Vuokatissa harjoittelevasta urheilujoukkueesta löytynyt lisää koronatartuntoja.
Vuokattiin 7.11.2020 saapuneella 52 hengen urheilijajoukkueella on todettu keskiviikkona seitsemän uutta positiivista koronatestitulosta. Aiemmin Vuokattiin saapuneesta joukkueesta löytyi neljä koronapositiivista tulosta.
Kaikki testatut ovat oireettomia. Urheilijajoukkueet ovat kotoisin Ukrainasta.
Maahantuloon vaadittavissa 72 tuntia edeltävissä koronatesteissä kaikki on ilmoitettu negatiivisiksi.
Marraskuun alussa saapuneesta joukkueesta 36 henkilöä on karanteenissa. Samoin koko 7.11. saapunut 52 hengen joukkue on määrätty kahden viikon karanteeniin. Testipositiiviset henkilöt lisäksi viikon eristykseen.
Joukkueet ovat koko saapumisen jälkeisen aikansa olleet urheilukuplassaan, joten riski tartunnoista joukkueen ulkopuolelle on vähäinen.
Kainuun sote ja Vuokatin urheiluopisto keskeyttävät ukrainalaisten urheilijoiden saapumisen Vuokattiin.
–Vaikka Vuokatissa käytettävät varotoimet koronaturvallisuuden varmistamiseksi ovat tiukat, tässä tilanteessa tämä on ainoa vaihtoehto, summaa Vuokatin urheiluopiston toimitusjohtaja Veikko Halonen.
Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo, ettei esiin tulleiden seikkojen valossa voi pitää lähtötestausta luotettavana.
– On ilmeistä, että joko lähtöpään testaus on tekemättä asianmukaisesti, tai uskomaton epäonni on kohdannut joukkueita, koska yli 10 prosentin testipositiivisuus on poikkeuksellista. Onneksi olemme pystyneet luomaan Vuokattiin toimivan testi- ja varojärjestelmän, toteaa Koukkari.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.