehohoidossa.
18.11. klo 13.08 Pääministeri Marin kokoustaa EU-johtajien kanssa koronapandemiasta
Pääministeri Sanna Marin (sd.) osallistuu torstaina 19. marraskuuta Euroooppa-neuvoston jäsenten videokokoukseen. Tavoitteena on tehostaa yhteisiä toimia koronapandemian torjumiseksi. EU:n jäsenmaat tekevät yhteistyötä etenkin testauksen, jäljitysmenetelmien ja rokotteen kehittämiseksi.
18.11. klo 11.41 Suomessa on todettu 288 uutta tartuntaa
Suomessa on todettu 288 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tartuntoja on todettu kaikkiaan epidemian alusta lähtien 19 935.
Suurinta tartuntojen kasvu on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa uusia tartuntoja on 174.
18.11. klo 11.20 Hallitus väänsi matkustusrajoituksista tiistai-iltaan asti: Suomen tiukka linja jatkuu
Hallitus on myöhään tiistaina sopinut, miten matkailijat pääsevät Suomeen jatkossa. Ylen useista lähteistä saamien tietojen mukaan Suomi aikoo jatkaa tarkastuksia EU:n sisärajoilla.
Myös muut rajoitukset Suomeen tullessa säilyvät nykyisellään. Asiasta on tarkoitus päättää torstaina.
Suomessa koronatartuntoja ilmenee vähemmän kuin muissa EU-maissa. Vähentämällä matkustusta hallitus yrittää suojella suomalaisia matkustuksen tuomilta koronatartunnoilta.
Hallitus on yrittänyt säätää lakia, jolla määrättäisiin testeistä ja karanteeneista maahantulijoille. Se korvaisi sisärajatarkastukset. Lakia ei kuitenkaan ole vielä saatu valmiiksi.
18.11. klo 10.39 Oulu perui itsenäisyyspäivän kansalaisjuhlan koronaviruksen takia
Oulussa itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla on peruttu tältä vuodelta koronaepidemian takia, kaupunki kertoo tiedotteessaan. Oulun kaupungin oli määrä järjestää tapahtuma Madetojan salissa yhteistyössä Kainuun prikaatin ja Lapin sotilassoittokunnan kanssa. Kaupunki toteuttaa itsenäisyyspäivän ohjelman tänä vuonna tavallista pienimuotoisemmin ja turvallisuusmääräykset huomioiden. Koronavirus vaikuttaa joulukuun juhlapäivien perinteisiin tapahtumiin eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Turku kertoi tiistaina, että kaupunki julistaa joulurauhan tänä vuonna ilman yleisöä.
STT
18.11. klo 10.31 Venäjällä jälleen ennätysmäärä koronakuolemia
Venäjä kertoi tänään, että maassa on kuollut vuorokaudessa 456 ihmistä koronan seurauksena. Tämä on maan kaikkien aikojen korkein määrä.
Yhteensä koronavirus on vaatinut Venäjällä 34 387 kuolonuhria.
Koronatartuntoja Venäjällä on todettu lähes 2 miljoonaa kappaletta, niistä 20 985 viimeisen vuorokauden aikana.
Lähde: Reuters
18.11. klo 8.41 STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila Uudenmaan tilanteesta: ”Odottaisin, että jotain toimenpiteitä on pakko lähteä entisestään kiristämään”
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan tartuntaluvut ovat olleet viime viikkoina Uudellamaalla niin nousujohteisia, että koronatoimenpiteiden kiristäminen voi tulla kyseeseen.
– Odottaisin, että jotain toimenpiteitä on pakko lähteä entisestään kiristämään suhteessa siihen, että tautitilanne tällä alueella pysyy hallinnassa, Varhila arvioi Ylen Ykkösaamun haastattelussa.
Uudenmaan tilanne on jo pidempään keikkunut Varhilan mukaan leviämisvaiheen kynnyksellä. Viime viikkoina nousseet luvut lisäävät alueellisen koordinaatioryhmän painetta miettiä keinoja tartuntakäyrän laskemiseksi.
18.11. klo 8.17 THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek: Rokotusasiantuntijaryhmän suositukset annetaan lääketieteellisin perustein
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynekilta kysyttiin Ykkösaamun haastattelussa kommenttia puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) ehdotukseen siitä, että rokote annettaisiin turvallisuusviranomaisille sen jälkeen, kun terveydenhuollon henkilökunta on saatu rokotettua.
– Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä antaa suosituksensa lääketieteellisin perustein, hän vastasi.
Nohynekin mukaan kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän ehdotus rokottamisjärjestyksestä kerrotaan lisää tänään iltapäivällä tai viimeistään huomenna.
Asiantuntijaryhmä pääsi eilen yhteisymmärrykseen rokottamisjärjestyksestä. Ehdotus on tällä hetkellä tarkistuskierroksella ryhmän jäsenillä.
18.11. klo 7.45: USA:ssa hyväksyttiin koronaviruksen kotitesti
Yhdysvalloissa maan elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) on hyväksynyt ensimmäisen kotitestin koronavirukselle. Testi on sallittu 14-vuotiaille ja sitä vanhemmille henkilöille, joilla lääkäri epäilee koronavirustartuntaa.
Lucira Healthin kehittämä, reseptillä saatava testi otetaan sieraimesta vanupuikolla, ja näyte pannaan pieneen pulloon. Pullo asetetaan pieneen laitteeseen, ja tuloksen voi lukea laitteen näytöltä puolen tunnin kuluttua.
Valmistajan mukaan testi on suunniteltu kohtuuhintaiseksi. Hinta pyritään pitämään alle 50 dollarissa.
FDA:n edustaja kutsui ratkaisua tärkeäksi edistysaskeleeksi.
FDA on aiemminkin hyväksynyt kotikäyttöön tarkoitettuja testipakkauksia, joista kahdessa näyte otetaan sieraimesta ja yhdessä syljestä. Niissä näytteet on kuitenkin lähetettävä laboratorioon tutkittaviksi, eli tulosta ei saa selville kotona.
Uusikaan testi ei täytä kaikkia toiveita. Jotkut asiantuntijat ovat toivoneet nopeaa ja halpaa antigeenitestiä, joka mahdollistaisi laajat väestön testaamiset.
STT-AFP
18.11. klo 6.29 LM: Kaikkosen mielestä turvallisuusviranomaisten tulisi olla koronarokotusjonon kärkipäässä
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) esittää koronavirusrokotuksen antamista eri turvallisuusviranomaisille sen jälkeen, kun terveydenhuollon henkilökunta on rokotettu.
Asiaa Lännen Medialle kommentoineen ministerin mukaan riskiryhmien lisäksi alkupäässä olisi hyvä olla erilaiset turvallisuusviranomaiset, kuten poliisi, pelastustoimi ja puolustushallinnon henkilöstö. Kaikkosen mielestä kaikissa olosuhteissa täytyy varmistaa, että Puolustusvoimat on toimintakykyinen.
Siihen Kaikkonen ei ota kantaa, pitäisikö esimerkiksi ylipäällikön eli presidentin tai ministerien saada koronarokote ensimmäisten joukossa.
– Ainakaan itse en ole jonon kärkeen tunkemassa, hän sanoo.
Lähde: STT
18.11. klo 3.31 Asiantuntijaryhmältä odotetaan näkemystä rokottamisen järjestyksestä
Kansalliselta rokotusasiantuntijaryhmältä odotetaan tänään esitystä siitä, missä järjestyksessä suomalaiset tulisi rokottaa.
Ryhmä ei yksin päätä rokotusjärjestyksestä vaan asia menee jatkokäsittelyyn Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen (THL), josta se etenee sosiaali- ja terveysministeriöön (STM). STM kysyy näkemyksiä vielä eri sidosryhmiltä..11.
17.11. klo 22.48 Britanniassa pohditaan, saataisiinko jalkapallofanit katsomoihin jo joulukuussa
Britannian hallitus selvittää, onko jalkapallokatsomoihin jollain aikavälillä mahdollista päästää katsojia koronapandemiasta huolimatta, kertoo yleisradioyhtiö BBC.
BBC:n lähteiden mukaan pääministeri Boris Johnson on ilmoittanut parlamentin jäsenille, että katsomoiden avaaminen niin äkkiä kuin mahdollista on Johnsonin oma toivomus.
Britannian valtiojohto tavoittelee, että jalkapallo-otteluihin laskettaisiin ennen pitkää katsojia alueilla, joilla koronan levinneisyys on laantunut riittävästi. Pikaisimmillaan tämä voisi tarkoittaa, että rajatulla yleisöjoukolla olisi pääsy otteluihin jo jouluun mennessä.
Pääsarjaa Englannin Valioliigaa on pelattu koronapandemian vuoksi viime maaliskuusta lähtien tyhjille katsomoille.
STT
17.11. klo 21.17 Belgiassa toinen aalto näyttää tasoittuvan, kuolemia yhä pari sataa päivässä
Belgian epidemiatilanne näyttää viimein tasaantumisen merkkejä. Maan ranskankielinen yleisradio RTBF kertoi tiistaina(siirryt toiseen palveluun), että uusia tartuntoja vahvistettiin viime viikolla noin 5 000 päivässä.
Vauhti oli puolittunut edellisviikosta, jolloin lähes kolmanne testituloksista oli positiivisia ja uusia tartuntoja vahvistettiin parikymmentätuhatta päivässä. Väkilukuun suhteutettuna Suomessa sama tarkoittaisi lähes 10 000:tta tartuntaa päivässä.
Osa laskusta selittynee sillä, että Belgiassa lopetettiin lokakuussa oireettomien testaaminen, jotta laboratoriot selviäisivät testimääristä. Eikä toinen aalto ole Belgiassa missään nimessä vielä ohi.
Sairaaloissa on kuitenkin täyttä ja koronavirukseen liittyvien kuolemien määrä pysyy myös korkeana. Päivittäin raportoidaan tällä hetkellä parisataa uutta kuolemaa.
Koronavirukseen liittyvien kuolemien määrä on Belgiassa maailman korkeimpia.
Lue lisää täältä.
17.11. klo 18.30 Esitys rokotusjärjestyksestä julkaistaan huomenna
Kansalliselta rokotusasiantuntijaryhmältä odotetaan linjauksia siitä, missä järjestyksessä suomalaiset tulisi rokottaa koronavirusta vastaan. Ryhmän puheenjohtaja, Turun yliopiston infektiotautiopin professori Ville Peltola kertoi tekstiviestitse STT:lle, että kannanotto julkaistaan huomenna, todennäköisesti iltapäivällä.
– Yksityiskohtaisia linjauksia ei voida tehdä, kun rokotettakaan ei ole vielä käytettävissä, hän viestittää.
Asiantuntijaryhmä kokoontui tänään iltapäivällä, ja Peltolan mukaan kannanottoa muotoillaan parhaillaan. Hän ei tässä vaiheessa kommentoinut asiasisältöä.
Ryhmä ei yksin päätä rokotusjärjestyksestä vaan asia menee jatkokäsittelyyn Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen (THL), josta se etenee sosiaali- ja terveysministeriöön (STM). STM kysyy näkemyksiä vielä eri sidosryhmiltä.
– Tämä on pitkällinen prosessi, sanoi ryhmän sihteeri, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek ennen kokousta.
Päätöksen rokotusten hankinnoista tekee STM.
Lähde: STT
17.11. klo 17.27 Sosiaali- ja terveysministeriöltä kehottaa yllättäen kuntia varautumaan sisärajavalvonnan päättymiseen
Suomen hallituksesta on viime aikoina viestitty, että Suomi valmistautuu jatkamaan Euroopan tiukimpia matkustusrajoituksia. Nyt sosiaali- ja terveysministeriö on kuitenkin ohjeistanut kuntia ja sairaanhoitopiirejä varautumaan sisärajatarkastusten mahdolliseen päättymiseen.
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ohjeistaa kuntia ja sairaanhoitopiirejä varautumaan sisärajatarkastusten mahdolliseen päättymiseen. STM toteaa tiedotteessaan, että tämänhetkisen tiedon mukaan Schengen-alueen sisärajavalvonta päättyy 23. marraskuuta eli ensi maanantaina.
Valvonnan päättyminen voisi lisätä liikkuvuutta ja sitä kautta mahdollisesti koronavirustartuntojen määrää Suomessa.
STM:n osastopäällikkö Tuija Kumpulainen sanoi tiistai-iltapäivänä Ylelle, että kehotuksesta ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä siihen, että rajatarkastukset poistuisivat jo ensi maanantaina.
– Valvonta päättyy jossain vaiheessa ja tällä varaudutaan tulevaan, Kumpulainen viestittää.
Ministerit neuvottelevat rajatarkastusten jatkosta tiistai-iltana. Ylen tietojen mukaan asiasta on tarkoitus päättää torstaina.
17.11. klo 17.00 Linnan juhlissa piipahdetaan eri puolille Suomea ja nähdään presidentin tapaamisia veteraanien kanssa
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on pitänyt tänään tiedotustilaisuuden poikkeuksellisen vuoden itsenäisyyspäivän juhlallisuuksista tiistaina. Juhla televisioidaan tänäkin vuonna Presidentinlinnasta, mutta tällä kertaa ei nähdä pitkää kättelyjonoa tai tupaten täynnä olevaa tanssilattiaa koronavirustilanteen vuoksi.
Tänä vuonna juhlalähetyksessä käväistään seuraamassa, miten itsenäisyyspäivää vietetään eri puolilla Suomea ja kuullaan katsojien tervehdyksiä ja muistoja menneistä itsenäisyyspäivän vastaanotoista.
Presidentti tapaa etukäteen veteraaneja kasvotusten ja verkon yli, ja itsenäisyyspäivänä näistä tapaamisista nähdään tallenteita. Presidentinlinnassa esiintyy muun muassa muusikoita ja tanssijoita.
– Poikkeuksellisissa oloissa voimme välittää tunnelmaa, jota kuvaisin sanoilla "katsotaan Suomea silmiin", presidentti Niinistö kirjoitti Twitterissä.
Lue lisää tulevista Linnan juhlista täältä. Yle välittää juhlat itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta TV1:ssä ja Yle Areenassa klo 19.30 alkaen.
17.11. klo 16.46 Joensuussa asetettu luokka karanteeniin, aiempien koulualtistumisten jäljiltä kolme tartuntaa
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä Siun Sote tiedottaa(siirryt toiseen palveluun) koronavirusaltistumisista Joensuussa.
Karanteeniin on asetettu tänään 20 Joensuun Tullinportin normaalikoulun alakoululaista ja yksi opettaja korona-altistumisen vuoksi. Altistumiset tapahtuivat perjantaina 13.11. ja tänään Tullinportin normaalikouluun kuuluvassa Länsikadun alakoulussa todettiin koronavirustartunta, Itä-Suomen yliopisto tiedottaa.
Altistunut luokka on määrätty karanteeniin ja jatkaa koulua etäopetuksessa. Muiden koulu jatkuu normaalisti.
Siun Sote kertoo, että altistumisia on voinut tapahtua niin ikään perjantaina 13.11. kauppakeskus Iso Myyn ravintola Fah Sai Thai Kitchenissä, jossa lounasaikaan ruokailleella asiakkaalla on todettu koronavirustartunta.
Siun Sote tiedotti myös sunnuntaina kouluissa tapahtuneista altistumisista. Niiden seurauksena on todettu tiistaina kolme koronavirustartuntaa.
Kaikkiaan 100 henkilöä on Joensuussa tällä hetkellä asetettuna karanteeniin.
17.11. klo 16.09 Ruotsissa muutamassa päivässä 61 koronakuolemaa – myös tehohoidossa olevien määrä kovassa kasvussa
Ruotsissa on todettu perjantain jälkeen 61 uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liitettyä kuolemantapausta.
Sairaalahoidossa on Ruotsissa tällä hetkellä reilut 1 450 koronapotilasta, heistä vajaat 170 tehohoidossa.
Tehohoidossa olevien määrä on noussut muutamassa päivässä yli 70 ihmisellä.
– Kehitys on ollut nopea ja kielteinen, sanoo sosiaalihallituksen kriisivalmiuspäällikkö Johanna Sandwall.
Lähde: STT
17.11. klo 15.40 Koronapandemia innosti suomalaiset golfaamaan – golfkierrosten kilometrimäärä on sama kuin tuhat kertaa maapallon ympäri
Koronaviruspandemia innosti suomalaiset golfaamaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Marraskuun alkuun mennessä Suomessa oli pelattu tänä vuonna yli 4,1 miljoonaa golfkierrosta, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Kierrosmääriä on laskettu vuodesta 2014 lähtien, ja aiemmin Suomessa on pelattu 2,6–3 miljoonaa golfkierrosta vuodessa. Golfin suosiota nosti se, että lajissa turvavälit on helppo säilyttää.
– Kierroksella kävellään keskimäärin 10 kilometriä, mikä tarkoittaa, että golffarit ovat kävelleet tänä vuonna käsittämättömät 40 miljoonaa kilometriä, kommentoi Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen tiedotteessa.
Kokonaiskilometrimäärä tarkoittaa tuhatta kertaa maapallon ympäri. Kilometrejä kertyy yhä, sillä pelikausi jatkuu.
Lähde: STT
17.11. klo 15.20 Pieksämäen karanteenissa olevista löytyi 10 uutta koronatartuntaa, liittyvät aiempaan tartuntaketjuun
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote tiedotti tänään tiistaina, että Pieksämäeltä on löytynyt kymmenen uutta positiivista koronatestien tulosta. Kaikki kymmenen uutta tartuntaa löytyi aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta, eikä uusia altistuksia muille ole tapahtunut.
Pieksämäkeläisen puutarhayrityksen työntekijöiden keskuudesta löytyi viime viikolla koronavirustartuntoja, joiden seurauksena tehdyssä massatestauksessa paljastui 64 tartuntaa.
Essoten tiedotteessa todetaan(siirryt toiseen palveluun), että Mikkelin alue on koronavirusepidemian kiihtymisvaiheen kynnyksellä.
Kymmenen uutta koronatartuntaa todettu Pieksämäellä
17.11. klo 14.15 Fimlab: Miehet saaneet positiivisen koronatuloksen naisia useammin
Laboratorioyhtiö Fimlabin toiminta-alueen tilastot osoittavat, että testiin hakeutumisessa ja positiivisten tulosten ilmaantuvuudessa on sukupuolisidonnaisia eroja.
Heinäkuulta alkaneen seurannan mukaan naiset hakeutuvat testattaviksi miehiä aktiivisemmin. Sen sijaan positiivinen tutkimustulos on todennäköisempi miehillä. Tutkimuksessa käyneistä kaikkiaan 42 prosenttia oli miehiä ja silti positiivisista tuloksista yli puolet todettiin heillä.
Kaikkein aktiivisimmin testattiin työikäisiä naisia. Heidän osuutensa testatuista oli enimmillään lähes viidenneksen suurempi kuin vastaavan ikäisten miesten.
Se, että myös iäkkäämmät, yli 60-vuotiaat miehet hakeutuivat testattaviksi harvemmin kuin saman ikäiset naiset, jää vaille selitystä. Paitsi näissä ikäryhmissä, myös nuorilla 21-30-vuotiailla miehillä, positiivinen tutkimustulos oli kaikkein todennäköisin.
Fimlabin toiminta-alueella todettiin syyskuun lopussa noin 10-12 positiivista covid-19-tutkimustulosta päivässä. Lokakuun alussa viiden päivän aikana positiivisten tulosten määrä moninkertaistui lähes 90:een päivässä. Yli 60 positiivisen tutkimustuloksen päivävauhti jatkui kaksi viikkoa. Neljässä viikossa tilanne saatiin hallintaan ja saavutettiin syyskuun lopun ilmaantuvuustilanne.
Finlabin mukaan tilastot osoittavat, että infektion leviäminen tapahtui muutamassa päivässä, sammuttaminen kesti ainakin kaksi viikkoa ja jälkisammutustoimet vaativat jopa neljä viikkoa.
17.11. klo 13.39 Koronaepidemian kiihtymisvaihe on ohi Kuopiossa ja Siilinjärvellä
Koronavirusepidemia on palautunut Kuopiossa ja sen naapurikunnassa Siilinjärvellä kiihdytysvaiheesta perustasolle, Kuopion yliopistollinen sairaala tiedottaa. Kunnat siirtyivät perustasolta kiihtymisvaiheeseen kaksi viikkoa sitten.
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella ollaan oltu epidemian perustasolla Kuopiota ja Siilinjärveä lukuunottamatta.
17.11. klo 13.28 Asiantuntijaryhmältä odotetaan näkemystä koronarokottamisen järjestyksestä
Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä kokoontuu iltapäivällä käsittelemään koronarokotteen saamista Suomeen. Asiantuntijaryhmältä odotetaan oma esitystä siitä, missä järjestyksessä suomalaiset tulisi rokottaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo toivovansa, että ryhmän lausunto valmistuisi jo tänään, mutta varmuutta valmistumisesta ei ole. Hän toimii ryhmän jäsenenä.
Ryhmä ei kuitenkaan yksin päätä rokotusjärjestyksestä vaan asia menee jatkokäsittelyyn THL:ään, josta se etenee sosiaali- ja terveysministeriöön (STM). STM kysyy näkemyksiä vielä eri sidosryhmiltä.
Lähde: STT
17.11. klo 11.40 Suomessa 228 uutta koronavirustartuntaa
THL kertoo, että Suomessa on 228 koronatartuntaa enemmän kuin eilen. Kahdessa viikossa on raportoitu 3 010 tartuntaa, mikä on 222 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tartuntoja on ollut yhteensä epidemian alusta lähtien Suomessa 19 647.
Suurin tartuntojen kasvu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (154 uutta tartuntaa), Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä (30 uutta tartuntaa) ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (8 uutta tartuntaa).
17.11. klo 11.15 Lääkärit ilman rajoja: Modernan myytävä COVID-19-rokotettaan omakustannehintaan
Moderna on sitoutunut olemaan hakematta rokotteelleen patenttia. Yrityksen tulee pitää tästä sitoumuksesta kiinni, painottaa Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö.
– Maailma odottaa innokkaasti positiivisia tuloksia COVID-19-rokotteiden kliinisistä kokeista toivoen saavansa työkalun, joka auttaa saamaan pandemian hallintaan. Rokotteiden lopullinen hyväksyntä merkitsee kuitenkin vain vähän, jos niitä ei jaeta tasapuolisesti ihmisille ympäri maailmaa läpinäkyvään omakustannehintaan, sanoo Dana Gill, Yhdysvaltain rokote- ja lääkepolitiikan asiantuntija.
Lääkeyhtiö Moderna ilmoitti eilen, että alustavat tutkimustulokset sen COVID-19-rokotekandidaatin kolmannen vaiheen testauksesta viittaavaat siihen, että rokotteen tehokkuus on 94,5%. Moderna on aiemmin sitoutunut olemaan hakematta rokotteelleen patenttia.
Lisäksi Lääkärit ilman rajoja vaatii, että Modernan on jaettava kaikki immateriaalioikeudet, mukaan lukien tarvittava tekniikka, tutkimustulokset ja tietotaito, jotta muut valmistajat voivat lisätä näiden mahdollisesti hengenpelastavien rokotteiden tuotantoa.
Arviolta lähes 80% Modernan rokotteen arvioiduista alustavista rokoteannoksista on jo luvattu suljetuin ovin tehdyissä kahdenvälisissä sopimuksissa korkean tulotason maille, mukaan lukien Yhdysvalloille.
Lääkärit ilman rajoja muistuttaa, että jos rokotetta tuotetaan rajallisesti, matalan tulotason maille ja humanitäärisiin kriiseihin ei riitä tarpeeksi rokotteita.
Lähde: STT
17.11. klo 11.05 Merkel olisi toivonut tiukempia rajoituksia
Saksassa liittokansleri Angela Merkel sanoo, että hän olisi toivonut tiukempia rajoitustoimia liittovaltion ja osavaltioiden johtajilta. Johtajat päättivät eilen siirtää päätöksiä lisärajoituksista marraskuun 25. päivään asti.
Merkel kertoo olevansa erittäin huolestunut koronaviruksen leviämisestä muun muassa Berliinissä. Liittokansleri totesi tartuntatilanteen olevan Saksassa erittäin huolestuttava, vaikka tartuntojen määrän kasvu on viime päivinä hidastunut.
Merkel kehotti ihmisiä vähentämään kontakteja. Hänen mukaansa 30-40 prosenttia saksalaisista kuuluu koronan kannalta haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin.
Reuters
17.11. klo 10.50 COVID-19 huhtikuussa yleisin kuolinsyy Ruotsissa
Sosiaalihallitus(siirryt toiseen palveluun) kertoo COVID-19-taudin olleen huhtikuussa Ruotsin yleisin kuolinsyy. Tammi-kesäkuussa tauti oli kolmanneksi yleisin kuolinsyy sydän- ja verisuonitautien sekä syövän jälkeen.
Kuolleiden määrä oli tänä vuonna kuuden ensimmäisen kuukauden aikana selvästi korkeampi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Miehiä kuoli nyt 16 prosenttia ja naisia 12 prosenttia enemmän.
Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Ruotsissa kuoli tänä vuonna 25 925 miestä ja 25 609 naista. 2 987 miehellä ja 2 565 naisella oli kuolinsyynä COVID-19, kertoo Sosiaalihallitus tiedotteessaan.
17.11. klo 10.35 Norjassa pelätään koronan leviämistä jouluostoksilla
Norjan elinkeinoministeri Iselin Nybø kehottaa norjalaisia hoitamaan tämän vuoden jouluostokset ajoissa ja välttämään tungeksimista kaupoissa. Norjassa ennakoidaan ennätysvilkasta joulukauppaa, joten vaarana on, että ostosryntäys levittää koronatartuntoja.
Ministerin mukaan kaupoissa voi kuitenkin käydä, kunhan turvasääntöjä ja -välejä noudatetaan.
– Jos näin tehdään, niin mikään ei estä tukemasta paikallista elinkeinoelämää ja tekemästä ostoksia kivijalkakaupoissa, Nybø sanoi.
Myös terveysviranomaiset kehottivat norjalaisia pyrkimään siihen, että ostokset tehtäisiin ruuhka-aikojen ulkopuolella ja maskia käyttäen. Norjan elinkeinoelämä ennakoi, että ihmiset tekevät ahkerasti jouluostoksia tänä vuonna, kun ulkomaanmatkoihin, urheilu- ja kulttuuritapahtumiin on käytetty vähemmän rahaa kuin tavallisesti.
Norjan kaupan liitto laskee, että kasvua voi tulla miltei kahdeksan prosentin edestä, jolloin keskivertonorjalainen käyttäisi jouluun yli 12 000 kruunua eli noin 1 120 euroa.
Lähde: STT
17.11. klo 10.07 TEM: Työmarkkinoiden elpyminen alkaa vuoden 2021 lopulla
Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut tiistaina työmarkkinaennusteen, joka ulottuu vuoteen 2022. Ennuste heijastaa epävarmuutta koronavirusepidemian ja talouden kehityksestä.
Työmarkkinoiden elpyminen alkaa vuoden 2021 lopulla, mutta melko vaimeasti. On myös riski, että vaikutukset työmarkkinoihin jäävät osittain pitkäaikaisiksi.
Lomautettujen määrän ennakoidaan säilyvän korkeana ainakin kesään 2021 saakka, joskaan uutta kevään kaltaista lomautusaaltoa ei ole näköpiirissä. Työttömyysasteen ennustetaan nousevan ensi vuonna 8,2 prosenttiin ja laskevan tämän jälkeen 7,8 prosenttiin vuonna 2022.
17.11. klo 10.00 Turun joulurauha julistetaan ilman yleisöä
Joulurauhan julistus järjestetään poikkeusjärjestelyin koronaepidemian johdosta.
Asiasta kertoi Turun kaupunginjohtaja Minna Arve tiistaiaamuna.
– Perinne ei katkea tänäkään vuonna, mutta me tulemme järjestämään sen vastuullisesti. Kun Turun historiaa kirjoitetaan vuosikymmenten jälkeen tästä ajasta, tullaan sanomaan, että koronan takia Turku järjesti joulurauhan poikkeuksellisesti, mutta vastuullisesti kantaen huolta turkulaisista, totesi Arve.
Yleisöä Vanhalle Suurtorille ei päästetä. Alue tullaan aitaamaan, ja ihmiset voivat seurata julistusta kotisohviltaan. Yle välittää julistuksen televisiossa, radiossa ja verkossa.
17.11. klo 9.08 Uusi rokote voi saada hyväksynnän USA:ssa jo muutaman viikon sisällä
Yhdysvaltojen johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci pitää amerikkalaisen lääkeyhtiö Modernan alustavia koronarokotetuloksia erittäin vaikuttavina. Faucin mukaan hän olisi odottanut, että rokote voisi saada 70–75 prosentin tehon tautia vastaan.
Modernan mukaan kokeillun rokotteen teho on 94,5 prosenttia.
– En usko kenenkään odottaneen, että tulokset olisivat näin hyviä, Yhdysvaltojen tartuntatautivirastoa johtava Fauci sanoi uutistoimisto AFP:n haastattelussa.
Uusi rokote perustuu synteettiseen versioon rna-molekyylistä, joka muuttaa ihmissolujen toimintaa niin, että ne alkavat tuottaa rokotetta. Kyseessä olisi ensimmäinen tällä periaatteella toimiva rokote, jos se saa hyväksynnän.
Rokote saattaa saada pikahyväksynnän Yhdysvalloissa jo muutaman viikon sisällä.
Faucin johtama virasto alkoi tehdä yhteistyötä rokotteen kehittämisessä tammikuussa, pian sen jälkeen kun Kiina julkisti uuden koronaviruksen genomin. Uuteen rokotteeseen liittyy vielä useita kysymyksiä, kuten se, kuinka kauan sen tuottama vastustuskyky kestää.
Lähteet: AFP, STT
17.11. klo 8.35 Karvi: Korona-epidemian poikkeavat opetusjärjestelyt vahvistivat oppilaiden ja henkilöstön digitaitoja
Korona-epidemiasta on aiheutunut haasteita koulutukseen, poikkeukselliset opetusjärjestelyt ovat Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvin) mukaan kuitenkin aikaansaaneet myös toimivia käytänteitä, joita kouluissa ja oppilaitoksissa hyödynnetään yhä.
Perusopetuksessa vahvistui digiosaaminen, lukioissa kehitettiin pedagogisia ideoita ja ammatillisessa koulutuksessa opetuksen ja ohjauksen menetelmiä. Oppijoiden ja henkilöstön digitaitojen kehittymisen ohella kehitettiin etäkokous- ja etäopetuskäytänteitä. Oppijoiden yksilölliseen tukemiseen löydettiin etäopetusaikana uusia toimintatapoja, Karvi kertoo.
Kevään etäopetusjakso aikaansai ison digiloikan suuressa osassa perusopetusta, ja opittuja digitaitoja sekä erilaisten verkko-ohjelmien hyödyntämistä tullaan kouluissa jatkamaan etäopetusajan jälkeenkin. Etäopetusjakso siirsi myös opettajankokoukset ja usein vanhempien ja koulun väliset tapaamiset verkkovälitteisiksi ja usein ne yhä jatkuvat verkossa.
Karvi toteuttaa kevään ja syksyn 2020 aikana koronaepidemiaan liittyvien poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutusten arvioinnin.
17.11. klo 7.57 Maan pahin koronatilanne huolestuttaa Länsi-Pohjassa, vaikka uusien tapausten määrä on jo laskussa
Suomen pahimman koronatilanteen alueella, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä, epidemian kiihtyminen näkyy jo selvästi ihmisten arjessa. Monilla on huoli omasta ja läheisten terveydestä.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä tuli viikonloppuna ja maanantaina ilmi jälleen 15 uutta tartuntaa.
Torniossa ja länsirajan toisella puolella Haaparannalla uusia tautitapauksia on tullut ilmi kiihtyvällä tahdilla viime päiviin asti. Torniossa kahden viikon ilmaantuvuusluku oli perjantaina 265, mutta tuorein luku on 214.
17.11. klo 7.25 Jopa 20 prosenttia palvelualan yrityksistä arvioi olevansa konkurssivaarassa
Jopa 20 prosenttia vastanneista palvelualan yrityksistä arvioi olevansa vaarassa joutua konkurssiin seuraavien kolmen kuukauden aikana, jos tilanne jatkuu nykyisenlaisena, käy ilmi Palvelualojen työnantajajärjestö Paltan tuoreesta kyselystä.
Vielä elokuussa vastaava luku oli 11 prosenttia.
Paltan ekonomisti Lauri Vuoren mukaan konkurssiriski on suurin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, erityisesti hallinto- ja tukipalveluissa kuten matkatoimistoissa, sekä informaatio- ja viestintäalan kustannustoiminnassa.
17.11. klo 7.12 Koronan jälkihoito: liki puolet kansalaisista odottaa, että valtion velanhoito vaatii menoleikkauksia
Pieni- ja keskituloiset ihmiset ovat suurituloisia valmiimpia verojen korotuksiin, jotta koronakriisin aiheuttama lasku valtiontaloudelle saataisiin hoidettua.
Kansalaisten suhtautumisessa talouspolitiikkaan näkyy selvä jako vasemmistoon ja oikeistoon. Työttömyyttä kokeneiden tai työssä pysyneiden vastaajien välillä ei ole nähtävissä merkittäviä eroja suhtautumisessa koronakriisin jälkihoitoon.
Asia selviää Suomen Akatemian rahoittaman Kansalaisuuden kuilut ja kuplat -hankkeen kyselytutkimuksesta.
17.11. klo 7.05 Koronan kakkosaallon kanssa painiva Italia sulkeutuu alue alueelta
Koronaviruksen toisen aallon kourissa kamppailevan Italian tiukkenevat rajoitukset ovat viimeisen kuukauden aikana kääntäneet sosiaalisen elämän aikataulut ylösalaisin.
Etenkin eteläisen Italian terveydenhuollon kyky hoitaa synkkenevää koronatilannetta huolettaa, kirjoittaa artikkelissaan Ylen Roomassa oleva toimittaja Jenna Vehviläinen.
17.11. klo 3.46 Belgiassa tullaan tarjoamaan rokotetta ilmaiseksi
Belgiassa koronavirusrokote tulee olemaan ilmainen kaikille kansalaisille. Maan terveysministeri Frank Vandenbroucke kertoi asiasta maanantaina.
Maan hallitus toivoo, että ainakin 70 prosenttia väestöstä tultaisiin rokottamaan koronavirusta vastaan. Vandenbroucken mukaan etusijalla olevat ryhmät tullaan määrittelemään muun muassa tieteellisiin kantoihin perustuen.
11,5 miljoonan asukkaan Belgiassa on todettu yhteensä lähes 540 000 koronatartunta ja yli 14 000 virukseen liittyvää kuolemaa.
STT, AFP
Lue tästä koronapäivitykset 26.10.–16.11.