Sodankylän kunta jatkaa aiemmin päätettyjä koronaepidemian hillitsemiseksi tehtyjä rajoitustoimia ja suosituksia vielä viikolla. Torstaina annetut suositukset ovat voimassa 22. marraskuuta asti.

– Rajoitustoimenpiteet on todettu välttämättömiksi ja otettu käyttöön kaikkien sodankyläläisten turvallisuutta ja terveyttä ajatellen, vt. kunnanjohtaja Tarja Lempeä sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina iltapäivällä.

Sodankylässä on todettu tähän mennessä yhteensä 47 koronatartuntaa ja altistuneita on noin 490. Uusimmista tartunnoista kerrottiin torstaina. Tartuntojen ilmaantuvuusluku kahden viime viikon ajalta on 540 tartuntaa 100 000 asukasta kohti.

Ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikön Nutukkaan tartuntojen myötä Sodankylä on siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen, kerrotaan kunnasta.

Jotta Nutukkaassa olisi riittävästi työntekijöitä, Hyvinvointikeskus Sopukan kuntoutusosasto on torstaina päätetty sulkea, ja kuntoutusosaston henkilöstö siirtyy työskentelemään Nutukkaaseen. Kuntoutusosaston potilaat hoidetaan naapurikunnissa. Tällä hetkellä potilaita on siirretty Pelkosenniemen vuodeosastolle. Myös Ivalon ja Kittilän kunnat ovat valmiudessa ottamaan vastaan potilaita Sodankylästä.

Koulujen osittaisesta sulkemisesta ja etäopetuksen jatkamisesta on päätetty perusturvalautakunnassa ja sivistyslautakunnassa torstaina.

Seuraavia rajoitustoimenpiteitä ja suosituksia jatketaan 22.11.2020 saakka:

Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.