Vihreiden kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Iiris Suomela on saanut vauvan. Suomela kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa. Lapsi syntyi etuajassa, sillä elokuisessa tiedotteessaan Suomela sanoi lasketun ajan olevan joulukuussa.

– Maailman paras joululahja otti vähän etumatkaa ja saapui maailmaan jo pari päivää sitten. Tänään pääsin siis viettämään kansainvälistä keskoslasten päivää sairaalassa ikioman, pienen mutta pontevan vauvan kanssa. Vaikea kuvitella tämän suurempaa onnea, Suomela kirjoittaa Twitterissä.

Suomela valittiin keväällä 2019 eduskuntaan Pirkanmaan vaalipiiristä nuorimpana kansanedustajana.

Suomela kertoi elokuussa tiedotteessaan, että pitää vanhempainvapaiden jakamista tasan tärkeänä niin työelämän kuin vanhemmuuden tasa-arvon edistämisen kannalta ja aikoo jakaa vastuun vanhemmuudesta tasan.

Kevään 2019 eduskuntavaalien jälkeen Suomela kummeksui Ylen jutussa, kuinka kansanedustajuuden myötä häneltä alettiin udella perheen perustamisesta. Tuolloin 24-vuotias Suomela oli valittu juuri eduskuntaan nuorimpana kansanedustajana.

– Minulta ei ole koskaan aiemmin kysytty näin usein, koska aion hankkia lapsia ja aionko hankkia lapsia. Tämä on tullut yllätyksenä. Eikä kukaan ole kiinnostunut nuorten miesten perhesuunnitelmista. Se on tullut outona juttuna.

Lue lisää: Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela saa lapsen – jää äitiyslomalle loppuvuodesta

"Minulta ei ole koskaan aiemmin kysytty näin usein, koska aion hankkia lapsia", kansanedustaja Iiris Suomela, 24, sanoo – mieskollega ei saa uteluja