Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sd.) korostaa, että Suomeen hankittavien koronarokotteiden on oltava turvallisia.

Kiurun mielestä on liian aikaista arvioida, mitkä tällä hetkellä lupaavista rokotteista voidaan lopulta ottaa käyttöön. Lisää tietoa tarvitaan vielä rokotteiden tehosta ja mahdolllisista haittavaikutuksiata.

Kiurun mukaan on myös mahdollista, että yksi koronarokote ei sovi kaikille.

– Suomi ei halua ottaa sitä riskiä, että ihmiset eivät olisi turvassa myöskin rokotteiden osalta ja tältä osin me seuraamme nyt todella ison asiantuntijajoukon voimin tätä kehitystä, joka maailmalla on menossa, Kiuru kertoi iltapäivällä eduskunnassa.

EU on tehnyt Suomen puolesta sitoumuksia lupaavimpiin rokotteisiin. Kiurun mukaan Suomessa on varmistettu, että meillä on myöskin taloudelliset edellytykset siihen, että nämä rokotteet ovat meillä käytettävissä.

EU on solmimassa uusia sopimuksia

Eilen Pfizer julkisti tietoja oman rokotteensa ensimmäisistä tehotutkimuksista. Tietojen mukaan rokotteen suojateho koronaviruksen aiheuttamaa tautia vastaan on noin 90-prosenttinen.

Suomi on mukana EU:n yhteishankinnoissa ja saa 1,23 prosenttia eli väestön väkilukuun suhteutetun osuuden kaikista haluamistaan EU-alueelle hankituista rokotteista.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi maanantaina, että EU on solmimassa Pfizerin kanssa sopimuksen 300 rokoteannoksen hankkimisesta.

Suomi on varannut rokotteen hankkimiseen eri lisäbudjeteissä yhteensä yli 200 miljoonaa euroa.

Vanhanen: Rokoteuutinen kenties käännekohta

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) vakuutti tänään eduskunnassa, että koronarokotteen hankkiminen suomalaisille ei jää rahasta kiinni.

– On ollut tärkeää, että Suomi varmistaa rokotteen saannin EU-yhteistyöllä. Hallituksen ja eduskunnan tehtävä on varmistaa, että se ei jää rahasta kiinni, Vanhanen esitteli eduskunnalle tämän vuoden seitsemännen lisäbudjetin, jossa on rokotehankintoihin lisärahaa vielä runsaat sata miljoonaa euroa.

Vanhanen arvioi, että koronarokote ei poista pandemiaa hetkessä, mutta se luo yrityksille näkymän ryhtyä investoimaan.

– Suomen taloudelle EU:n, USA:n ja Kiinan onnistuminen elvytyksessä on ratkaisevan tärkeää. Rokoteuutinen on talouden kannalta kenties käännekohta ja vähitellen syntyy näkymä ennustettuun maailmantalouden kasvuun, mutta vielä pitää ainakin ensi talven yli pystyä elämään, Vanhanen totesi.