Lapissa on todettu jälleen uusia koronavirustartuntoja. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella uusia tartuntoja on viisi, Rovaniemellä yksi ja Sodankylässä yksi.
– Tilanne Lapin sairaanhoitopiirissä on rauhallinen, sanoo infektioylilääkäri Markku Broas.
Rovaniemen tartunta löytyi karanteenissa olleen henkilön lähipiiristä ja Sodankylän tartunta on vanhusten asumispalveluyksikkö Nutukkaan työntekijällä.
– Tartunta todettiin Nutukkaan hoitajalla, joka oli aiemmin altistunut, johtava lääkäri Minna Jokinen Sodankylän kunnasta kertoo.
Nutukkaan asukkaista kymmenellä ja työntekijöistä neljä on tähän mennessä sairastunut viruksen aiheuttamaan tautiin. Nutukkaassa on 32 asukast aja yhteensä 26 työntekijää, jotka on jaettu kolmeen vuoroon.
Sodankylässä on ollut enimmillään karanteenissa noin 480 ihmistä, mutta osa karanteeneista on jo ohi ja osa loppuu lähiaikoina.
Rovaniemi jatkaa suosituksia epidemian hillitsemiseksi
Rovaniemen kaupunki päätti keskiviikkoaamuna jatkaa vielä viikolla suosituksiaan epidemian hillitsemiseksi. Rovaniemi on vielä virallisesti epidemian kiihtymisvaiheessa, vaikka tartuntojen määrä onkin ollut viime päivinä vähäisempää kuin vielä viikolla. Myös Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alue on kiihtymisvaiheessa, pahin tautitilanne on Torniossa.
Lapissa on todettu nyt yhteensä 530 koronatartuntaa.
Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.
KORJATTU: Epidemia on kiihtymis- ei leviämisvaiheessa Rovaniemellä ja Länsi-Pohjassa.