Ruotsissa koronaviruksen testauskapasiteettia on nostettu ottamalla käyttöön tee-se-itse -testit, joita harkitaan käyttöön otettavaksi myös Suomessa.
Testiruuhkia pyritään helpottamaan itse otettavilla näytteillä esimerkiksi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin naapurissa Pohjois-Ruotsissa, jossa koronatartunnat ovat lisääntyneet nopeasti. Epidemia leviää myös Suomen puolella, ja Tornion koronatilanne on jo maan pahimpia.
Noin 10 000 asukkaan Haaparannalla on todettu kahden viime viikon aikana yhteensä 64 uutta koronatartuntaa.
Haaparannan ja Övertorneån eli Ruotsin Ylitornion johtavan lääkärin Jari Havelan mukaan viime viikolla käyttöön saadut omatestit ovat olleet kysyttyjä. Hän uskoo, että ne helpottavat testiruuhkia.
– Sen sen voi halutessaan saada kotiin toimitettuna ja kotoa haettuna, mikä helpottaa paljon ihmisen arkielämää. Se helpottaa meitäkin paljon, kun todennäköisesti jonot testauspisteisiin tulevat lyhenemään, Havela ennakoi.
Suomi luottaa ammattilaisten ottamiin testeihin
Omatestissä käyttäjä ottaa itse koronatestiin tarvittavan nenänielunäytteen pumpulipuikolla. Lisäksi testiin tarvitaan sylkinäyte. THL:n johtavan asiantuntijan Carita Savolainen-Kopran mukaan omatestien käyttöön ottamista harkitaan myös Suomessa.
– Tällä hetkellä vielä pyritään panostamaan siihen, että näytteenottopisteitä on lisätty ja näytteenottoon pääsyä nopeutettu, että päästäisiin ammattilaisten ottamalla näytteellä tässä vaiheessa vielä eteenpäin.
THL seuraa nyt ennen kaikkea sitä, miten luotettavia tuloksia omatestit antavat. Hänen mukaansa testimenetelmään liittyy kysymysmerkkejä.
– Kuinka näytteenoton ajankohta on onnistunut, kuinka paljon virusta erittyy juuri silloin, kun sitä näytettä otetaan ja kuinka hyvin se näyte saadaan otettua? Tähän liittyy epäilyksiä, saadaanko sitä näytettä otettua niin hyvin kuin ammattilaisen ottamana.
Johtava lääkäri Jari Havela on luottavaisempi.
– Jos pystyy sormella nenää kaivamaan, niin pystyy ottamaan testin, Havela luonnehtii.
Testauskapasiteetin nosto tee-se-itse -testien avulla on joka tapauksessa asia, joka on molempien maiden terveysviranomaisten toiveissa.
– Mielellään nähdään, kuinka tämä asia Ruotsissa etenee ja kun kokemusta saadaan lisää nimenomaan tästä sylkinäytteen toimivuudesta, niin varmasti asiaa tarkastellaan meilläkin, Savolainen-Kopra sanoo.
Lue uusimmat tiedot Suomen koronatilanteesta tästä artikkelista.
Oireettoman testi ei vapauta karanteenista
Pohjois-Ruotsissa vaikein koronatilanne on tällä hetkellä Suomen rajan tuntumassa ja maakunnan eteläosassa sijaitsevissa Piteån, Luulajan ja Bodenin kunnissa Haaparannan lisäksi.
Tällä viikolla uusia tartuntoja ei tosin ole kirjattu Haaparannalla yhtään, ainakaan vielä.
– On kuitenkin selvä, että tartuntoja tulee. Ei se näin äkkiä sammu, johtava lääkäri Jari Havela sanoo.
Suomen puolella Torniossa ilmaantuvuusluku oli torstaina jo 251 tapausta sataatuhatta asukasta kohti. Kaupungissa on muun muassa avattu erillinen koronapoliklinikka tapausmäärän noustua.
Tilanteen pahentuminen on näkynyt myös testauspisteiden ruuhkautumisena.
Runsaan 20 000 asukkaan Torniossa testejä on otettu parhaimmillaan 90 kappaletta päivässä, Haaparannalla vuorokausikohtainen testimäärä on Havelan mukaan noin 60.
Koko Norrbottenissa on tehty 4 000–5 000 testiä viikossa. Maakunnan laboratorioiden testikapasiteetti ei tähän riitä, joten myös omatestien tulosten saamisessa voi Havelan mukaan olla viiveitä.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtava ylilääkäri Jyri J. Taskila muistuttaa, että oireettomana ei ole syytä mennä testattavaksi. Hänen mukaansa alueella on liikkunut virheellinen käsitys, että negatiivinen testitulos vapauttaisi terveysviranomaisten määräämästä eristyksestä.
– Oireettoman ihmisen testi voi olla väärä negatiivinen eli se kertoo vain, että sillä hetkellä virusta ei havaita elimistössä. Tilanne voi olla jo saman päivän iltana eri, joten negatiivinen testitulos oireettomana ei voi lyhentää karanteeniaikaa, Taskila muistuttaa.
Tuoreimmat tiedot Lapin koronatilanteesta näet täältä.
Lue myös: STM ja THL: Suomessa koronatorjunta onnistunut muuta Eurooppaa paremmin, mutta tartunnat kasvaneet isoissa kaupungeissa – rokotteesta tulossa ilmainen
Tornio-Haaparannan koronatilanne pahenee – perusturvajohtaja: Ei voi syyttää kumpaakaan maata, onko se Suomen vai Ruotsin vika
Haaparanta kieltää vierailut hoivakodeissa – rajoitukset tiukentuvat koko Norrbottenissa