Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on todettu kolme uutta koronatartuntaa tiistain jälkeen. Alueella on tällä hetkellä karanteenissa 300–400 ihmistä.

Epidemia on edelleen kiihtymisvaiheessa ja alueen ilmaantuvuusluku on Suomen toiseksi korkein. Länsi-Pohjassa on todettu 90,2 tartuntaa kahdessa viikossa sataatuhatta asukasta kohti.

Sairaanhoitopiirissä on jo huolestuttu epidemiatilanteen mahdollisesta vaikutuksesta Kemissä sijaitsevan keskussairaalan toimintaan. Vaikein tilanne on rajakaupunki Torniossa.

– Epidemian rauhoittaminen on nyt keskeistä, jotta pystymme hoitamaan myös muut sairaudet alueella tehokkaasti, kirjoittaa tiedotteessa johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.

Keväällä muiden sairauksien hoitoa jouduttiin lykkäämään koronaepidemian takia. Tällä hetkellä keskussairaalan ja terveyskeskusten kuormitus koronan vuoksi on kuitenkin vielä hallinnassa.

– Mutta jo muutama tehohoitopotilas aiheuttaa sen, että leikkaustoimintaa joudutaan sairaalassa muuttamaan erillisen koronatehon perustamisen jälkeen, Taskila toteaa.

Länsi-Pohjan alueen asukkaita kehotetaan käyttämään kasvomaskeja kaikissa kodin ulkopuolisissa kontakteissa ja huolehtimaan turvaväleistä seuraavan kahden viikon ajan.