Suomen Pankin tuoreen talouspäivityksen mukaan suhdannenäkymä on heikentynyt kesän jälkeen. Pankki arvioi, että Suomen BKT:n kasvu on jäämässä lähelle nollaa tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Pankin mukaan myös tilannekuva työmarkkinoista on täsmentynyt aiempaa heikompaan suuntaan.
Luottamus talouteen ei vahvistu enää
Suomen Pankki toteaa, että suhdannenäkymän heikkenemiseen tämän vuoden lopussa viittaavat myös luottamusindikaattorit. Kuluttajien ja yritysten luottamus tulevaan talouskehitykseen vahvistui kesällä, mutta viime kuukausina vahvistuminen on pysähtynyt.
– Koko talouden luottamus on jäänyt varsin heikolle tasolle ja ennakoi itsessään talouskasvun heikkenemistä jatkossa, Suomen Pankin marraskuun talouskatsauksessa todetaan.
Vielä heinä–syyskuussa talous näytti toipuvan hyvin kevään äkkipudotuksesta. Pankin mukaan Suomen BKT:n volyymi olisi kasvanut kolmannella neljänneksellä 3,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä.
Talouskatsauksessa huomautetaan, että viimeiseltä vuosineljännekseltä on kuitenkin toistaiseksi vain vähän tilastotietoa, jota mallit voivat hyödyntää, joten ennuste tulee vielä päivittymään.
Palvelualojen korona-ahdinko ei helpota
Suomen Pankki toteaa talouspäivityksessään, että koronapandemian toinen aalto on pahentunut Suomessa ja muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. Pankki huomauttaa, että vähittäiskaupan liikkeiden aukioloa on rajoitettu, ja ravintolat, kahvilat sekä urheilu- ja virkistystilat on suljettu kokonaan useissa Euroopan maissa.
– Vuoden viimeisellä neljänneksellä tartuntojen lisääntymisen ja sulkutoimien odotetaan vaikuttavan erityisesti palvelutoimialoihin euroalueella, mutta myös Suomessa, talouskatsauksessa kirjoitetaan.
Suomen Pankki viittaa Googlen liikkuvuusdataan, jonka mukaan suomalaisten liikkuminen kaupoissa, vapaa-ajantiloissa ja joukkoliikennevälineiden asemilla on myös vähentynyt syksyn edetessä.
Palvelualojen heikosta kehityksestä poikkeuksen muodostaa vähittäiskauppa, joka on kasvanut vahvasti tänä vuonna. Pandemian vaikutus teollisuustuotantoon on jäänyt ainakin toistaiseksi pelättyä pienemmäksi.