Terveysviranomaiset seuraavat nyt tiiviisti Kauhajoen koronatilannetta, joka täyttää osin kiihtymisvaiheen tunnusmerkit. Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä LLKY:n terveyspalvelujohtaja Kirsti Kähärä sanoo, että tilanne on epävakaa, mutta hallinnassa.
Hankalin ja tuorein tilanne on Kauhajoen kotihoidossa, jossa on tapahtunut joukkoaltistus. Sairastuneiden joukossa on sekä kotihoidon työntekijöitä että vanhusasiakkaita. Kukaan ei ole Kähärän mukaan sairaalahoidossa.
– Seuraamme tilannetta ja sairastuneiden kuntoa tiiviisti.
Tartuntaketju liikkeelle lokakuun lopulla
Kauhajoella on todettu koko epidemian aikana 12 tartuntaa, joista suurin osa on tämän hetken tartuntoja. Altistuneita on tällä hetkellä 20–30 henkilöä.
– Kaikki altistuneet on testattu, kontaktoitu ja asetettu karanteeniin. Jäljitystyö on onnistunut hyvin, Kirsti Kähärä kertoo.
Kauhajoen tartuntaryppäät lähtivät liikkeelle lokakuun lopulla perhetartunnasta. Se poiki joukkoaltistumiset Karhu Basketin kotiottelussa ja Valkoinen puu -kahvilassa.
Etelä-Pohjanmaan alueellinen koronatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran maanantaina ja päättää jatkotoimista. Toistaiseksi Kauhajoki on muun maakunnan tavoin tartuntaluokittelussa perustasolla.