Rovaniemen kaupunki kertoo jatkavansa koronasuosituksia viikolla eli 18. marraskuuta asti. Kaupunki tiedotti keskiviikkona, että esimerkiksi yli 12-vuotiaiden, sisätiloissa tapahtuva ryhmäharrastustoiminta on katkolla vielä viikon. Saman päivän aikana kaupunki kuitenkin täsmensi, että suositus koskee 13 vuotta täyttäneitä. Lisäksi muun muassa kaikki kaupungin järjestämä ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa pysyy tauolla. Myös suositus siitä, ettei yli 20 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä Rovaniemen alueella jatkuu edelleen. Kaikki Rovaniemen kaupungin koronaan liittyvät rajoitukset löytyvät koottuna täältä.
Perusteena on se, että Rovaniemen kaupunki on vielä kiihtymisvaiheessa ja nyt halutaan varmistaa siirtyminen kiihtymisvaiheesta perusvaiheeseen.
Rovaniemen häiriötilanteen johtoryhmä katsoo koronatilanteen rauhoittuneen toistaiseksi. Viime viikolla Rovaniemellä todettiin 14 tartuntaa ja tällä viikolla tähän mennessä kaksi tartuntaa.
– Tilanne vaikuttaa siltä, että rajoitukset ovat purreet ja laaja tartuntojen ketju on saatu haltuun. Epidemia on kuitenkin edelleen kiihtymisvaiheessa ja kaikkia tapauksia ei ole pystytty jäljittämään, joten valppaus on paikallaan. Kaupunki on valmiudessa reagoimaan siihen, että tilanne hankaloituu nykyisestä, kaupunki kertoo tiedotteessaan.
Kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio kertoo, että yksi syy rajoitusten jatkamiseen on myös turvata perusterveydenhuollon kyky tehdä omaa työtään.
– Tämä on ollut valtava rasitus myös meidän hoitajille. Testaaminen vie paljon aikaa ja resursseja.
Häiriötilanteen johtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 17. marraskuuta ja päättää suositusten jatkosta.
– Toivotaan että tuolloin ollaan tilanteessa, missä voidaan helpottaa suosituksia. Samaan aikaan arvioidaan myös ollaanko vielä epidemian kiihtymisvaiheessa vai missä, Vainio lisää.
Korjattu 12.11. klo 9.07: Kaupunki täsmensi yli 12-vuotiaiden, sisätiloissa tapahtuva ryhmäharrastustoiminnan suositusten koskevan 13 vuotta täyttäneitä lapsia.