Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote on todennut alueellaan yhden uuden koronatartunnan.

Altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.

Kokonaisuudessaan Essoten alueen koronatilanne on ollut viime päivinä yksi Euroopan parhaimmista.

Essoten lääkärit kehottavat edelleen alueen ihmisiä hakeutumaan testeihin pientenkin koronaan viittaavien oireiden takia.

– Testeihin tullut viime aikoina paljon ihmisiä, joilla on ollut flunssaoireita useita päiviä ennen testiin tuloa. Ennen koronanäytteenottoa ei saa liikkua, eikä tavata muita ihmisiä, sanoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Alkava pikkujoulukausi ja eri tapahtumat voivat lisätä tartuntoja.

– Toivon ihmisiltä vastuullista käytöstä, muistuttaa pandemiapäällikkö Hans Gärdström.