Etelä-Karjalassa on koronavirusaltistuksen vuoksi karanteenissa parisenkymmentä ihmistä.

Luku elää päivittäin, kun karanteeneja loppuu ja uusia alkaa.

Kaikkiaan Etelä-Karjalassa on koko koronavirusepidemian aikana asetettu karanteeniin alle 600 henkeä.

Viime aikoina eniten on ilmennyt perheen sisäisiä altistuksia eikä ulkopuolisia, tuntemattomista lähteistä tulleita altistuksia ole juurikaan ollut.

Koronastartunnan vuoksi eristyksessä on alle 10 eteläkarjalaista.

SaiPan U20- jääkiekkojoukkueen tartuntatilanne on helpottanut. Joukkueessa ja sen lähipiirissä oli yhteensä alle 10 kornavirustapausta. Imatran Mansikkalan koulukeskuksen koronavirusaltistuksesta ei tullut lisää tartuntoja.

Koronavirustartunnoissa korostuvat tällä hetkellä nuoret aikuiset, jotka elävät aktiivista elämänvaihetta.

Karanteeniin joutuneet vastuullisia

Ylilääkäri Sami Raasakka Eksotesta kertoo, että karanteeniin joutuneet suhtautuvat tilanteeseen vastuullisesti ja hyväksyvät karanteenin muiden turvaamiseksi.

– Etäisyyksien ja hygieniaohjeiden noudattaminen on kuitenkin erityisen tärkeää siksi, että oireetonkin voi levittää virusta. Maskin käyttö ei ole noloa, vaan sillä osoittaa huolehtivansa myös muiden turvallisuudesta, Raasakka kannustaa.

Hän muistuttaa myös, että oireettomana koronaa kantanutta ja muita tietämättään altistanutta ei pidä syyllistää.

– Olemme hirveän hyviä etsimään syyllisiä ja antamaan tuomioita. Kenenkään ei pidä syyllistyä eikä syyllistää toisia altistumisesta, jota on parhaalla tahdollakin vaikea välttää. Kannattaa miettiä vaikka omia liikkeitään normaalissa elämässä 48 tuntia taaksepäin; montako ihmistä olisit altistanut, Raasakka kysyy.

Yle seuraa koronauutisia niin Suomessa kuin maailmalla. Lue ne tältä sivulta.

Etelä-Karjalaan liittyvät koronavirusuutiset löydät täältä.