Kajaanissa suunnitellaan ensi kesän Lammen Loiskeet -musiikkifestivaalia täyttä häkää, vaikka korona peruikin tapahtuman sekä raskaamman musiikin KekriFestin viime kesältä.
Festareita isännöivän Original Kajaanin toimitusjohtaja Jouko Palorinteen mukaan toiveena on, että ensi kesänä tilanne on muuttunut ja elämä normalisoitunut ainakin osittain.
– Varsinkin KekriFestin peruminen oli raskas päätös, ja viime kesänä yritys otti tapahtumien perumisesta takkiin kymmeniä tuhansia euroja. Nyt täytyy kuitenkin ajatella positiivisesti ja miettiä ensi vuotta. Toive on varmasti sama monella tapahtumajärjestäjällä, Palorinne sanoo.
Lammen Loiskeisiin on jo kiinnitetty ensimmäinen artisti, kansainvälisistä hiteistään tunnettu Alma. Kajaanihallin kentällä ja Kajaanihallissa 9.–11.7.2021 järjestettäville festareille on tulossa kaikkiaan yli 20 esiintyjää.
– Lähdemme huipulta liikenteeseen. Muita esiintyjiä tuodaan julki loppusyksyn ja alkutalven aikana, Palorinne kertoo.
Lippujen myynti alkaa ensi viikolla joko varaamalla tai ostamalla. Palorinteen mukaan uudella varausjärjestelmällä halutaan tuoda yleisölle toinen vaihtoehto perinteisen lipunmyynnin rinnalle.
– Varattu lippu maksetaan vasta keväällä, jolloin nähdään, mikä yleinen tilanne on. Keväällä tehdään lopulliset päätökset myös siitä, voidaanko tapahtumaa järjestää.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.