Kausi-influenssarokotteilla on ollut ennätyksellinen kysyntä tänä vuonna. Influenssarokotteet ovat jo loppuunmyytyjä apteekeissa laajalti ympäri maan.

Rokotehyllyllä on tyhjää myös Kuopion apteekeissa, eikä täydennystä ole luvassa.

– Rokotteet tilattiin viime syksynä, eikä silloin ollenkaan arvattu, että tulee tällainen koronaepidemia. Nyt rokotetta ei saada lisää, sillä eivät valmistajatkaan varmasti arvanneet tätä menekkiä, Kuopion Satama Apteekin apteekkari Jaana Hannula sanoo.

Viime vuosina influenssarokotteen kysyntä muiden kuin riskiryhmäläisten joukossa on ollut hyvin pientä.

Hannula muistelee, että Satama Apteekki on aikaisempina vuosina myynyt joitakin kymmeniä rokotteita vuosittain.

Apteekeista rokotteen voivat ostaa henkilöt, jotka eivät kuulu maksutta julkisella puolella rokotuksen saaviin riskiryhmiin, mutta haluavat silti ottaa rokotteen.

Vaikka influenssarokote ei suojaa koronavirukselta, se suojaa sairastumasta samanaikaisesti sekä influenssaan että koronaan.

Kuopion joukkorokotukset alkavat tiistaina

Kuopion kaupungin tarjoamat kausi-influenssarokotukset riskiryhmäläisille alkavat tiistaina 10.11. lapsiperheiden rokotuksilla. Aikuisten rokotukset hoidetaan Kuopiossa joukkorokotuksena kahtena seuraavana lauantaina ja sunnuntaina, 14.11–15.11. ja 21.11–22.11.

Myös kaupungin joukkorokotuksille odotetaan tavallista suurempaa suosiota koronatilanteen vuoksi. Rokotteiden uskotaan kuitenkin riittävän, sillä aiempina vuosina niitä on aina jäänyt yli.

Kuopion kaupungin terveysasemilla on aiempina vuosina annettu noin 37 000 kausi-influenssarokotusta.

– Toivomme ja odotamme, että riskiryhmäläiset lähtevät rokotuksille sankoin joukoin. Katsotaan, käykö nyt ensimmäistä kertaa niin, että kaikki rokotteet menisivät, ylilääkäri Pauliina Sulku sanoo.

Sulku toivoo, että joukkorokotuksiin tulijat noudattaisivat rokotustilanteesta annettuja ohjeita.

Influenssarokotukseen ei Kuopiossa varata vastaanottoaikaa, vaan rokotettavaksi voi mennä rokotuspaikan aikataulun mukaan, noudattaen aakkosten mukaan määrättyjä aikoja.

– Muistetaan turvavälit myös ulkona odottaessa. Sisälle lasketaan vain tietty määrä ihmisiä, että voimme siellä valvoa turvavälejä. Toiveena on, että rokotukselle tullaan maski päällä.