Imatralla Vuoksenniskan koulukeskuksessa nelisenkymmentä ihmistä on asetettu koronakaranteeniin.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on ollut yhteydessä altistuneisiin, joihin kuuluu 30 lasta ja 12 aikuista.

Koulun henkilökunta tavoittelee etäopiskelujärjestelyihin liittyen kaikkia altistuneiden huoltajia Wilman välityksellä torstaiaamusta alkaen.

Yhdellä henkilöllä on todettu koronavirustartunta.

Karanteenin viimeinen päivä on ensi viikon torstaina 19. marraskuuta.

Karanteenissa ollessaan pitää välttää lähikontaktia perheen ulkopuolisiin ihmisiin.

Karanteenissa olevan henkilön lähipiiriä ei aseteta karanteeniin, sillä he eivät ole lähikontaktissa tartunnan saaneen henkilön kanssa. Karanteeniin asetetun oireettoman henkilön lähipiiri ei ole tartuttava.

Iltapäiväkerho jää tauolle karanteenin ajaksi

Vuoksenniskan koulukeskuksessa ei järjestetä iltapäiväkerhoa lainkaan karanteenin aikana.

Iltapäivätoiminta joudutaan koulussa keskeyttämään karanteenin ajaksi kaikilta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että iltapäivätoimintaan osallistuneet olisivat kaikki altistuneet.

Iltapäivätoiminnan käynnistymisestä tiedotetaan erikseen Wilman välityksellä.

Marraskuun alussa vastaavan kaltainen karanteeni toteutettiin Mansikkalan koulukeskuksessa yhden luokan osalta. Heidän karanteeninsa on jo päättynyt. Kukaan heistä ei sairastunut karanteenin aikana.