Pääjohtaja Olli Rehnin mukaan käänne huonompaan on ollut odotettavissa koronatartuntojen uuden nousun takia. Katso Rehnin haastattelu jutun lopussa.

Suomen Pankin (SP) päivityksen mukaan koronan toinen aalto pudottaa Suomen talouskasvun loppuvuonna nollaan. Vielä loppukesän aikana talous toipui hyvin kevään ankarasta iskusta.

Talouden tilanne on nyt herkkä ja Suomen Pankki tunnustelee sen takia tämän hetkistä talouden tilaa ja suuntaa monella mittarilla. Marraskuulta ei ole vielä juurikaan kertynyt tilastoja analysoitavaksi, mutta tutkijat eivät ole jääneet odottamaan toimettomina.

Tässä neljä Suomen Pankin havaintoa, joiden perusteella se arvioi talouden kääntyneen heikompaan suuntaan kesällä hyvältä vaikuttaneen kehityksen jälkeen.

Suomen Pankissa on seurattu muun muassa rekkaliikenteen kehitystä. Marraskuun alussa rekkaliikenteen määrä on ollut edelleen vuodentakaista vähäisempää, vaikka kevään jyrkästä syöksystä toivuttiinkin aluksi nopeasti. Kun talouskasvu matelee, ei tavarakaan liiku.

Sähkönkulutuksesta päätellen teollisuudessakin on hiljaista. Sähkönkulutuksesta saadaan tietoa nopeammin kuin teollisuuden tuotannosta. Sen perusteella SP ennakoi, että teollisuustuotannon hiipuminen jatkuu edelleen. Tilastoista on poistettu lämpötilan vaihtelujen vaikutus kulutukseen.

Tilastot kertovat että lomautuksien määrä on tasaantunut kevään hurjan kasvupiikin jälkeen. Työllisyystilanne ehti kohentua kesällä, mutta syyskuussa töissä oli 50 000 ihmistä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Työllisyyskehityksen tulevaisuutta SP ennakoi muun muassa Google-hakujen perusteella. Työttömyyttä ja työttömyysetuuksia koskevien hakujen määrät ovat kovassa nousussa. Kuvassa on yhdistetty näiden hakusanojen määrät: työttömyyskassa, työttömyyspäiväraha, työttömyyskorvaus. Hauissa näkyy epävarmuus omasta työpaikasta nopeammin, kuin virallisissa tilastoissa.

Koronavirus on iskenyt suoraan talouteen palvelualalla, kun ravintolat, matkailu ja joukkoliikenne ovat hiljentyneet. SP odottaa, että kesän vaimeasta kasvusta huolimatta palvelualan vaikeudet jatkuvat syksylläkin. Pankkien maksukorttien käytöstä saatu tieto kertoo, että palveluita ostetaan entistä vähemmän. Lisäksi suomalaisten ravintoloita koskevat Google-haut ovat romahtaneet syksyn aikana. Ehkäpä maskit ja ravintolat eivät sovi yhteen.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin mukaan käänne heikompaan suuntaan on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Pahentuneet koronan tartuntaluvut Euroopassa, mutta myös Suomessa puhuvat paljon talousodotuksistakin.

Suomen Pankki ei antanut tänään varsinaista uutta talousennustetta. Taloustilanteen päivityksessään se on päätynyt arvioon, että on jyrkkä käänne on jo tapahtunut.

Yksi SP:n käyttämistä ennustemalleista kuvaa käänteen jyrkkyyttä oheisen kuvan esittämällä tavalla.

Rehnin mukaan ensi vuonna talous kuitenkin saattaa olla taas kasvussa.

– Sillä ehdolla, että pandemia saadaan hallintaan, ensi vuonna on odotettavaissa parempaa näkymää.

Rehn kuitenkin muistuttaa, että nopeaa kasvua on turha odottaa.

– Varsinkin palvelualat kärsivät edelleen tästä pandemiasta, hän muistuttaa Ylen haastattelussa.

Hänen mukaansa talouden elvyttäminen on edelleen tarpeellista – vekaantumisen uhallakin.

– Ensi vuosi kaipaa edelleen yritysten ja kotimaisen kysynnän tukemista, jotta rakennetaan siltaa siihen kun talous on tukevammalla pohjalla.